Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 11. lokakuuta 2025
Suruinenko soitto tuo kutsuva haudallen Koska kyynel kieriääpi poskell' lapsosen? Ei; murhett' ei se ilmaise, Vaan kaipuu harras kaikuilee Sen äänessä. Se kutsuvi Luo Herran rukoileen. Mutta sinne katseleepi pieni riutunen: Siell' on "kirkko" mikä on se kirkko soittoineen? Tuo kellon ään' kun kaikuaa, Se rintaan kaipauksen saa. Ja luo jo äidin astuvi Laps' soidess' kellojen.
Sen koommin en ole tuntenut oman isäni hellää rakkautta. Itse olisin minä tuon voinut sietää lapsen kaipuu pian unehtuu mutta minua säälitti äitini kärsimys. Me asuimme edelleenkin tuossa huvilassa enon maalla kaupungin laiteella. Minä olin isäni jo kotvan sitte unehuttanut, mutta äitini oli tuon tapahtuman jälkeen muuttunut unelmoivaksi ja surumieliseksi.
Hänessä heräsi äkkinäinen katumus siitä mitä oli tapahtunut ja heidän ensimmäisen rakkautensa palava kaipuu. Useita kertoja kätki hän kasvonsa nenäliinaansa, ja kun tohtori lopetti ja Gabrielle hymyillen kääntyi hänen puoleensa, kiittäen häntä, huomasi tämä, että hän oli itkenyt.
Vaan lähempää kun katselen, Hämärtyy multa pilvehen Tää neitsen haamu ihanaisin. Vai näinkö kaunis nainen tosiaan? Ja kaikki taivaan sulot nähdä saisin Sulaa van tuohon varteen uinuvaan? Tää maanko päällä mahdollista? MEFISTOFELES. Kai niin! Kun Luoja kaiken viikkoa hikoilee Ja lopuks' itse työstään riemuitsee, Kai syntyä täytyy jotain oivallista. Nyt katsele ja tyydytä tuo kaipuu!
Kun kaipuu vihdoin lakkaa kaipaamasta, Kun pyhä salaisuus, tuo alaston, Ei pirun juonta oo vaan Jumalasta! Lauluni. Lie lauluni liian aistillinen Ja uhkuva mehunsa mukaan! Tulis herätyshuutona kaikua sen Ja laulaa uljuutta rukkaan. Sepä lapsi on maiden lounaisten, Miss' Ithakan myrtti käy kukkaan; Jää Pohjolan karhuntaljallen Mun hehkuva viinini hukkaan.
Se ei loppunut auringon nousuun, vaan se ikäänkuin levittäytyi ajassa paljoa ulommas ja väritti koko seuraavan pitkän jakson Heikin elämässä. Samat surulangat näyttivät kumminkin pian jälleen kietoutuvan ympärille kuin ennenkin. Ne olivat niin samat luonteeltaan, ettei niissä ollut mitään, mikä olisi ne entisistä erottanut. Tuntui alituisesti sama kaipuu, sama saavuttamattomuus.
Levottomuus, katkeruus ja kaipuu vaikuttivat kaikkialla sen tunteen, että asema oli mahdoton, ja kysymys milloin uusi isku oli odotettava, ja mimmoiseksi isänmaan kohtalo lopullisesti muodostuu, kyti kaikkien mielessä. Uusi valtioraja oli avattu pitkin Kymijokea ja siten, että Hamina, Lappeenranta ja Savonlinna joutuivat Venäjälle.
On se ... joka oli niin lämmin ja hempeä kun vain tahtoi. Ei olisi pitänyt kuitenkaan sitä katsoa ja siitä semmoisesta iloita. Vaan minä kun katsoin ja iloitsin. Enkä häpeä sanoa: nyt on sitäkin semmoinen valtava kaipuu. Ei ole siinä kuitenkaan vaimon kunnia. Vaan missäs? Siveässä mielessä ja muussa taidossa. Oli se siveäkin ihan tarpeeksi, liiaksikin. Ja muussakin taidossa taitava tekevä ihminen.
Oi öistä kulkijata korpimaan, ken metsän synkkiin pimentoihin vaipuu, oi rinnassansa syttyy villi kaipuu kuin halu liekkumahan hurjimpaan! Hän näkee metsän synkät silmät vaan ja kuinka varjot yössä nousee, haipuu ja metsän viidakossa oksat taipuu ja esiin astuu kätköstänsä Pan. Hän huulillensa nostaa ruokopillin, hän soittaa, soittaa laulun hurjan-villin ja metsä sadoin äänin soi ja soi.
Polyhymnia urhouden uskoa laulaa: »Ei maan päällä kahletta, pilvissä paulaa, mitä katkoa voisi ei kauneuden kaipuu, kuin Okeanos, joka nousee ja vaipuu; kuin ylpeä, purppura- purjeinen laiva, niin aaltoja kyntävi sankarin vaiva, veet valtavat, lyijyiset lyö emäpuuta, karit karttaa hän, seuraten päivää ja kuuta, ja vaikk' yli kannenkin karkaa jo vahto, on valkama varma kuin ruorissa tahto.
Päivän Sana
Muut Etsivät