Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 21. kesäkuuta 2025
Toivottu ei mua maailmaan, en toivonut itse, sattuma alkuni on, sattuma synnytti mun. Käy kumu outo ja lakkaamaton minun hautani yllä, askelet kiiruhtaa, nousten ja langeten taas. Kulkija, ken elon päivässä käyt, oi kerro sa mulle: kunneka kiiruhtavat askelet ylläni mun? Onnellisen hauta Synnyin maailmaan minä vuokkojen kukkimisaikaan, orvokit valmihit ei, kun mun jo kuolema vei. Sydämen hauta
Hän oli yksin, ja keveästi nyykyttäen päätään hän mumisi itsekseen: "Minä annan hänelle kaikki ja hän ottaa minulta ainoankin, mitä minulla on. Kolme kertaa Roomalainen on tavannut minut, eilen hän antoi minulle orvokit ja minun piti ne kätkeä, mutta nyt..."
Hänen kasvojensa piirteet olivat hiukan jäykät, eivätkä ne kuitenkaan vielä koskaan, ei silloinkaan kuin hän punastuen vastaan otti Publiuksen orvokit, olleet näyttäneet niin moitteettoman ihanoilta, niin juonteiltaan säännöllisiltä ja jaloilta, niin ylhäisiltä ja niin herättäviltä. Ainakin täyden minuutin molemmat seisoivat ääneti, vaikka olivat aivan vastatusten.
"Ah, te pelkäätte vaan tupakan savun turmelevan koreat orvokit hatustanne, rouva Ilse!" nauroi Charlotte. "Joutavia se ei johdu mieleeni! Mutta sen sanon, että jos luulisin lapsen pistävän tuommoisen tupakkapaperin hampaittensa väliin, niin lähtisin heti pois hänen kanssansa " Hän vaikeni; sillä he olivat ehtineet kynnykselle ja seisoivat meidän edessämme.
Näiden saastaisten ajatusten lisäksi vielä valhettelen itselleni itsestäni! Ei, tätä unelmaa ei mikään daimoni ole minulle lähettänyt, vaan se on heijastus siitä, mitä eilen tunsin ja toissa päivänä ja sitä ennen, kun tuo vieras, suuri mies jo neljännen kerran minua katseli mahtavilla silmillään ja sitten kuinka monta tuntia siitä sitten vielä on? antoi minulle orvokit.
Se hautajaisten häväistystä oisi, Jos sielunmessun sais hän niinkuin rauhass' Erinneet henget. LAERTES. Hautaan hänet pankaa! Povesta puhtaast', ihanasta nouskoot Heleät orvokit! Sa, saita pappi, Tulessa parut, siskoni kun enkel' On Luojan luona. HAMLET. Mitä! Opheliako? KUNINGATAR. Suloista suloiselle! Hyvästi!
»Niin, lapseni, olen ollut Pompeijissa jo viisi päivää. Puutarhani kaipaa kuten ennenkin hoitoasi. Toivon, että käyt sitä huomenna katsomassa. Ja muista, että seppeleitä minun talossani sitovat vain kauniin Nydian kädet.» Nydia hymyili tyytyväisenä, mutta ei vastannut, ja Glaukus erkani joukosta hilpeänä ja huoletonna, kiinnitettyään sitä ennen rintaansa valikoimansa orvokit.
Silmät maahan luotuina hän oli astunut ulos, mutta siellä hän loi silmänsä reippaasti jälleen ylös, sillä hän ajatteli juhlakulkuetta, ja kun hänen mieleensä juolahti, että hän siinä sai taas nähdä Roomalaisen iloisen ystävän, niin hän palasi vielä kerran huoneesensa, pani granaattikukan maljaan, josta hän aamulla oli ottanut orvokit, tervehti sisartaan yhtä iloisesti kuin ennenkin, ja mietiskeli, pitikö hänen juhlakulkuetta varten pistää kukka hiuksiinsa vaiko rintaansa.
Pienen pappilan ovesta, jossa orvokit nyykkäyttivät päitänsä aamutuulessa ikkunain ulkopuolella, astui kappalainen ulos ja meni kädet ristissä kirkkoon velvollisuuttansa täyttämään. Siellä täällä avasivat puumajat unisia silmiänsä, ja toinen asukas astui toisensa perästä ulos majoista, ojensi itseänsä ja kävi hiljaa kirkolle.
Kun Irene avasi oven selki-selälleen ja kun auringon valo kirkkaasti paistoi häneen, niin hänen ruskeat hiuksensa välkkyivät kullan loistavina, ja hänen sisarestaan, tämän häntä katsellessa, tuntui siltä, kuin se sulouden hohde, joka häntä ympäröi, sekaantuisi päivän tähden säteisin. Orvokit olivat viimeiset, mitä jäljelle jäänyt näki poismenevästä.
Päivän Sana
Muut Etsivät