United States or Norfolk Island ? Vote for the TOP Country of the Week !
Tämä kaikki yhteensä se synnytti minussa vihan teitä kohtaan. Aina olitte ajatuksissani; ja minua veti ikäänkuin kaipuu päästä eteenne, seistä silmätysten kanssanne, että saisitte nähdä olevan naisia, joille uhraatte sulavia sanojanne turhaan jos niihin aiotte turvautua. Te tuomitsette minua väärin, jos tuomitsette sen nojalla, mitä huhu on teille kertonut.
Hedvig nukkui jo sitä unta, jolla hempeä luonto lieventää kuolontyötä ja jota ainoastaan keskeyttää hengen kaipuu luoda viimeisen kerran sammuvasta silmästä katse vielä viipyviin armaisiin omaisiin. Lamppu valasi kuolevan tytön kalpeita kasvoja. Elinvoima hiutui tyynesti ja vienosti, niinkuin iltarusko kauniina iltana vaalenemistansa vaalenee.
Tietysti kauneutt' on pienempää; mut taito vain on *nähdä*, *ymmärtää*. Ei jokaisella ole, joka muovaa savea, *silti* aina voimaa luovaa. Rauhassa täytyy kunkin saada kulkea; sinulta emme tahdo tietä sulkea, me maassa; ilmassa sun laulus helää. Meidätkin kaipuu *sinne* kerran vei; mut työtä aika vaatii, virttä ei, mi kuolee sikäli kuin miesi elää.
Ja silloin silmä, joka vaivoin kastuu, Mont' itkee hautaan mennytt' ystävää, Ja vanhat lemmenvaivat mieleen astuu Ja moni kallis näky heräjää. Ja silloin koen taas tuon vanhan kaskun, Ja maksan tuska tuskalt' uudestaan Jo kärsittyjen kärsimysten laskun, Niinkuin se maksettu ei oisikaan. Sua silloin muistan, ystäväni armas, Ja kaipuu hälvenee ja suru karmas.
Mut silmänsä suuren, himmeän kun avaa hän, se sankarin silmään vaipuu kuin syytös syyttömän, kärsivän, kuin rukous ja kaunis kaipuu, kuin pyytäis hiljaa, ettei veen hän taittais liljaa huvikseen, vaan virittäisi vitkalleen kuin jousen, joka taipuu. Sanat humahtelee hänen huuliltaan: »Polo poika maan!
Tyttö, nuolen tuskaa vasten Viel' et kaipaa varjelusta; Jumal säästää syöntä lasten, Joill' ei viel' oo aavistusta. Vaan kun karkaa rauhas, kalvoo Kaipuu, halu hehkuvainen, Varo, silloin Lempi valvoo, Varo, läsn' on jumalainen. Serenaadi. Armaani luon' ei enää lamppu loista, Kuu vaalas heijastaa vaan akkunoista, Enk' enää verhon kautta erottaa Voi neittä ihanaa.
Ei nykyisiin oloihin tyytyminen maallisiin ja näkyväisiin vaan ijäisesti kauniin ja täydellisen toivo ja kaipuu kaivata ijäisesti kaunista ja täydellistä, joka kumminkin alinomaa väistyy se on kristinuskon oppi ja kristityn tehtävä.
"Silmänräpäys vaan", kuiskasi Gabrielle, ja hänet valtasi vastustamatoin halu puhua suunsa puhtaaksi, "Robert, minä en ole sanonut paljon ... tiedäthän ... luontoni on umpinainen, mutta ... mutta miltä välistä tuntuneekin, niin en voi sanoa ... katumus ... kaipuu ... tämä kauhea talvi... Robert, voitko ... minun täytyy kerran rukoilla sinua ... anna minulle anteeksi kaikki vikani, anna anteeksi, että olen ollut niin huono vaimo ... unohda, jos suinkin voit ... tämä talvi, joka kenties on syynä sairauteesi ... suo anteeksi..."
Niin on ihmis-ajatus kuin savupatsas ikään: kun se lähtee nousemaan niin ei sitä estä mikään. Tuulet sitä kuljettaa ja pyörreviimat kantaa. Ijäisyyden ulapoill' ei ole saarta, rantaa. Vaan kun ilma raskas on, niin savu maahan vaipuu. Arkitöiss' on tukehtunut monen mielen kaipuu. Nousemahan lähtenyt oli Aatu-sepän henki läpi taivaan yhdeksän ja yli kymmenenki.
Vaan suru kuuluu nyt siell' istuvan, ankea kaipuu, siitä kun nuoren, kapteenin piti Turkkia vastaan taistoon mennä ja appelahan sulo puoliso jättää. Harvoin kieli se helkkyy nyt klaverissa, ja soitto ei ilotanssiin vie, talo vierait' ei ole täynnä. Yksin puoliso kapteenin vait itkevi, surren riemua menneen lemmen kuun, sekä kehtoa soutain, kaihoja laulavi lapselleen, jota ei isä nähnyt.