Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 15. marraskuuta 2025
Hän vaikeni, ja taas koetti Trudaine puhua semmoista, joka näyttäisi, ett'ei hän ollut sen kuoleman-uhrauksen ansaitsematon, jonka Lomaque oli aikeessa tehdä. Vaan vielä kerran pääpoliisi lujasti ja suuttuneesti esti häntä. "Minä sanon teille, kolmannen kerran", puhui hän, "en tahdo kuulla kiitollisuuden osoituksia teiltä, ennenkuin tiedän ansaitsenko minä niitä. Totta on, että minä olen kiitollisuuden velassa isänne sopivalla ajalla osoittamasta hyvyydestä minua kohtaan totta, etten ole unhottanut mitä tapahtui viisi vuotta takaperin teidän kotonanne, joen varrella. Minä muistan kaikki, yksin niitäkin, joita te katsoisitte kovin vähäpätöisiksi tuon kupin kahvia, esimerkiksi, jonka sisarenne piti varina minua varten. Minä silloin sanoin teille, teidän tulevan joskus maailmassa parempaa ajattelemaan minusta. Minä tiedän että niin on nyt. Vaan tämä ei ole vielä kaikki. Te mielellänne ylistäisitte minua suorastaan että minä panen henkeni vaaran alttiiksi teidän edestänne. Minä en tahdo teitä kuulla, koska minun alttiiksi antamiseni on halvinta laatua. Minä olen kyllästynyt elämääni. En voi katsoa taakseni iloisella mielellä. Olen liian vanha katsomaan eteenpäin siihen mikä voisi olla toivon-alaista. Siellä oli jotakin sinä iltana teidän kodissanne, ennen naimista jotakin teidän puheessanne, sisarenne te'oissa joka teki minut toisenlaiseksi. Minulla on ollut synkkämielisyyden ja itsenisyyttämisen päiviä, aika ajoin, siitä lähtien. Minä olen suuttunut orjuuteeni, ja nöyryyteeni, ja kaksimielisyyteeni, ja liehittelemiseeni ensin yhden herran, sitten toisen alla. Minä olen toivonut saavani katsoa takaisin elämääni, ja lohdutella itseäni huomatessani jonkun hyvän teon, niinkuin säästävä mies lohduttaa itseään katselemalla pientä säästöään laatikossaan. Minä en voi sitä tehdä; ja minä haluaisin kuitenkin. Tuo kaipaus tulee minuun kuin taudinpuuskaus, määrättömien loma-aikojen perästä äkisti, käsittämättömimmistä vaikutussyistä. Katsahdus ylös sinistä taivasta kohden tähtikirkkaana kaarrellen tämän suuren kaupungin rakennuksien ylitse, illoin katsellessani ulos vinnihuoneeni akkunasta lapsen äänen sattuessa äkkiä korvaani, en tiedä mistä naapurini hempun viserrys pienessä häkissään milloin mikin vähäpätöinen asia herättää tuon kaipauksen minussa silmänräpäyksessä. Vaikka kurja olen, niin nuo muutamat yksinkertaiset sanat, jotka sisarenne lausui tuomarille, tunkivat minun läpitseni kuin veitsen iskut. Kummallista semmoisessa miehessä kuin minä, eikös ole? Minä itsekin sitä kummastelen. Minun elämäni? Oh! minä olen sen vuokrannut muille, joutuakseni roistojen potkittavaksi yhdestä likarapakosta toiseen, niinkuin palli jalkapallisilla ollessa. Mieleeni on johtunut antaa itse sille viimeinen potku, ja heittää se tarpeeksi etäälle, ennenkuin se lepää sontatunkiolla ainaiseksi. Teidän sisarenne piti hyvän kupin kahvia varina minua varten, ja minä annan hänelle huonon elämän kohteliaisuuden palkinnoksi. Te tahdotte kiittää minua siitä? Mitä hulluutta! Kiittäkää minua kun olen jotakin hyödyllistä tehnyt.
Jos minä menettäisin henkeni jonkin odottamattoman tapauksen johdosta, niin testamenttaan teille täten aatteeni uuden teatterin rakentamisesta Norrmalmin torille, jonne myös olen aikonut pystyttää kuningas Kustaa Aadolfin kuvapatsaan.
Niist' ilo saaos, syntymämailles saapuos onnekkaasti, kun näin minun henkeni ensin säästit, valkeutt' auringon soit katsoa vielä." Kulmia tuimistain nimes askelnopsa Akhilleus: "Vanhus, kiusaamatt' ole nyt mua! Itse jo mielin Hektorin luovuttaa, näet viestin Zeult' emo mulle 561 toi, tytär aavojen äijän tuon, elon antaja armas.
KAIKKIVALTA: Hän henkeni herättäjä on. Toiseksi isäksi on hän tullut minulle. LYYLI: Voiko olla kahta isää? KAIKKIVALTA: Voi: hengellinen ja ruumiillinen. LYYLI: Häneltä hengen sait, jolta ruumihinkin. LYYLI: Etkö vihaa isäsi murhaajaa? KAIKKIVALTA: En. Minä en voi vihata ketään. Se on se uusi oppi, jonka hän on minulle opettanut. LYYLI: Siispä olet orja sinä!
Hän nousi istumasta, kun me tulimme huoneeseen, ja minä huomasin, että hän oli pitkä, siro nainen, tummaverinen, selvät piirreet ja mustat, tavattoman loistavat silmät. Jo heti ensi silmäyksellä huomasin, että hän ei minua katsellut ystävällisesti. "Sibylle", sanoi isäntäni ja hänen sanansa pidättivät henkeni "tämä on serkkusi Englannista, Louis de Laval.
Ja ... ja sinä tiedät hyvin että minun täytyy tehdä päätös, ja nyt; se mahtaa menettää sinun rakkautesi ja kenties minun henkeni, mutta minä olen päättänyt että meidän pitää oleman naimisissa kuukauden kululla ... tahi loppu asiasta." "Mutta täti kulta," muistutti Dora, kenenkään häntä pyytämättä, "eihän täti voi pitää häitä ennen murhevuoden loppua?"
Suuri Glamis, Sa sitä mielittelet, joka huutaa: "Noin tulee tehdä sun, jos mua mielit", Ja jota pikemmin sa pelkäät tehdä Kuin tekemättä jättää. Tänne riennä, Ett' oman henkeni ma korvaas valan, Ja kielin uljain kaikki pieksen pois, Mi sua tuosta kultarenkaast' estää, Joll' onnetar ja henkimailma näyttää Sun kruunanneen jo. PALVELIJA. Illall' On täällä kuningas. LADY MACBETH. Oletko hullu?
RISTIRITARI. Ma, vankis, sulttaani... SALADIN. Mun vankini? Mä kelle hengen lahjoitin, myös enkö vapautta hälle lahjoittais? RISTIRITARI. Mit' tehdä sinulle soveltuu, mun kuulla sopii, ei edellyttää. Mutta, sulttaani, mun luonteeseeni, säätyyni ei sovi kiitollisuuttain erikoista sulle vakuuttaa vuoksi henkeni. Mut aina sun palveluksees alttiina se on. SALADIN. Mua vastaan sitä älä käytä vain!
Vakuuttakaa henkenne nuorena ollessanne. Minua ei ole mikään niin ilahduttanut vanhoilla päivilläni, kuin se että vakuutin henkeni nuorena. Seuratkaa te isänne esimerkkiä! "Tällä tavoin puhui lapsilleen Viisalan vanha isäntä, Iisakki. Ja hänen puheensa ja menettelynsä siunausta tuottavat seuraukset näkyivät jonkun ajan kuluttua.
Nyt ijäti minun!" "Voi, älä!" vastasi Dora. "Voi, älä, älä!" "Etkö sinä ole ijäti minun, Dora?" "Voi, kyllä, tietysti minä olen!" huudahti Dora, "mutta minä olen niin peloissani!" "Peloissasi, kultani?" "Niin. Minä en kärsi häntä", lausui Dora. "Miksi hän ei mene pois?" "Kuka, henkeni?" "Sinun ystäväsi", sanoi Dora. "Asia ei koske häneen yhtään. Kuinka typerä hän lienee!" "Armaani!"
Päivän Sana
Muut Etsivät