United States or Sudan ? Vote for the TOP Country of the Week !
Ja kas kun se Holopainen ei itsekään huomannut siitä puhua, vaikka se tässä istui ja joi kahviakin... Mutta eiköhän tuo lihakauppias Kinnunen sattuisi sitä muistamaan; se asuu siinä Liperiin menevän kadun varrella, niin että Liperiin mennessä ei tule väärää, jos pistäytyy kysymässä. Ja se Kinnunen on hyvin höyli mies. Kyllä se sanoo, kun vain sanotte, jotta se Makkosen leski neuvoi tulemaan.»
Ja sitä paitsi, eihän sen tarvitse tulla tunnetuksi, ei ainakaan yleisemmin... LINDH. Uutinen siitä on varmaan jo tämän päivän lehdessä. REHTORI. Katsoo kelloaan. Maisteri Kinnunen saa tavallisesti vasta kello 10 lehden tarkastettavakseen. Hän lukee sen välitunnilla. Ei tarvitse muuta kuin viittaus... LINDH. En kuitenkaan tahtoisi siihen sekaantua. REHTORI. Jätä se minun huolekseni.
Hän odotti nyt kunnes Anna Kaisa myönsi ujona: »Ka, johan sen isä sanoi... Onhan tässä työväkeä minuttakin.» »Onhan tässä!» myönsi Ihalainen, ollen jo pois menossa. Asian selvyyden vuoksi on meidän nyt hetkeksi poikettava jo alkaneesta kertomuksen juonesta siihen Lahdenperän Kotilaisen taloon, jonka tuvan ikkunat Jussi Kinnunen paikkasi tuohella ja päreillä.
Ei hän olisi tahtonut olla asiasta tietämätön, sillä se olisi ollut muka nolaus. Hän koetti viekkaudella kiertäen saada hiukan vihiä: »Ainahan sitä sattuu paikalle, kun pitää varansa. Kyllähän se oli rytäkkä!» »Ei suinkaan se vain näitä tavallisia halkolotjia ollut, joka hukkui? Tottapa se oli niitä höyryllä käypiä!» arveli Kinnunen.
Sitä sai Liperissä siihen aikaan kylvää nauriin siementä vaikka korttelia paksulta, niin ei siitä vain sittekään kylväjälle jäänyt kuin naatit, vaikka joka siemen iti.» Kinnunen onnitteli: »On toki toiseen elämään lähtijöille onni, että Liperissä ei viljellä noita omenapuita!»
Kinnunen huomasi Villen puhuvan oikein ja tuli hieman ylpeäksikin Liperistänsä. Hän tarjosi tupakan Huttuselle ja myönteli: »Eihän sitä Liperissä itketä eikä tingitä asiassa, eikä sittenkään lopu sanominen sieltä nenän alta. Vaikka kylläpä tuo Ihalainenkin oli jo saanut ikänsä elää, jotta ennätti tehdä sen verran pahuuttakin, että on vastaamista siellä toisessa elämässä.»
Ylenkatseellisesti huudahti silloin jo Ville: »Vai niitä lotjia sitä ilettäisiin Joilla upottaa mereen!... Höyrylaiva sen pitää olla jo kerran ollakseen, jotta siinä herrat kehtaisivat hukkua ihan suurissa roikissa!» »Vai höyrylaivan ne laskivat pohjaan! Mikähän laiva tuo oli?» kummeksi Kinnunen.
Mutta Sanelma Kinnusellakin oli keinonsa. Hän sanoi: Viedään sormus sinne. Sormus?... Naimasormus? toisti rampa. Niin. Minkäpä sille mahtaa, vastasi Nelma. Ja seuraavana päivänä rampa pukeutui pyhäisiinsä ja lähti Helsinkiin. Vei kaniin kultasensa sormuksen. Sanelma Kinnunen palasi Helsingistä Lapinlahden akan luota. Hän oli kovin kalpea. Sakriksen mielestä niin kuin kynttilä.
No silloinhan teillä on todistajia, huudahti Pyökäinen. Sitten koppasi paperiliuskan ja lyijykynän pöydältään ja kysyi: »Ketä niistä ilmoitatte todistajaksi?» No Kinnulan Kalle, Kalle Kinnunen siinä oli aivan nimismiehen vieressä, kyllä se sen kuuli ja luulen, että muistaakin.
Kinnunen kyllä vähän oli vielä ymmällä ja ihmetteli: »Kahoppas sitä Koposen vävyä, näet, kun se ei puhunutkaan mitään tämän Vatasen ja Ihalaisen hukkumisesta, valitti vain sitä muuta asiaa.»