Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 4. heinäkuuta 2025
Niin hiljaa puhuu henki povessamme, niin hiljaa, selvään sentään, osoittaen, mit' omaksua tulee, mitä välttää. Antonio mielestäin tän' aamuna viel' oli entistäänkin jyrkempi. Mieleeni nous jo paha aavistus, kun heidät rinnan näin. Vain ulkomuoto sa huomaa, kasvot, ääni molempain ja katse, käynti! Kaikk' on vastakkaista, ei koskaan liittoon rakkaus vie heitä.
Väki, kuormat kuntoon vielä ennen yötä, etelään tie reipas ensi koiton myötä!» Kaikk' on tehty, yö on, rauhass' uinutaan, nuori Blume vänrikki ei maannut vaan. Innon tuli hehkui mieless' urhoisassa, rauhaa tuvass' ei hän saanut ahtahassa. Ulos astui. Hiljaist' on ja pimeää, tyynet, kylmät taivaan tähdet kimmeltää; koitteen juova vain, jos katsoit itää kohti, metsän latvoilla jo vaaleana hohti.
Nyt on vaivaa ystävällä senhän arvaatkin kaikk' on kipeänä hällä, nenä, varpaatkin. Minä häntä silittelin, ei hän hyrrännyt. Maidollakin mairittelin, ei hän leikkinyt.
Mut ei kauan istunutkaan impi, ei sen kauemmin, kuin rauko kasvi kastett' oottaa paahdepäivän jälkeen, niin jo vierähtikin poskipäille kyynelhelmi, ja hän hiljaa lauloi: "Tavannut kun sydämen on sydän, halpaa kaikk' on, mikä kallist' ennen, maa ja taivas, koti, isä, äiti.
Niin, kiellä multa helmas', äiti, kiellä, Niin kauan kuin tää nimi mull' on vielä, Niin kauan kuin mull' on tää pukukin, Mi silkistä on tehty Flemingin, Niin kauan kuin sen vallan virkaa teen, Mi kansan syöksi nälkään, orjuuteen, Niin, äiti poikaas' älä katsokaan, Niin kauan kuin hän pilkkaa sukuaan, Siks' kun kaikk' entis-olot riistävi Hän muististaan, siks hyväst', hyvästi! Neljäs kohtaus.
Maantyttö syntyi kotonaan, Hän syntyi laulamaan: Hän lauloi kotikunnailla Ja riemastutti rintoja, Ja kansa riensi kuohuna Nyt häntä kuulemaan. Maantyttö kulki kaupunkiin Ja lauloi tielläkin: Hän kiitti koti armastaan, Ylisti leikkikumpujaan Kaikk' kansa juoksi kuulemaan, Kun tyttö lauloi niin.
Vaikka onnes itse autuus oiskin, Vaikka hetket hempeimmät se soiskin, Kaikk' on katoovaista Tästä luonnon laista Lempikään ei poikkeusta tee.
Hovissa silmin ahnahin Kyll' immet hänehen tähtää, Vaan tytöt kreivin, paronin Kaikk' katkerin mielin nähdään. Kuningas vaatteiss' sotilaan Alhaisten parvehen astuu, Näin lausuu: "Mökkiin matalaan Sydän kaunihin, suurin mahtuu." Hän neittä kolme kuulee kas! Salavihkaa haastelemassa: "Ken lie se neito, kuningas Jonk' käypä on kosimassa?"
Virkaviisaat kirjan-oppineetkin Viisaudestansa leipää syövät, Todest' ei, vaan leiväst' ottelevat, Osan saanut vasta rauhoittuupi: Nauttii viisaan lepoa ja leipää. Leivällen kaikk' ihmistaito nöyrtyy: Ericsson'it sekä Edison'it Keksintöjen kilpajuoksuansa Kiiruhtavat leipää huojentaakseen.
ANTONIUS. Huomenn' aion Maall' otella ja merellä. Ma joko Jään eloon, taikka kuolleen kunniani Niin veress' uitan, että elpyy jälleen. Uljaasti taisteletko? ENOBARBUS. Lyön, ja huudan: »Kaikk' ottakaatte!» ANTONIUS. Oikein! Kutsu tänne Mun talon väkeni. Tän' yönä aulius Pidoissa vallitkoon! Sin' olit aina kelpo mies; ja sinä, Ja sinä myöskin: hyvin teitte työnne; Toverinanne oli kuninkaita.
Päivän Sana
Muut Etsivät