Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 20. heinäkuuta 2025
Se hautajaisten häväistystä oisi, Jos sielunmessun sais hän niinkuin rauhass' Erinneet henget. LAERTES. Hautaan hänet pankaa! Povesta puhtaast', ihanasta nouskoot Heleät orvokit! Sa, saita pappi, Tulessa parut, siskoni kun enkel' On Luojan luona. HAMLET. Mitä! Opheliako? KUNINGATAR. Suloista suloiselle! Hyvästi!
Mit' onkaan vaiva, salapurun puuska Ja viha, verraten sen äänen kanssa, Jon kuullen hurme taukoo kulussansa? Vaan rikkojakin joskus tunnon rauhan Saa tuulahduksen tuta otsallansa, Jos unen enkel viihtyy vuoteellansa Ja hälle näyttää lapsuus-ajan kuvan. Mut kenpä nukkuu kaikkein suloisimmin? Nuo kaksi, haaveksien toisiansa.
Elon enkel' Luojan kädell' istuiksen, Alla maa viel' uinui lapsuudessahan; Näki korkuudestaan Korkein suuttuen Ensi synnin siinä nyt jo versovan. Lennä, lausui Herra elon hengellen, Rankaiseppa maata syntiin uupuvaa!
Olimme enemmän jo vuorta nousseet, enemmän vaatinut tuo Päivän rataa kuin luullut aatoksein ois askartava. Hän, jonka sielu aina eespäin tähtäs, nyt lausui: »Pääsi ylös nosta, aika ei enää ole aprikoiden käydä. Kas, tuolla enkel' eräs aikoo tulla päin meitä: katso, Päivän kuudes piika jo palaa armahilta askareiltaan.
Hän kuin enkel' oli puhdas! OTHELLO. Hänet Cassio raiskas; kysy mieheltäs. Syvimpään helvettiin sa minut noidu, Jos tähän tuhotyöhön täydet syyt Ei johtaneet mua. Miehes tietää kaikki. EMILIA. Mun mieheni? OTHELLO. Sun miehes. EMILIA. Ettäkö Hän oli uskoton? OTHELLO. Niin, Cassion kanssa.
Ja Mestarini: »Merkkejä jos katsot tään otsalla, joit' Enkel' yksin piirtää, sa näät, hän että hyväin joukkoon kuuluu. Mut hän, ken yötä päivää kehrää, päässyt viel' ei tään miehen elonlangan mittaan, min kullekin suo Kloto värttinästään. Siks sielunsa, mi sisar sun on sielus ja mun, ei nousta ylös yksin voinut, kun nää ei maailmaa hän meidän tavoin.
On vasta vuosi yksi, Kuin toivotonna näin Ol' tullut hyljätyksi Jo vanha ystäväin; Vaan sydänkysymyksehein Tuo toinen impi vastas: "ei"! Ja minä huoleen jäin. Nyt puolen vuotta vasta On tuskin kulunut Ajasta autuaasta, Kuin olen halaillut Tuot' enkel armahaistani, Vaan nyt mun orpo lempeni Uinahtaa unheessa.
Likistää Mun anna sua vanhaan rintahani! WILHELM. Tunteeni hyvät, hellät on, kuin sinun, Mut kyyneleit' ei luonto mulle suonut. ERLAND. Mik' on sun nimes, Leonoran poika? WILHELM. On Wilhelm, teidän kielellä Vildhjalmur. ERLAND. Ja mikä enkel' johti sinut luoksen'? WILHELM. Oi, herra, hyvä enkeli, ma luulen.
Kenpähän, ellet sie, Mua vaati merten aavoja kyntämään, Ja riehuin aaltoin, myrskyin kanssa Taistelemaan elon nautinnoista! Mua seuraa aina, autuas enkel', oi! Mua nauttimaan sä kiihdytä päiviäin; Ja kun ne loppuu kalman mailtai Taas ajaos mua tainnoksistain; Ja tuolle puolen tähtien, auringon Mua seuraillos sä, vieläpä taivaassain, Autuuden mettä maistellessain, Suo: unean ihanampia maita!
Mun siinä sumentuivat silmät, viime sanani oli nimi Neitseen; siihen ma kaaduin, jäi vain sinne ruumis kuollut. Ma totta puhun, eläville kertaa: Jumalan enkel' otti mun, mut piru pimeyden huus: 'Miks viet sa saalihini? Ijäisen hänestä, laps Taivaan, saanet vuoks kyyneleen, mi hänet multa riistää, mut muuhun nähden mull' on toiset tuumat.
Päivän Sana
Muut Etsivät