United States or Malaysia ? Vote for the TOP Country of the Week !
Niin, niin, myötteli äiti, vaikka hän kyllä ymmärsi Kirstin sisällisen ajatuksen. Minulle se tulee olemaan virkistävänä muistona niin kauan kuin elän. Albert taaskin vilkaisi kelloaan. Aika kuluu, täytyy kiirehtiä. Kiitosta nyt, täti. Hän ryyppäsi lasinsa pohjaan ja tarttui hattuunsa. Sanoi sitten jäähyväiset ja toivotti tädille terveyttä.
Hiilet uunissa olivat jo hiljaisiksi riittyneet ja kynttilät kappaleen matkaa palaneet. Hän katsoi kelloaan. Se näkyi jo keski-yötä osoittavan. Kuka oli huutanut? Hänkö itse vai joku muu? Hän ei voinut sitä sanoa varmaan enää, mutta hän oli kuullut sen niin selvästi korvissaan... Hän kuunteli. Kaikki hänen ympärillään oli hiljaista kuin haudassa... Nähtävästi hän oli sittenkin uneksinut!
Johannes katsoi äkkiä kelloaan ja huomasi, että heidän oli kiire, jos heidän mieli ehtiä sillä junalla Parisiin, jonka hän asemalla oli merkinnyt muistikirjaansa. Heidän oli vielä pitkän puiston halki taivallettava, ennen kuin he edes saisivat ajurin tai automobilin. Nyt olisivat heidän äskeiset juoksuleikkinsä tulleet hyvään tarpeeseen.
»Miehen työ!» sanoi päällikkö. »Vaikka en minä sentään sinulle toista samanlaista kyytiä soisi. Voit nyt mennä loppuyöksi lepäämään ja vaikka päiväksikin päälle!» »Kiitän!» vastasi nuorukainen, katsoi salaperäisesti hymyillen kelloaan ja viskasi keksinsä ruohikkoon. Pienessä saunakamarissa makasi nuori tyttö valkoisten ikkunanuudinten takana.
He koettivat voittaa aikaa eivätkä näyttäneet itseään, ett'eivät preussiläiset tietäisi kuinka suuri voima heillä oli vastassaan. Vieläkin tunti kului. Eräs kersantti tuli ilmoittamaan, että ulkona oli enää ainoastaan kaksi tai kolme miestä. Upseeri katsoi kelloaan ja mutisi: "Puoli kolme; meidän täytyy siis kestää neljä tuntia."
HANNA. Niin pian kuin saan siihen luvan. Aikomukseni oli matkustaa heti takaisin, jos mahdollista jo ensi junalla. ROUVA LINDH. Katsoo kelloaan. Sinä ehdit vielä, kello 10 ja 45. HANNA. Siinä tapauksessa voisimme olla täällä jo huomenaamuna, jos ruumisvaunu voidaan liittää postijunaan. Asemapäällikkö arveli, että se voisi käydä päinsä, varsinkin jos hän saa siitä hiukan edeltä tiedon.
Jotakin oli tehtävä ja pian, sillä aika ja tapaukset kiirehtivät tuolla jossakin tuntemattomassa maailmassa huimaavaa, kohtalokasta kulkuaan... Kuka voi sanoa, mitä jo seuraava hetki oli tuopa mukanaan? Jaakko Jaakon-Lauri katsoi kelloaan. Minun täytyy ehtiä tästä 1/2 2:n junalle, hän sanoi, joi lasinsa pohjaan ja nousi ylös. Sitäpaitsi minulla ei ole enää mitään edelliseen lisättävää.
Majuri ei vastannut mitään. Hän katsoi kelloaan. Kului pitkä aika, jona syvä hiljaisuus vallitsi salissa. Vihdoin ikäänkuin unesta heränneenä majuri lähestyi Klausta, ja laskien kätensä tämän päälaelle sanoi hän: «Minun käy sääliksi Annaa. Minun tähteni pitää hänen kärsimän tuollaisia hävyttömyyksiä. Sinä sanoit tavanneesi kreivin?« «Tapasin; mutta Anna on nyt tallessa.
Niitä oli jo puoli tusinaa valmiina. Hän otti ne esille kaikki ja näytti Aarnoldille. Eipä uskoisi, että noihin mahtuu ihmislapsi. Entä kun ovatkin liian pieniä? Eivät ole. Minä tiedän varmaan. No niin, pian kait se nähdään. Siihen ei enää mahda pitkiä aikoja ollakaan. Vai mitä luulet? Tuskin kuukautta. Hm Aarnold katsoi kelloaan. Kymmentä minuuttia vailla yksi.
En minä voi syödä. Hän puhkesi uuteen yhä rajumpaan itkuun. Aarnold istui pöytään, söi vain muutaman palan ja lähti omaan kammariinsa. Ei tuonut kelloaan hänelle niinkuin tavallisesti eikä pyytänyt herättämään. Siitä saakka heikontui Selma silminnähtävästi. Mutta kätilö, rouva Tanninen, sanoi, ettei se vaarallista ollut. Ei huolinut sitä pelätä. Kolmen viikon kuluttua tuli ratkaiseva hetki.