Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 30. kesäkuuta 2025
"Pohjantuuli lemmin huokuu, Riemuin vanhat hongat nuokkuu, Koivut hymyilee; Virrat välkkyin leikitseepi, Kosket kauniit tanssaileepi, Väinö soittelee." "Päilyy täällä kukkamanner, Järvi, luoto, saari, tanner Kukkaloistossaan. Suomen kallis ruusu kanssa Pilkistää jo nupustansa, Koristaapi maan." Lystiksensä lehdoissamme, Riemuellen Suomestamme, Niin hän laulaa tais. Kuules, kuules veikko kulta!
Kauniisti kumartelee solakka, vaaleanvihanta koivu ja vihmoo kukkaispölyänsä vuoroin kukkulan toiselle, vuoroin toiselle puolelle alas välkähtävään veteen, missä pienoisia hopeahattaroita sinisyvyydessä purjehtii taivaalla, joka siellä alhaalla ylhäisen taivaan kuvana päilyy.
Hän lakkaa itkemästä, kietaisee käsivartensa äidin kaulaan, ja sateen perästä tulee päiväpaistetta. Roosa Maija on ihastuttava, kun hän nauraa, ja isä katsoo, salaamatta ihailuansa, vuoroin ihanaa lasta, vuoroin reipasta ja kukoistavaa äitiä. Niin käy aina sanoo hän, ja onni päilyy hänen silmissään. Sinulla on aina neuvosi, kun minä olen niitä vailla. Sinä olet kaltaisesi, Eriika.
Vuoret, linnat kuvastuvat Rheinin kalvoon päilyvään, Laiva luisuu leikitellen, Päivänpaiste-kehässään. Rauhallisna katsastelen Kultalaineen liikuntaa; Pohjukassa poven tunteet Salaisimmat havahtaa. Tuttavasti tervehdellen Viettää virta korskea; Mut sun tunnen kaunis kuori, Allas yö ja kuolema. Päällä halu, alla oikut, Kuva olet armahan! Noinpa hänkin päilyy, nuokkuu, Hymyellen vastahan.
Aaltoset häilyy, Lainehet' päilyy, Raitisna säilyy Rantamme riemuisa loiskinta. Koivujen varjossa Kuulimme iloisna
Mutta ylähäällä vuorten kukkuloilla Päilyi vaisu, kaino valkeuden kaari, Kuni koite pyhä, kuni pohjan tulet Seppelinä talven taivahalla päilyy. Mutta kelle suotiin asunnoksi Tieno ihmeellinen? Kuinka rakennellaan Kesä-yöseen himmeässä maassa? Tahi onko asujaamista se tyhjä? Eihän ole tyhjä ihanainen saari Asujaimista ja heidän ilostansa, Onnestansa sini-vuorel kaltevalla.
Ain' aatos elää, ain' sanat säilyy, Tuoss' ajan kirjassa kaikki päilyy, Ne enkel' sinne noin kirjoittavi Ja ikiajoiksi tallentavi, Siks' kunnes aikojen lopussa Saa kukin omastaan vastata. Nuo sanat kasvavat kukan lailla Ain' sielun juuresta, ääntä vailla. Ne kaikki ainian todistavat Kuin luodut kuihtuvat, kukoistavat. Ne kantaa hedelmän tuleville, Ja hyvän, pahankin aattehille.
Kumma on nähdä ensi kerran luonnon henkihin heräävän näillä hallan, talven mailla. Kalvaat on hänellä kasvot niinkuin haamu; mut samaten meri päilyy päivän alla, Kypron päivän! LEMMINK
Mut te, te syötte syötin, niin ett' onkeen te käytte vanhan vainoojanne; siksi ei teille auta suksutus, ei suitsi. Teit' taivas kutsuu, päilyy päänne päällä ja näyttää, tarjoo ikikauneutensa, mut teidän silmänne vain maahan katsoo; siks teitä lyö Hän, joka kaikki tutkii.» Viidestoista laulu
Pitkät, hallavat hopeahunnut päällä pellon päilyy, päällä keltaisen maan ja metsän, puiden oksilla häilyy. Tuosta tiedän, on päivä noussut; nostan itseniki, istun hiljaa ikävöiden ikkunata liki. Näen ma maantien, maan ja metsän, punaisen virstapylvään, näen ma pitkät piilipuut ja aamunkoiton ylvään. Näen ma elon ees ja taaksi ah, mua värisyttää! Tuska onnesta ollehesta sydäntä sykerryttää.
Päivän Sana
Muut Etsivät