Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 12. kesäkuuta 2025
Juoksi Juho vastaan ukon: »Kävi Hurtan huovit meillä, rikkoi aitan uuden lukon, oli pitkät piilut heillä, veivät lehmän ometasta, karsinasta hiehon hyvän; huusin, kielsin ottamasta, sain ma otsaan naarmun syvän.» Kieri kärryt kotipihaan. Vastauksen ukko säästi; suuttunut ei ilmi vihaan.
Sinne tahdon kylätieltä, luota kyläkansan pahan, miettimähän Hurtan mieltä, Hurtan tunnut tuntemahan. Kaikki Nurmeksessa täällä mua katsoo karsahasti, juoksee juorut Pielisjäällä, kiitää kirkkohonkin asti, kaikki soimaa Sormun lasta, jok' ei muista huollut, huoli taaton, sulhon surmaajasta, jotka kansan eestä kuoli. Turunkorvaan tahdon.
Hein'ahon lapset kertoivat niin tarkalleen, minkä näköinen hän oli ollut: mustasilmäinen, pitkä ja laiha, hyvin vihaisen näköinen ja kurttunaamainen. Ja Simo Hurtan kiroilemissanaa oli käyttänyt, semmoista vieraskielistä. Entä sitten se kultaraha... Keneltä muulta se semmoinen olisi tipahtanut? Tunsinhan minä sen. Voi, voi, jos hän vielä tulee näille maille, hätäili Leena.
Päättyy kansan pitkämieli: »Jo nyt Herra heitti maamme. Kallellaan on vallan pieli, poissa Kaarle kuninkaamme. Oikeutta itse teemme, kirvein Hurtan huovit lyömme, taasen kuivuu kyyneleemme, taas on rauhalliset yömme.»
Onpa historiallinen kertomus saanut jo pari varsinaista, kyvykästä edustajaakin: E.F. Jansson, jonka Hatanpään Heikki ja hänen morsiamensa vielä tänäkin päivänä on mitä miellyttävintä kansan-lukemista, ja J.A. Bergman, tunnettu vilkkaasta Simo Hurtan aikoja käsittelevästä novellistaan Nevalaiset.
Näinpä suusta sulavasta oli pappi tarinoinut, puhunut myös kapinasta: hyvää tuost' ei tulla voinut, ellei vaihtuis esivalta maassa kaikkiansa kerta; päästäis Hurtan ikeen alta vuotamasta liioin verta. »Sunnuntaisin kirkkoon tule, siellä enemmän ma puhun, siihen asti suusi sule, kuulla Hurtta voisi huhun. Miehet varmat vaan on myötä; saa ei kotiin jäädä kukaan. Hiljaa tehdään suurta työtä.
Kannustaa jo orhiansa, aikoo syvyyteen jo syöstä, kuulee, haastaa Jumalansa niinkuin korven kolkon yöstä: »Ootko varma, ett' on mailla Manan unho mennehien, ettei ihmislasten lailla vihaa varjot vainajien?» Hurtta säpsähtää ja säikkyy. Tauonnut on myrskytuuli. Taivaan tähtitarhat väikkyy; hyinen hymyy Hurtan huuli: »Liian liekin jyrkkä rinne, ranta raisu Tuonen tiehen.
Säälinette sortunutta teille taistokauden nurjan?» Haastaa Hurtta: »Säälin, säästän, rikostaan jos katuu kansa, kovan koston alta päästän, en, jos paatuu pahassansa. Tehkää mitä mielinette! Veitte kansan teille pahan, sitä itse sääli ette, ellette nyt oikeahan.» Miettii Haerkepaeus. Kuiskii kanttori: »Se luvatkaatte! Hurtan silmä tulta tuiskii, kohta salaman te saatte. Teeskennelkää ystävyyttä!
Hetki, pyydän, kohta palaan.» Poistui. Raikui riemukesti kurkihirren kuulun alta, kohta päättyi verisesti: palas Hurtta ulkoisalta, hurme ohimosta juoksi; vieraskansa säikähtäynyt rientää pyörtyväisen luoksi: »Mitä? Kuka? Kuink' on käynyt?» Pimeässä jousen tiehen oli kirkas puukko pantu, osotettu otsaan miehen; siitä Hurtan päässä rantu.
Tyyntyy vihdoin tuosta, töitä Hurtan hiljaksensa suree. Mutta yksin, pitkin öitä Juho hammastansa puree. Niinpä ukko Nevalainen naapurihin kerran läksi. Naapurissa nuori nainen kävi varsin kieleväksi. Haastelevi niitä, näitä, sattuu vihdoin sanomahan: »Noh, kai kohta Juhon häitä Nevalassa hankitahan?» Ukko epäluuloisesti kysyjähän katseen viskaa.
Päivän Sana
Muut Etsivät