United States or Bolivia ? Vote for the TOP Country of the Week !
Siin' oli jäljet ihmisasunnon. Vuossadat sitten metsän peittohon se oli raivattu. Nyt sammaleet ja kanervat sen oli peittäneet ja metsä kasvoi verkkaan umpehen. Tuoss' sorja nuori mänty etsiskeli jo ravintonsa alta penkeren. Se oli ainut merkki ihmisen, jok' kerran kärsi, iloitsi ja eli. En ollut metsäss' enää yksinäin. Vuossatain takaa, tuntematon veli, sun kätesi ma tunsin kädessäin!
Itse poies ennättäisin, Uksen umpehen jälessä, Toissa päänä katsomahan, Koivuinen korento käässä." Katri neito. Katri kaunis, neito nuori, Nousi aivan aikasehen, Teki viisi villavyötä, Kaheksan kapalovyötä, Ennen päivän nousemista, Auringon ylenemistä.
Siveesti nyt, jos Teinä oisin, Surisin leskivuoden umpehen; Sill' aikaa silmän' uuteen kultaan loisin. MARTTA. Sit' ilman all' ah! tuskin löytänen, Ken täyttää vois mun ensi miehen' sijaa. Se narri herttainen siin' eksyi vaan, Kun suosi kuljeksintaa liian, Vieraita naisia ja viiniä ulkomaan Ja hiiden kortin heittoansa.
Noin nuoret ne itselleen uskottaa: heidän kastepäivänään luotiin maa. Niin helposti unohtuupi heiltä, mitä kummilahjoina sai he meiltä. Ei mulle ois piinaa pahempaa kuin yksin Eedeniss' asustaa. Menis elämä tahtihin oivanmoiseen, jos kaikki vois tehdä kertaan toiseen. Olet muodolla murheisella jo kulkenut päiviä umpehen. Kai tulis mun tiedustella: mikä pistänyt on sua hyttynen?
Ma haluaisin elää elämän rikkaan, oikean ja pitää palkkanani myös loppukuolon oikean. Vain tyhjä reikä ilmaan jäis muistokseni miekkoisen. Ja senkin vähitellen löis ajan aallot umpehen. Ma haluaisin kerta pois kadotaksein nukahtaa. Oi miks en porsas, pässi tai kurja hiiri olla saa! Niin katson lauluuni entiseen kuin puolioutohon ihmiseen.
Luku XVIII. Jesuksen pilkasta ja ryövärin kääntymisestä. Rippui Jesus ristin päällä, Aivan ilman vaattehitta, Vaikka kaikki vaatettaapi. Sotamiehet murhalliset Ahneudest' aivotusta Vaattehet vakaisen Herran Kohta keskensä jakavat, Otit neljähän osahan; Hamehesta arvan heitit, Ett' oli umpehen kudottu.
Yö kajahteli silloin tällöin vastaan ja painui unehensa uudelleen. He ratsastivat päivän umpehen, vain joskus hevosiaan juottaen, jos lähteensilmän keksivät he missä. Niin eläimet kuin miehet näännyksissä he hyljättyhyn paimenmajahan jäi levätäkseen hetken, painuvan kun päivä näkyi aarnioiden taa. Y-ii, y-ii niin alkoi äkistään kuin huilu soida tsha-tsha-tsha-tsha-tshaa! Se oli satakieli.
Suvi saapuvi uus, pian koivu ja kuus taas Suomen aalloissa päilyy: jos rinnan sen kumpikin kansallisuus käy kukkaan, ne kumpikin säilyy, mut kiistaan jos käy, se on onnettomuus, min yllä jo yön hämyt häilyy. Germaani! Sun kunnias korkea on, kun soi sana syntymämaasta. Olit taistossa pelvoton, nuhteeton, urotöitäs ei umpehen laasta.
Tyhjä on maineen kultainen istuin, tahrattu verin on ikuinen Rooma, verin, min jälkiä puhtaaksi pese koskaan ei aika, ei umpehen painu milloinkaan haavat, jotka on iskenyt alhainen vietti alhaisten henkien, alhaisen koston. Rikollinen Rooma! Sa helmassas hoivasit kavalia kyitä, jotka armolla valtiaan kerran nousivat, iskivät ystävän, miehen uhriksi kuoleman keskellä työtä korkeinta, pyhää.
Mä sua muistan, mitä muistellenkin, vaikk' olen miettimättä olevain mä sua etsin, minne kulkenenkin, vaikk' olen määrättä mä kulkevain nään sinut aina, kunne katsonenkin ja vaikka silmät suljen umpehen, ja äänes kuulen, mitä kuunnellenkin, jos menneet korvatkin ois lumpehen sä olennoksein käynyt olet näin sinutta unta vain on elämäin.