Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 16. heinäkuuta 2025
Elokuussa vuonna 1819 oli kova Jumalan ilma raivonnut näissä seuduin; ankarien vesisadetten kautta oli joen vesi melkoisesti lisääntynyt ja se kuohueli nyt tavallista rajummin. Tämä ei estänyt muutaman köyhän maanmiehen viisitoistavuotiasta poikaa käymästä laaksossa joen oikeanpuoliselta äyräältä niittääkseen sitä vähäistä nurmea, mikä kasvoi jyrkkien kallioiden kupeilla.
Mutta saavuttuaan noiden mökkien luo ei hän enää kuule mitään kohinaa, eikä näe ympärillään muuta kuin muurintapaisia kallioseinämiä, joiden juurella, kupeilla ja halkeamissa, jopa pilviä piirtävillä huipuillakin puuryhmiä kasvaa.
Vihdoinkin eräänä aamuna pienen kaupungin herätessä oli koko taivas sininen ja kirkas, pilvettömät tunturinhuiput katselivat kauvaksi aurinkoa. Valkea, aaltoileva usva peitti vielä suuren osan järvestä, rannoista ja laaksoista ja riippui myös ylhäällä tunturin kupeilla. Tuolla ne vyön tavoin jakoivat keilanmuotoisen huipun kahtia.
Hanna katseli hetken aikaa nuoressa lehdessä olevia puita, jotka kesäisen ihanina seisoivat männikön laidassa ja vaarojen kupeilla. Tuntui olevan tämän alkukesän kaikkein ihanin ilta. Koski ulvoi, sen pauhu kuului merkillisen hyvin kuin männikön yli lentäen. Hannan teki mieli lähteä koskelle nähdäkseen, kuinka lautta huristi hyrskyissä.
Tie, jonka kupeilla ennen oli kukkasnäyttely, oli nyt vain tavallinen katu. Suihkulähteet olivat kuivuneet. Koskessa, joka viime kerran käydessäni oli vielä ryöpynnyt vaahtopäänä, näkyivät vain limaskaiset kivet. Ja reunainsa yli kuohuneesta lammesta ei ollut jälellä muuta kuin likainen rapakko kaikkein syvimmässä kuopassa.
Siihenhän se ihastui ja hurmautui siihen komeuteen, kun nekin tupsut ohjaksissa ruunikon kupeilla tutisivat ja pelmusivat ruunikon juosta kahnastessa. Niin, niitähän se katsoi eikä malttanut suojella kasvojaan... Maltoinpahan minä, vaan ne nuo naiset hupsut.
Virkku seisoi pilttuussaan ja sen tahmaskaiset karvat sekä kupeilla kuivettunut vaahto todistivat kovasta ajosta. "Isäntä on tainnut tulla yöllä, vaikk'emme sitä kuulleet", arveli Heikki, tervehtien Siveliniä. "Ei", vastasi Sivelin. "Isäntämme makaa kipeänä kaupungissa; mutta herra Kokka on tullut ja mennyt. Kohta saatte kuulla enemmän". Ja hän lähti menemään Hannulaan.
Ne eivät ole ikäänkuin harjujen välisiin laaksoihin tungettuna, vaan kohoavat näiden kupeilla ja kukkuloilla suojelevina vartijoina katselemaan avaroita viljamaita ja kauniita saarikkaita järviä, jotka leviävät niiden jalkojen juuressa. Hämeen luonto osoittaa monta vuosisataa vanhemman viljelyksen jälkiä kuin Savon. Se on iloisempi, niinkuin kasvullisuuskin on yleensä rikkaampi.
Vuoret vieryvät sivulla, Toiset eissä ja takana, Kuohuu kuolema kupeilla, Vähän lautoja välissä. Meit' on maalla miestä monta, Vahvalla vaeltamassa, Astumassa anturalla, Kuolla kumminkin pitääpi. Monta on mereltä tullut, Toisia yhä tuleepi, Vaarina vaeltelevat, Maalle hautansa hakevat.
TUOMAS. Tosin kostaisimme, jos pantaisiin meidät istumaan häpeän istuimelle, mutta olkoon sydämemme rauhassa kunnes tämä on tapahtuva. Eihän ole vielä kaikki toivo mennyt. JUHANI. Yhdestä maailman kulmasta kuumoittaa meille vieläkin rauhan päivä. Ilvesjärvi tuolla Impivaaran kupeilla on se satama, jonne purjehdimme myrskyistä pois. Nyt olen päättänyt. LAURI. Sen tein minä jo menneenä vuonna.
Päivän Sana
Muut Etsivät