Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 5. kesäkuuta 2025
Jo kiittäessään hänen huomattiin Yhä syrjähän katselleen: Repaleinen raukka se seisoi siin' Ihan ääneti, itsekseen. Sitä miestä hän viittasi luokseen nyt: »Mies hoi, tule tännemmäks! Et taannoin syrjässä noin pysynyt, Verityöhön kun joukkoni läks.» »Sinä pyssyn muistatko? tempaisit Kädest' uupunehen sotilaan Ja miesteni jälkehen kiiruhdit Sodan löylyhyn kuumimpaan.»
Noita kun taiten puuhasi noin ikitaituri tarkka, sinnepä saapua myös Thetis ehti jo kuuleajalka. Juur' ulos uksestaan Kharis astui hohtavahuntu, tuon sepon taiteliaan, käsitarkan puoliso sorja, saapujan keksi ja noin, kädest' ottaen, lausehet laati: "Tänne mi saapumahan sinut sai, Thetis soljuvavaippa, vieraist' armahin, arvokkain? Käyt meill' ylen harvoin!
Niill' äly rinnass' on, puhe ääntyvä, mieli ja voima, neuvomat myös jumalattarien jalot askaretaidot. Toimessaan sivull' auttoi nuo, mut valtias vaappuin asteli vieraan luo, kuss' istuin välkkyvä vartoi, näin, kädest' ottaen häntä, jo virkkoi, lausehet laati: "Tänne mi saapumahan sinut sai, Thetis soljuvavaippa, 424 vieraist' armahin, arvokkain? Käyt meill' ylen harvoin!
Noin kovin voihkaisten Agamemnon valtias virkkoi, veljeä kun kädest' otti, ja voihkasi kumppanit muutkin: "Armas veljeni, surmaks sun siis tein minä liiton, meist' ett' yksin taistelisit kera iliolaisten. Nyt sua ampuivat, valaliitot polkien vahvat. Vaan ei lie valat turhat, ei veri vuonien eikä 158 viinin veettömän uhri ja uskotut myös kädenlyönnit.
Pelkää tahtoa taivaisten, mua sääli, Akhilleus! Taattoas aattele; murheisemp' on kohtalo mulla. Kärsiä sain, mitä ei elon ilmoill' ihminen kuunaan: poskeen poikani surmaajan minä kurkotin kättä!" Virkki, ja sankari sai halun itkeä, taattoa muistain, luotaan vanhuksen, kädest' ottain, työnsi hän hiljaa.
Vait oli vanhus, katsoi vaan, hän kauan vaiti pysyi; mua vihdoin, kyynel silmässään, taas kädest' otti kädellään, hymyili, hiljaa kysyi: »Maan eestä voiko kuolla tään?» Jäin vaiti. Katse vastasi vain sisimmästä sieluni. Se riitti.
Urhopa urhon kamppailuss' ois kaatanut silloin! Vaan oli säättynä mulle nyt surkea surmani: virtaan vaipua valtahiseen, kuten paimenpoikanen painuu, kun sikolaumoineen puron talvisen poikki hän kahlaa." Virkkoi noin; mut luo jo Poseidon ynnä Athene riensivät hahmoss' ihmisien, kädest' ottivat häntä kumpikin rauhoittain sekä rohkaisten hänen mieltään.
GLOSTER. Sun vankeuttasi ei kauan kestä; Sun pelastan tai itse sijaas astun. Siis mieltäs malta. CLARENCE. Täytyy. Hyvästi! GLOSTER. Niin, mene sinne, mist' et palaa koskaan, Typerä, tuhma Clarence! Niin sua säälin, Ett' oiti sielus taivaaseen ma laitan, Jos taivas lahjan meidän kädest' ottaa. Ken tuossa?
Silloin Patroklos ovest' ilmestyi jumaluljas. Vanhus välkkyvän istuimen heti jätti ja nousi, saapujan vieraakseen kädest' ohjasi, istua käski. Mutt' ei istunut Patroklos, vaan noin sanan virkkoi: "Ei, älä pyydä, en viipyä voi, Zeun vaalima vanhus. Kunnian antaen hänt' on kuultava, jolle ma täältä tietoa käyn, ketä toit kera haavoitettua.
Kärsiös kaikki nyt siis kirot äitisi toivomat sulle, turmaa julmistuin joka tuumii sun, kun akhaijit hylkäsit, vaan apumies olet korskain iliolaisten!" Virkkaen noin loi toisiapäin jo hän loistavat silmät. Vaan kädest' ottaen koht' Afrodite, Zeun tytär, Areen pois veti, tuskissaan kovin ähkyvän, toipuvan vaivoin.
Päivän Sana
Muut Etsivät