Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 28. kesäkuuta 2025
Virkkoi noin; nurinalla sen kuuli Athene ja Here istuen rinnakkain tuhoaikeiss' Ilionille. 458 Mutt' ei vastannut, jäi ääneti aivan Athene, vaikk' oli vimmaa täys sydän valtiastaattoa vastaan; vaan puhe Heren purkihe, ei viha mahtunut rintaan: "Hirveä Zeus, Kronossynty, mi nyt sana suustasi lähti?
Ja sydän sykkää lemmityn, Mä ruusut nään ja hymyilyn; Saas mailman taivas unhottaa, Mutt' armastain en minä vaan! "Ilonga!" tuuli humisee, "On taivas!" koski kohisee, Vaan mulle yksin, muille ei, Kun toisten onnen surma vei. Sortunut kantelo. Ennen miesi kaihomielin Polvilleen sen loi, Sormet liikkui, liekui kieli, Honkakoppa soi, Nyt on miesi mullan alla, Kannel rauska pihamaalla.
Vaeltaissa vainiolla Kuulin Annin laulavan, Kuulin kuusten takalolla, Kallioinkin kaikuvan: Tuulan, tuulan, tee. Suositellen mehumiellä Annin kumppaniks ma jäin, Sanoen: »kah, laula vielä!» Ja se armas lauloi näin: Tuulan, tuulan, tee. Niin hän lauloi hymyhuulin, Sulosilmin, simasuin, Hiljaa hengiten ma kuulin, Mutt' en muista muuta kuin: Tuulan, tuulan, tee.
Itsepä suojeli Zeus hänt' ilmojen korkeudesta, hällepä yksin paljoudess' uroparvien antoi kunnian kuulun, sill' oli vain lyhyt häll' elon aika: sai näet päälle jo päätymähän tuhopäivän Athene, voima Akhilleun kons' oli tuottava kuoleman hälle. Nyt koki murtaa hän rivit urhojen, kussa akhaijein parven taajimman näki, parhaat myös tamineetkin. Mutt' ei murtaa niitä hän voinut, jos koki kuinka.
Ja vihurin vallassa Pois lens' sen laiva; mutt' lasta hän Kohotti laineista, pyytäin Hänelle apuani. Sen näin mä ja laivaani Mä heidät nostin. Ja silloinhan Näin ensikerran Oihonnan, Sun silloin mereltä sain. Sä pien' olit, kuitenkin Vapaana, ehjänä vaarasta. Sä rosvon sylissä itkit Ja piilit povelle tuon.
Mutt' minne mä jouduinkin, Soi maine tyttäres' korvissain, Soi lemmen hempeä ääni Ja hyljättyni valitus. Nyt vihassa vannoin ma Tuon immen ylpeän omistaa. Siis varo tytärtäs', Hjalmar Hän kosii miekalla vaan." Noin uhkavi hän; josp' ois' Se päivä kedolla Kronan nyt, Kun joukot Trenmorin kaasin, Masensin Erinin maan!
Hän syöks ulos aluksesta, lyöttäytyi Thorsenin sylihin ja kipusi kiinni hänehen, ikäänkuin ei mikään enää heitä vois eroittaa. Kreivi viittas aluksen johtajalle ja tämä irroitti Andrén väkisellä; mutta kun johtaja kantoi hänt' alas alukseen, ähkyi André juuri kuin haavoitettu eläin. Thorsenin silmät olivat täynnä kyyneleitä, mutt' ei hän virkkanut mitäkään.
Mutt' oli ontevien merenlaskija-laivojen luona vimmoissaan hän työst' Agamemnonin, Atreun poian, kansain pään; liki merta nyt, äärell' aaltojen tyrskyn miehet mielikseen löi leikkiä, kiistasi kiekoin, keihäin, jousinkin.
Ylipäätään en minä huoli kenestäkään jos ei oikea tule ja mitä töihin tulee, niin voimmehan me ottaa renginkin, mutt' jos ette siihen suostu, osaan sitä hätätilassa kyntää minäkin." "Tuosta oikeasta sinä vaan yhä puhut, mutta eihän sitä mitään oikeaa tule, kun ei poikamiehiä ole näkevinäänkään", sanoi äiti. "Ei se todellakaan siltä näytä", vastasi Miina ja syvä huokaus puhkesi hänen rinnastaan.
Näin vuosisadat vierähti ja uudet Ain' astui suvut isäin jälkiä, Mutt' eivät rauhan töissä yksin suuret, Vaan myöskin sodan verileikissä. Se kansa, joka hijoi kirvehensä Ja kaatoi hongat, metsän kuninkaat, Ja keinollansa karhut poikinensa Surmasi, vihaiset ja raivokkaat, Se iski myöskin säilän säkenöivän Syvälle vihollisen sydämeen, Ja laulun mahti rohkas' epäröivän, Puhalsi liekin tulikipeneen!
Päivän Sana
Muut Etsivät