United States or Laos ? Vote for the TOP Country of the Week !
Eikä ainoastaan sisäänpäin, vaan myöskin taaksepäin. Edistys on ollut liian nopea, kaikki eivät ole ehtineet seurata mukana, ja jos ovatkin päänsä ja älyllisen olentonsa puolesta, on heidän sydämensä syvin kaipuu jäänyt kiinnitetyksi vanhaan, menevään ja murenevaan.
Rakennan paraikaa itselleni mökkiä, ja siihen liittyy vähän muitakin tuumia. Yhtä kuitenkin näissä puuhissani kaipaan, ja se kaipuu käy päivä päivältä yhä huutavammaksi ystävää ja toveria, jota voisin kunnioittaa ja johon voisin täydellisesti luottaa, ei toveria onnea jakamaan, vaan toveria kärsimään ja ponnistelemaan.
Ja kuin setä oli päivän poissa, niin kuin metsässäkin, niin oli semmoinen kaipuu, ettei tahtonut päivä kulua. Aina kujan suuhun menivät katsomaan että eikö jo tule, aina vähän väliä. Ja kun näkyi niin silloin lähtivät kolmikannassa juosta piristämään vastaan. Helli riepu se aina jälkiin jäi kuin oli pienin, mutta Hilma ja Elsa tasaväkiset ollen jotenkin yhteen aikaan sedän luo pääsivät.
Enkä tiedä mitään sen kauniimpaa ja suloisempaa kuin sellainen kaiho, silloin kun se ei kalva, ensimäinen tietoinen onnenkaipuu, selvä ja määrätty, vaikka hämärä, kirkas, vaikka utuinen, hyvin kaukaisen onnenmaan ikävä, saavuttamattoman, mutta kuitenkin saavutettavan kaipuu, vaikkei sillä hetkellä tiedä, milloin ja miten. Ja sama se, vaikkei mitenkään eikä milloinkaan.
Itäänpä retki käy meren-aavikot Kuin ääretönnä peilinä läikkyvät, Sadottain valkopurjeet niinkuin Joutsenet viiltävi välkkypintaa. Vaan päivä vaipuu, tuuloset untuvat, Metsässä lintuin ääniki vaikenee; Vain siellä täällä seudun impi Nostaen airoa nauraa laulaa. Elomme haaveet helmassa Luonnon tai Sydämmen kaipuu, kainoja huolia, Ja toivo, riemu, muiston naute Lahtia leijuvi lauleloina.
Niin syvät ei mull' ole sielunkyvyt, ne että korvata vois suosionne; mut Hän sen tehköön, joka voi ja näkee. Tajuan hyvin, ettei hengen jano asetu, ellei sitä neuvo Totuus, jonk' ulkopuoll' ei ole totta mitään. Kuin peto luolassaan se siinä lepää sen löydettyään; ja se voi sen löytää, ois muuten turhaa kaikki hengen kaipuu.
Kuolleet silmät valvovat aina, näkevät Hyvyyden valkean valon. Ei niitä tomun raukeus paina, petä ei loimotus maailman palon. Poissa on sokea tahto ja kaipuu, sydämen levoton ikävä poissa. Huulilta hämärä kysyntä haipuu totuuden ikuisten aamujen koissa. Veljet, sisaret maailmalla, kaukana meistä ja lähellä meitä, kulkijat kylmien tähtien alla, hiljaisuudessa vuotamme teitä.
On vielä yksi taival, ennenkuin tulen perille, sinne, missä sinun aikasi alkaa. Se on vuosilta ja tapahtumilta pitkäkin, mutta elämyksiltä lyhyt, sillä niitä ei oikeastaan ollut kuin yksi ainoa: kaipuu. On kuin ajaisin ja ajaisin, yksin, talotonta taivalta, vaikka ajan paljonkin ohi.
Käsi julma tarttunut on elon katkeavaan lankaan, pirstoo kauniin kirjokankaan! Silmälauta hiljaa vaipuu.... Sielu itkee vanhaa untaan, rinnan täyttää turha kaipuu lapsuus-onnen valtakuntaan.... Pilvilinnat, taivaankaaret, ulapalla avaruuden rauhan hempeet höyhensaaret, jumalien uhrikunnaat hämärässä ikuisuuden, seestykää, oi, jälleen meille! Ihmettä ma rukoelen, sädekehää kärsineille....
Nyt seisot tässä taas niin kauniina, Niin vahvana ja suurena, ett' muoto, Jon kaipuu laati, vaalistuu kuin yö, Kun koitar pilvet purppuroitsee taas. Ah, onko lempes yhtä hellä vielä?