United States or Panama ? Vote for the TOP Country of the Week !
Sekä gootit että bysanttilaiset olivat pitäneet mahdottomana sitä tietä pääsemistä. Syphax kiipesi yhä nopeammin ylöspäin. Hänen päämääränsä oli savupatsas, joka kohosi heti laavaseinän toisella puolella. Aivan kallion takana oli eräs Vesuviuksen pienemmistä kraatereista. Silmänräpäyksen Syphax seisoi mustan kallion reunalla.
Kiireellä vedettiin vaatteet päälle ja Saku ehdotti: Kannetaan pieleksestä heinää ja puuta aidasta, niin sitte palaa kovemmin! Kannetaan! alkoi iloinen touhu. Musta savupatsas kohosi tulesta joka kerran kun siihen viskattiin heinää kantamukset. Esa riemuitsi: Kun olisi oikein paljo heinää, niin sitte se nousisi savu ihan taivaaseen asti! Sauna oli jo porona. Sen rauniot vaan savusivat.
Ilta jo alkoi joutua, aurinko laskeutui pilvettömälle taivaanrannalle ja meri päilyi peilikirkkaana. Kaukana etäisyydessä, Viaporin tuolla puolen näkyi paksu, musta savu nousevan ylös ja jäävän siihen seisomaan ikäänkuin jonkun käsittämättömän häntänä, joka hiljaa liikkui eteenpäin. *Tuo jokin* lähestyi yhä enemmän. Savupatsas muodostui yhä paksummaksi ja mustemmaksi.
Assessori katseli etsien ympärilleen, eikö mistään löytyisi turvapaikkaa, ja ihastuksissaan siitä, että hän oli vähällä hävitä teille tietymättömille tuulen kulettamana, Petrea häntä seurasi kapeaa polkua metsään, josta sakea savupatsas myrskyn ajamana tuprusi heitä vastaan, ikäänkuin ilmoittaakseen, että he sieltä, jostakin vieraanvaraisesta mökistä saisivat turvapaikan myrskyn raivoa vastaan.
Bertel noudatteli niitä yhä enemmän uupuen; väliin katosivat jäljet, väliin ne taas ilmaantuivat, kun tie vei metsään. Aurinko nousi punaisen keltaisena kaakkoiselta taivaalta ja valaisi puiden latvoja; tuli kylmä ja kirkas päivä; ei missään näkynyt muuta kuin metsää ja kinoksia. Mutta kaukana pohjoisessa kohosi pieni savupatsas selkeälle, keltaiselle aamutaivaalle.
Kun hän seuraavan kerran lakkasi soutamasta ja kääntyi katsomaan eteensä, näkyi saaren rannassa, kallioita ja metsää vasten, ihan jo selvästi punasia ja valkosia ja muunvärisiä pilkkuja, sekä savupatsas nuotiosta. Aha, siinä ne ovat, sanoi Henrik, asetti melkein ympäri kääntyneen veneen jälleen vanhan merkin mukaan, ja taas alkoi soutaa.
Niin on ihmis-ajatus kuin savupatsas ikään: kun se lähtee nousemaan niin ei sitä estä mikään. Tuulet sitä kuljettaa ja pyörreviimat kantaa. Ijäisyyden ulapoill' ei ole saarta, rantaa. Vaan kun ilma raskas on, niin savu maahan vaipuu. Arkitöiss' on tukehtunut monen mielen kaipuu. Nousemahan lähtenyt oli Aatu-sepän henki läpi taivaan yhdeksän ja yli kymmenenki.
Kuusikon keskeen ilmestyi nyt paksu savupatsas, joka kaaretellen hiljalleen kallistui etelää kohti. Tämän nähtyään valtion herrakin tuli nuotioitten luo, jossa miehet jo loikoivat, ikäänkuin nähdäkseen tuliko tästä kalua. Timolta kyseltiin, mikä kumma elävä siellä nuotion sivulla on. Timo ilmoitti, että se on valtion herra sekin, tuolta toiselta puolen rajan.
Isä oli ollut hyvin vapaamielinen uskonnollisissa mielipiteissään. Hän oli köyhtyneen, maalaisen aatelisperheen lapsi ja oli ylioppilaana ollessaan ottanut iloista osaa toverielämään, oli ollut kuuluisa tenori laulukunnassa, lukenut maisteriarvoa varten, aikalailla velkaantunut, kuten kaikki muutkin toverit, ja vasta ihan loppuaikoina yhtäkkiä kääntynyt sisäänpäin. Hänen huolettomat ilopäivänsä olivat nimittäin päättyneet siihen, että hän aivan mielettömiin asti rakastui ylhäiseen, vapaudessa kasvatettuun pääkaupunkilaisneitiin, joka kaikkien suureksi ihmeeksi nyt otti osaa sulhasensa kääntymiseen. He olivat molemmat saaneet jonkinlaisen "herätyksen", kuten silloin sanottiin. Ja ennen niin iloinen tenori erosi nyt yhtäkkiä kaikista laulukunnista ja tovereista ja kummastutti maailman uutisella, että rupeaa papiksi. Nuori morsian puolestaan vielä suuremmaksi kummastukseksi ihmisille, oli valmis ikuisiksi jättämään kaikki kaupungin huvit ja vaihtamaan ne hiljaiseen, vaatimattomaan ja hänelle ihan vieraaseen maalaiselämään. Sukulaisten varoitukset eivät auttaneet mitään. Rakastuneet kuvailivat vaan kuinka heidän pappilansa piipusta, luminietosten keskeltä, tyynenä talvisaamuna kerran nousee punertava savupatsas. Ja kaikki oli päätetty, voima vaikeuksia vastaan taattu. Tosin, heidän sitten päästyä vihdoin oman pappilan katon alle, oli huolia, velkasuruja ja todellista puutetta vielä niin paljon, että, talvipyryjen hetkeksi vaijettua ja tuulten tauottua, jos savu pappilan piipusta olisikin joskus patsaana punertanut, eivät he sitä olisi tulleet edes huomanneeksi. Mutta heidän elämänsä vuosien ja vuosikymmenien kuluessa tämän pappilan kotoisissa suojissa oli sitten lasten hoidosta ja niistä luonnollisista, yhä enenevistä iloista, joihin he alussa olivat tunteneet itsensä ikäänkuin pakoitetuiksi tyytymään, löytänyt vähitellen hiljaisen rauhan. Ja sitä olisi todella paraiten sopinut verrata juuri tuommoiseen tammikuun päivänpaisteisessa pakkasessa punertavaan, sinistä taivaanlakea kohden liikkuvaan savupatsaaseen. Heidän välillänsä oli aina ollut jotain sanatonta ymmärrystä, josta eivät lapset täysikäisiksi tultuaankaan päässeet oikein perille. Siinä ei ollut uskonnollisuudella tekemistä.
Kauvempaa näkyi muita kookkaampi Kuusisaari, jonka mökissä varmaan jo oltiin lypsyllä, koska tummien kuusten väristä tuntuvasti eroava, sinertävä savupatsas kohosi sieltä kuulakkata korkeutta kohden. Silloin alkoi Marin hentoja käsiä hieman uuvuttaa ja hän vetäisten airot venheesen rupesi hetkiseksi ihailemaan synnyinseutunsa suloutta. Katselemistapa seutu taisi ansaitakin.