Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 4. heinäkuuta 2025
Tää Timonin on viimeinen; hän, johon Imarre-helyjänne siroititte, Nyt huuhtoo kaikki pois, ja silmillenne Näin vihmoo oman konnuutenne huurut. Kaikk' ihmisten ja eläintenkin taudit Ruville teidät syökööt! Menetkö sä? Seis! Lainaa nyt ma annan, enkä ota. Hei, kaikki liesuun! Pitoihimme vasta Kaikk' olkoot konnat tervetulemasta. Pala, talo! Sorru, Ateena! Täst' ihan Ma ihmistä ja ihmisyyttä vihaan.
Ei tumma viittan' yksin, äiti hyvä, Ei musta, juhlallinen muotipuku, Eik' ahtaan hengen raskaat huokaukset, Ei, eikä silmäin runsaat kyyneltulvat, Eik' alas maahan luotu katsanto, Ei surun kaikki laadut, tavat, muodot Mua ilmi tuo: ne kaikk' on näköä, Ne teeskelyit' on, joita sopii näyttää; Sisässä mull' on, mik' ei näkyvää. Ja surun ulkokorua vaan nää.
Luo kälyt, luo nadot riensivät kaikk', iso naisien parvi, maahan martaaks säikkynehen sylihinsä he nosti. Mutta kun hengähtäin tuli tuntoihinsa hän jälleen, huusi hän itkien, vaikertain seass' iliotarten: "Hektor, voi mua koitoa!
Ken jätti moiset aartehet jälkeensä maailmalle, Sen muisto konsaan murene ei ajan virran alle Vaan valon aika vastainen tuon kiitoksella kostaa Ja kiitoksensa merkiksi se muistopatsaan nostaa. Sen patsaan kerran nostakoot kaikk' pienet kansat sulle, Ei raskas lie se haudallas, se onhan siunatulle! Se patsas sitten kertokoon: jo poistui sorron taika Ja valon tieltä väistymään sai nyrkkivallan aika.
NYYRI. Tää kaikk' on minun työni, kristityt! Ha! ha! ha! Hiisi teidät toisetkin Nyt vieköhön vaan! Ha! ha! ha! ANDRAEAS. Ken ompi Tuo vaimo, joka suruamme pilkkaa Ja ivaa kauhealla naurullansa? KAARLO. Hän on Kitkan vaimo. Oi kaikki hyvät ihmiset mailmassa! kuinka hän rääkkäsi pitkällä puukolla pispan pyhää ruumista, sen ohessa kauheasti kiroten ja hirvittäviä loihtu-sanoja lukien!
Kadehdi sult' en sitä, Sa hyvän vaihdon teet: Siell' ohdakkeet ei idä, Ei vuoda kyyneleet; Oi, autuasta tuoll' on Taas toistaan kohdata, Miss' ota taittuu kuolon Ja kaikk' on kirkasta! Siell' ihmemaassa kevät Ikuinen vallitsee, Kivuistaan heikkenevät Terveinä hymyilee; Siell' iloitsemme luona Elämän ruhtinaan, Jok' on myös sulle suonna Jo kodin linnassaan.
Nyt, sovinnon vallitessa, Maassa on kotivapaus, Rauhan turva, työn menestys, Kaikk' on yhtenä väkenä, Kuin kotona suuri perhe Lieden lämpimän varana. Yksi on Kalevan kansa! H
»Vaan kuitenkin», niin sääsi Nyt Luoja, »kokonaan Säveltä, ääntä vailla Sa tulet voittamaan Kaikk' alat taitehitten, Ja tunnon syvänteet Sun silmäs läpi tunkee ja hoksaa ihanteet. Niin Luoja. Henki lähti ja äänetönnä vaan Tuo mykkä silmä keksi Syyt syvät: povi maan Lahjoitti aartehensa ja taivas ihanteen Hänelle, niistä loihti Hän yhdys-käsitteen.
Kaikk' ota haudan synkeys ja tuskat elämän, tee niistä hälle nimitys: surua vähemmän se nimi tuopi kuitenkin kuin Viaporin petturin." Kasvaako maine tanterella vaan, jot' uljaan urhon veri kostuttaa, ja eikö aseetonkin toisinaan voi miehuutt' osoittaa? Syvällä Suomess' oli kätkynyt mies, rauhan mies jo nuorest' ijästään; rauhassa vanhenneena hoiti nyt maaherranlääniään.
Vaan memento mori! kuolo uhkaa, Lemmenkinpä voittaa kuolon valta Ethän ihmisparka oo kuin tuhkaa, Pelkkä laina kaiken tuottajalta! Vaikka onnes itse autuus oiskin, Vaikka hetket hempeimmät se soiskin, Kaikk' on katoovaista Tästä luonnon laista Lempikään ei poikkeusta tee.
Päivän Sana
Muut Etsivät