United States or Hong Kong ? Vote for the TOP Country of the Week !
Rautatietäkö? ... en tiedä ... ei ole ollut siitä puhetta mitään... Mahtaisiko tuota ennättääkään, kun oli aikomus joutua huomiseksi tänne kirkkoon? Ainahan sitä saa kirkossa olla ... pitää toki käydä, kun on kerran liikkeelle lähtenyt ... ja saattaahan olla Lapinlahden kirkossa? Niin, no niin ... kyllähän, vaikka eihän tuota ole puutetta papeista omassa pitäjässäkään.
Ja niin olivat juhannuslauantaina Matti ja Liisa lähdössä Lapinlahden kirkolle parempilahjaista pappia kuulemaan. Alahan mennä ... kyllä minä tulen! huusi Liisa Matille, kun Matti seisoi kartanolla ja odotti. Liisalla oli vielä jotain sanottavata, mitä lie ollut, sille kotimiehelle, joka oli Valkeiskylältä haettuna taloa vartioimaan. Matti heitti eväskontin selkäänsä ja lähti liikkeelle.
Tamma juosta raksutteli jäätä pitkin, tie kitisi reen jalaksen alla, resla ritisi, ja Matti istua könötti keskellä reslaa turkin kaulus pystyssä. Lyhyt päivä jo tehdä tuhersi hämärätä ... Matti ajoi viittatietä ja ajatteli... Sitä Matti ajatteli, mitä rovastin ja ruustinnan kanssa oli puhunut... Vai oli se Lapinlahden kirkolla rautatie?
Pettänyt oli Mattia ja Liisaa uni yöpaikassa, makuuttanut pimeässä saunassa isoon päivään... Saapa nähdä, ennättääkö enää rautatielle? Puolen peninkulmaa oli vielä Lapinlahden kirkonkylään, tienhaaran kohtaan, josta oli, mikä lie vielä ollutkaan, siihen paikkaan, jossa rautatien likeltä näki, eikä se kuulunut ollenkaan näkyvän vielä tienhaaraan.
Helsingissä ansaitsi hän elatustansa tilapäisellä kirjoitustyöllä, kirjoitti puhtaaksi joitakuita arkkeja, kun sen hyväksi näki, laati jonkun valtakirjan taikka sepitti jonkun kirjeen Lapinlahden kulmilla sijaitsevien työväen asuntojen asukkaille, jossa paikassa hän itsekin asui vuokralla.
Ei me tiedetä vielä, jos mennäänkään ... ja tokkopa mentäneenkään? Minnekkäs te sitten menette? Lapinlahden kirkkoon me aiottiin. Aikokaapa minne tahansa, mutta rautatielle se teidät kuitenkin riipaisee ... riipaisipahan minutkin... Ja näkikö Matliena sen? Näinhän minä. Hyvinkös oli? No, minkälainen se oli? Olihan se ... kummahan se oli... kumma, kumma... en minä olisi semmoiseksi uskonut.
Vai niin, sanoi ruustinna lempeästi, ja rovasti kysyi, minnekkä oli matka. Tännehän se on vähän matkan päähän ... mikä tuonne lie, peninkulma ja vähän toistakin ... Lapinlahden tien varteen. Onko matka Lapinlahdelle päin? Sinnehän se on ... sillä on tällä Matilla siellä sukulaisia muutamassa talossa ... kuuluu sen talon rappusille näkyvän Lapinlahden kirkkokin.
Ei hän sitä kuitenkaan pehtorille sanonut. No minkätähden se pehtori lähtee pois tästä talosta? kysyi hän siihen sijaan. Rovasti on sukua Lapinlahden inspehtorille ja minä tulen Lapinlahden kirkonkylään. Ei taideta tarvita täällä omassa kirkonkylässä semmoista tiennäyttäjää ? sanoi Matti. Mitäs sitä täällä, kun se on siellä se rautatie Rautako tie?
Mutta Sanelma Kinnusellakin oli keinonsa. Hän sanoi: Viedään sormus sinne. Sormus?... Naimasormus? toisti rampa. Niin. Minkäpä sille mahtaa, vastasi Nelma. Ja seuraavana päivänä rampa pukeutui pyhäisiinsä ja lähti Helsinkiin. Vei kaniin kultasensa sormuksen. Sanelma Kinnunen palasi Helsingistä Lapinlahden akan luota. Hän oli kovin kalpea. Sakriksen mielestä niin kuin kynttilä.
Sitten nuori tyttö itkee surkeudesta, vimmasta ja häpeästä. Kuinka? Tuolleko kilpikonnalleko Nelma olisi..? Tuolle karvatukulle? Sitä ei Mimmi jaksanut edes kuvitella ... ei milloinkaan! Ei ainakaan kuvitella, että Nelma ... jos olisi ollutkin sen peikon kanssa! Mutta ei silti mitään hätää. Siihenkin Mimmi Rumfeltilla on neuvonsa. Nelman pitää vain totella, ja nopeasti. Täällä Lapinlahden puolella asuu eräs paha hyvä akka. Pitkä ja musta.