United States or Slovakia ? Vote for the TOP Country of the Week !
Sisällä siintävi taivas sees, kukkivat kummut ja kedot, laulavi leivot ja linnut muut ulkona huojuvat honkapuut, ulvovat metsien pedot. Kuollut on usko ja rakkaus, jäässä on ruusurukat. Mutta kun illalla ikkunaan loistavi kuu tahi tähti vaan, kauniit on hallankin kukat. Suru on siltoja siskojen, sääli on hallan kukka. Talvella toistansa säälitään, itseään sekä ystäviään: Ystävä, ystävä rukka!
Se valavi purppuratansa Lumirinnallen, poskillen Ja käsillen hohtavillen, Hämihehkuhun syttyvillen. Ja venho se hiljaa ees Ui laineilla liekkuen, Valo väikkyen verhoo sees Tuon taivahisen. Terve, oi terve sullen! Sun oomme me, iäti sun; Joka liikkuva vehryt lehti, Joka laine mi elää ehti, Joka huokaus tuulten Joka hymyily huulten Sun suomaas on, siunatun.
Päivin muistot kalvaa, mut öin on mieli sees, vaikkei käteen liity käsi hellä, lämmin, päivin sydän riutuu, toivo, turhuutees, öin se yläpuollas sykkii ylpeämmin. Katkeruus se muinoin mun viilsi mielehen, kun ma muiden onnen näin takaa kukkatarhain, kunnes toinen tunto jo täytti sydämen: "onni sull' on toinen, onni sulle parhain!"
Niin hymyisit silmät veessä Ja virkkisit uinunees Tätä samaa, min viehäkkeessä Mun on mieleni herkkä ja sees. Täss' istun ma yössä myöhään, Ja mieleni aprikoi: Sa, vaiko äitini mulle Elon todellisuuden toi. Ja viehkeimmät lapsenhaaveet Käy hiipien vuotees luo; Suo niiden viipyä siinä,
Minusta tuntui, meitä pilvi kattoi sees, sankka, luja, kiilto-kirkas niinkuin timantti, johon silmä Päivän sattuu. Tuo ikihelmi sisähänsä meidät näin sulki, kuten vastaan ottaa vesi säteitä valon, silti särkymättä. Jos olin kappale ett' toinen toiseen ulottuvainen mennä voi, min pakko on olla niin, kaks kappalta jos yhtyy,
Kai pohjahan nielussansa Veet venhon ja laivurin vei, Ja sen tenholaulullansa On tehnyt Lorelei. On sydän, sydän synkkä, Sees ilma on toukokuun; Ma vanhan patterin päällä Olen varjossa lehmuspuun. Tuoss' alla kaivanto kirkas On kaupungin hiljaisen; Siin' ohjaa ruhtaan poika Ja onkii viheltäen.
Se loisti, kuin ois ennellään hän seissyt eessä ruodun: »Jotakin ehkä tietäisin, olinhan siellä minäkin.» Oljille vuoteen istahdin, koht' ukon juttu kulki, työt Malmin, tulet Dunckerin, muut monet toi hän julki; sees silmä, hohto otsallaan, kuin kaunis hän nyt olikaan!
jo siellä olin, missä seikat kummat kiinnitti katseeni; ja siks hän, jolle mun huoleni ei outo olla voinut, kauniina, lempeänä kääntyi minuun: »Luo Luojan nosta mielen kiitos», lausui, »hän ensi tähteen saattanut on meidät.» Minusta tuntui, meitä pilvi kattoi sees, sankka, luja, kiilto-kirkas niinkuin timantti, johon silmä Päivän sattuu.
Taivas oli korkea ja sees, kirkas päivänpaiste valaisi kaikki esineet, ja puutarhassa sekä kaupungissa vallitsi vilkas, eloisa elämä. Samallainen, mutta vielä voimakkaampi innostus valtasi uudelleen Sauluksen.
Ken se kultaiseen tasasuhtaan suostuu, loat välttää hän lahotöllin kurjan, avosilmin myös salit suuret, joita karsaus katsoo. Kovin tuulispää ikilatva honkaa alas ahdistaa, ja kun torni kaatuu, rymy raskain on; ukon-vaajat iskee huippuja vuorten. Surun aikaan jää sydän tyyni toivoon, ja jos sää on sees, polopäivää pelkää. Lumet, talvet tuo tosin Zeus, mut hänpä myöskin ne poistaa.