United States or Gabon ? Vote for the TOP Country of the Week !
Lyhyt, utuinen unelma on elämä keskellä kahden ruskon kajastamista. Torvet torahtavat kartanolla. Riemuhuutoja, kannusten kilinää. KARPALAINEN: Hänen jalosukuisuutensa maisteri Olavi Tavast. OLAVI: Setä! MAUNU TAVAST: Poikani, rakas poikani! Sinä olet siis jälleen kotona. OLAVI: Niin, rakkahin setäkulta! Voitko ajatella mitään niin naurettavaa?
Herkkä ja hempeä on myös hänen toinen pieni 1-näytöksinen idyllinsä Yö ja päivä. Vielä on muistettava hänen laulurunoutensa, jossa tavataan sellaisia helmiä kuin Härkä-Tuomo, Sydämeni laulu, Ikävyys, Keinulla y.m. Niissäkin heijastuu Kiven syvä ja heleä tunnelmapohja, raikas luonnontunne ja utuinen mielikuvitus.
Usein utuinen minjä, Armahan anopin koissa, Kesät kontuja keräsi, Talvet väänti taikon vartta, Niinkuin muinenki kasakka, Eli parka palkkalainen. Sini söi kaloja kalki, Sini koito kuorehia, Kuni notkui nuottapuissa, Keikkui keskellä venettä; Ei saanut sitä kaloa Anoppinsa antamasta, Joka päiväksi pätisi, Kerraksensa kelpoaisi. Miniän syntymäkoti.
Useinpa leinon lesken, Usein minun utuisen, Keskiöisissä unissa, Kopra tyhjeä kokovi, Käsi vaalivi valetta, Kupehelta kummaltaki. Useinpa leino leski, Usein minä utuinen, Yksin työlle työnteleme, Yksin ruoalle rupean, Yksin liitäme levolle, Käyn ukotta uutimehen.
"Niin, äiti", vastasi Sven ja katsahti jälleen ylös, "se on niin muodotonta, niin himmeää kuin utuinen pastellikuva ja kuitenkin on siinä niin paljon todellisuutta... Katsos, eräs oli saanut omituisen vallan ylitseni vallan niin suuren, kuin vain sinulla on ollut.
Siinä lieto Lemminkäinen Ukkoa rukoelevi: "Oi Ukko, hyvä Jumala, mies on tarkka taivahinen, jymypilvien pitäjä, hattarojen hallitsija! Laaipa utuinen ilma, luopa pilvi pikkarainen, jonka suojassa menisin, kotihini koitteleisin luoksi ehtoisen emoni, tykö valtavanhempani!"
Kuitenkin me todella huomasimme, että tämä utuinen särmiö kykeni kannattamaan vesien painoa ja että se lujasti varjelee meitä. Mutta muutamia löytyy, jotka mieluisammin katselevat vesien ja pilvien paljoutta ja kovaa painoa, kuin liiton köykäistä, kaitaa kaarta.
Hän hengitti syvään ja riemuitsi voitostansa. Silmänräpäyksessä olikin lahti ja auer ja samettinen männikkö taas hyvän palveluksessa, ainoastaan Luojan luonnon puhdasta kauneutta. Ja todella oli niin, ettei se utuinen nainen enää ilmestynytkään kahilikkoon, ei metsän laitaan eikä joen kalvolle. Sillä ei tarvinnut kuin muistaa tätä voittoa, niin se jo pakeni. Mutta eikö se missään enää ilmestynyt?
Juhani Aho on palannut takaisin suomalaiselle pohjalleen, tullut täysin valmiina taiteilijana ja maailmankansalaisena. Suomen luonto on avannut ensin sylinsä hänelle, Suomen utuinen, tulvehtiva luonto, jolla tästä lähtien ei ole hänelle enää yhtään salaisuutta. Juhani Aho seisoo nyt realistisen taiteensa korkeimmalla kukkulalla.
Enkä tiedä mitään sen kauniimpaa ja suloisempaa kuin sellainen kaiho, silloin kun se ei kalva, ensimäinen tietoinen onnenkaipuu, selvä ja määrätty, vaikka hämärä, kirkas, vaikka utuinen, hyvin kaukaisen onnenmaan ikävä, saavuttamattoman, mutta kuitenkin saavutettavan kaipuu, vaikkei sillä hetkellä tiedä, milloin ja miten. Ja sama se, vaikkei mitenkään eikä milloinkaan.