United States or Dominican Republic ? Vote for the TOP Country of the Week !
Vanhuksen mä joka päivä näin Astelevan kalmistohon päin, Seisahti hän syreenien luokse, Viehätteli häntä heelmäin tuokse. Syksyn tullen kerran huomasin Saattojoukon, tumman paarinkin, Vanhus kulki siinä viime kerran Syreenien luo ei, luokse Herran. Valkolilja. Kukkaniemen korvakkeessa kasvoi valkolilja, Sinne kulki hilpeänä pieni neiti, Hilja, Poimi kukkaisia Monen muotoisia.
»Urho saakoon vapautensa Armaan eestä elääksensä, Maan ja mainehen!» Virkkoi, rinnass' into hellä, Laittoi ruusulehtisellä Puolisolleen Viestin kainoisen: »Ruusukukan sulo tuokse Lennättäköön armaan luokse Seidin huokauksen: Arvon, vallan suositulta, Hetken pyytäisi hän sulta, Juhlast' että Lausuis kiitoksen.»
Sa minuun liityit luokse, Kuin lempeen tunnustus Sa, kevään riemu, tuokse, Sen mennyt toivomus. Kun ilta jo kaukometsät Ja lahdelmat purppuroi, Ja tunnelman ihmeen hienon Se hämärin piirtein loi, Niin nauttivi herkkä mieles Sopusointua näytelmäin; Kaikk' ihmeen ehjästi tunnet Tosi-innoin ja haavepäin.
Vaan opi, armahani, poimimaan Maan päältä, mik' on taivahista, Ne kuvat paina sieluhusi vaan On täällä paljon, paljon poimimista. Perhonen ja mehiläinen kosimahan lähti, Molemmilla mielessänsä loisti lemmen tähti: Tuuli heitä johti Kukkanientä kohti. Perho viihtyi niittyvillan hienohelman luokse, Mehiläistä miellytteli apilahan tuokse. Kumpainenkin sai sen Kullan omanlaisen.
"Mut silloin sinut näin ja päivä paistoi taas, nous puuhut vihertäin ja kukka versoi maass'." " ja metsolankin tielläi kukkainen versoaa." Kukat siis versovat. Mutta ei ainoastaan kukat, vaan myös neitoset: "Kaino kielo lehtosen, valko kukka hieno, missä kasvat versoen, väilyy tuokse vieno. Ylhäällä myrskyt vaan tietämättäs ärjyy, sinä versot, nuovut vaan, vartes hieno värjyy.
Kotvan arveltuansa Näin hän vastasi viimeinkin: "Vapaan mereltä sain Oihonnan, Vapaudess' eli siellä jo hän. Täällä leikkinyt on hän Lapsuuden iän vapahan. Niinkuin tuulonen aaltoloilla, Tuokse nurmikon ollut hän on, Ollut kuin säde kirkas Yössä eloni sammuvan. Wapaa olkohon lento tuulen, Tuokse ilmoja liitäköhön, Sateell' olkohon tiensä, En Oihonnaa ma pakota.
Pääskynen 1872; Kaikuja Hämeestä 1874. k. 30/11 1873. Lausuttu Hämäläisosakunnan vuosijuhlassa 1/10 1874. Vihanta kumpu maasta kohouupi, Sen yllä sinitaivas kaareuupi; Siell' ystävä on kallis kummun alla, Sen sielu tähtenä on taivahalla. Se oli taivahista hieno tuokse, Se lähtikin vaan heimojensa luokse; Ei jälkiä siit' ole paljon mailla, Se välkähti vain virvantulen lailla.
Roobin oli reipas poika, reipas rento, reipas rento; Roobin oli reipas poika, reipas veijon-vento! Ruispientarella. Sää leuto oli Uodin yön, ja huumas rukiin tuokse. Kuu loisti, luoden valovyön, mä läksin Annin luokse. Yö kului meiltä puolehen vain hilpein piloin siellä; mua saattoi hän nyt empien ruispientarelle vielä. Ol' ilma sees, yö äänetön, kuu kulki taivaan tiellä.
Ma katsoin; armas tuokse Mun ympärilläin, rauha Ja aamutuuli lauha Ne vei mun kukan luokse. Ja silloin alas taivuin, Sen poikki mursin, nostin Ja huulin siihen koskin Ma hurmoksihin vaivuin. Ah! Kaunoistako koskin Ma huulin, puhtautta, Ja imin armautta Väristen, rusoposkin. Kauneus, hyvyys, sulo, Ne kaikki yhtyneenä Ol' siinä syttyneenä Ikuisen lemmen kulo.