Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 30. syyskuuta 2025
Se vieraita ei ole, veli vain, laps yksien se ompi vanhempain tuo hänen majaans' yöksi pyrkiväinen. Tää sama veli entis-aikoihin, viel' yhdessä kun kasvoivat he ko'issa, veljeksist' oli hälle rakkahin, nyt eloss' yksin tää, ja tämäkin yhdeksäntoista vuotta ollut poissa.
BELARIUS. Vaiti, Ja malttakaamme! Emäntäni on se; Hän eloss' on! Nyt tulkoon mitä tulkoon, Hyvää tai pahaa! CYMBELINE. Viereheni tule, Ja kysy ääneen. Jatka, kysy. IMOGEN. Ma pyydän tätä herraa sanomaan, Mist' on tuo sormus. Mitä hänen siihen? CYMBELINE. Tuo kiiltokivi sormessanne mistä Sen saitte? JACHIMO. Kiduttaa mua siitä voisit, Ett' en sit' ilmaisis, jok' ilmaistuna Sua kiduttaisi.
Ma muistan ja se muisto nyt mun murtaa kuvanne hyvän, rakkaan, isällisen, kun eloss' ennen opetitte mulle inehmon kulun kuolemattomuuteen. Ma kuinka teitä tuosta kiitän, soipa on kieleltäin, niin kauan kuin ma elän. Mut mitä elämästäin ennustatte, kirjoitan, kätken naista varten, joka sen selittää, jos hänen luokseen saavun.
Niin urot erkanivat, meni Aias akhaijien keskeen, Hektor iliolaisten luo; ilo ilmahan raikui, kun eloss' ennallaan hänen keksivät saapuvan, päässeen Aiaan voiman alta ja kätten torjumatonten, saattivat kaupunkiin uron, jonka jo sortuvan luultiin. Tuonnepa Aiaan taas Agamemnonin luo jumalaisen veivät, voittajan riemukkaan, varusääret akhaijit.
Hän mulle: »Jos sa seuraat tähteäsi, sataman saavutat sa kunniakkaan, mikäli näin ma eloss' autuaassa. Niin varhain jos en kuollut oisi, työhös sua öisin vahvistanut, nähden, että sinulle suopea niin Taivas oli. Mut kansas oma, paha, kiittämätön, mi muinen Fiesolesta lähti, vieläi sen vuorten kovan hengen kolkostama,
Ja valhetta en uskokaan, Eloss' on poika kallis! Ja kohta, kohta saapuu hän Luo äitins hellän, itkevän". Ja siitä päivin järkeään Ei Sanna enää saanut, Yks miete vaan ol' mielessään, Ja hokemast' ei laannut: "Jo kohta, kohta saapuu hän Luo äitins hellän, itkevän!" Ja vuodet pitkät vietti hän Näin synkkää eloansa Rannalla meren hyrskyvän, Höpisten lausettansa.
Mut ystävä rannan kallistunutta torppaa katsoi ja vanhaa muisteli nyt kalamiestä, jonka jo lapsuudestaan siell' oli liikkuvan nähnyt. Häntä hän muisteli nyt, sisareltaan tutkasi, lausui: »Vieläkö vanhus tuo eloss' on, venossaanko hän nähdään lammella viel' yhä aamusta varhain ja illalla myöhään?
Noin joukko kaikki sivuitse kun kulkeneeksi saapi, jo loppuu rauha raukan tuon, jo rinta raukeaapi; ei vaikeroi hän, otsa vain se kättä vasten jää, sulosti suurin kyynelin nyt kylpee poskipää. »Mit' itket? Vielä tallella on toivo, huoles heitä, oi, kuule ääntä äitisi, ei suotta kyyneleitä; hän, jota äsken joukosta ei silmäs keksinyt, hän eloss' on, sua muisti hän, ja siksi elää nyt.
Ja sielut, jotka hengityksestäni näkivät, että vielä eloss' olin, nyt kalpenivat iki-ihmetellen. Kuin juostaan kuulemahan uutisia viestiltä, lehvää öljypuun mi kantaa, välittämättä väen tyrkinnästä, niin sielut onnelliset nuo nyt kiintyi mun kasvoihini, melkein unhottaen, heill' että kulku oli kaunistumaan.
AINA. Niin vain; mut kiitän sua kuitenkin; Sill' enpä sinutta ma eloss' oisi Sua koskaan kiittämätt' en olla voisi. Mut sano, miksi mua kutsut te? Te, sanoo Liisa vaan, kun puhelee Hän vaarille; vaan aina ma Sinuksi sanon koko maailmaa. LAURI (itsekseen). Kuin teeskentelemätön on hän, oi! (
Päivän Sana
Muut Etsivät