United States or Montenegro ? Vote for the TOP Country of the Week !
Kun makas heikkona hän, ja kun vuoteen vieressä äiti itki, ja kun minä, lapsista vanhin, kättelin häntä, lausui raukeall' äänellä hän: Yks mulle on kallis niin kuin äitisi, kuin sinä, kuin nuo pienoset tuossa. Jos, niin kuin pesäsestään linnunpoikanen, joskus kolkkohon maailmaan jäät turvatta, kulkusi johda tuon jalon miehen luo sekä terveiset sano multa.
Lapset, huomattuaan äitinsä itkevän, riensivät hänen luokseen ja tarttuivat hänen vaatteisinsa. "Menkäät te leikkimään pienoset", sanoi rouva Rossiter syleillen heitä. Mrs Basset oli istuutunut tuolille lähellä Minetteä ja laskenut kätensä hänen olalleen. Hylätty vaimo otti kirjeen taskustansa.
En tieä poloinen poika, Poloisiksi päivikseni, Mitäpä minäki mietin; Kuta kurja toivottelin, Kun läksin kotoa koito, Raukka rannoilta omilta, Näille Pietarin pihoille, Ulitsoille uuen linnan; Naisparan pahoille heitin, Oman vaimon ostopaksi, Heitin lapset itkemähän, Pienoset pisartamahan.
Puussapa varpusen poikue siin' oli, pienoset, piillen hyykistyi hädän all' ihan latvaan, lehtien peittoon, kahdeksan emo yhdeksäs, elon-antaja armas. Pienoset käärme ne nieli, ja piipitys surkea kuului, vaikertain polopoikasiaan emo lenteli eestaas, vaan, kerält' oieten, siipeen kyy kävi vaitelevaista.
Kävi veikko veistämähän; Veikkoni venettä veisti, Kilkkavalla kirvehellä, Kalkkavalla kalliolla. Vene syntyi vestämällä, Laiva lastun ottamalla; Kävi nuoret soutamahan, Nuoret souti, airot notkui; Kävi vanhat soutamahan, Vanhat souti, pää vapisi. Souti sotka suojan rannan. Souti sotka suojan rannan, Tavi tyynen tylkytteli; Souti sotkat, airot lotkat, Pienoset peränpitimet.
Pesän laatisin tarhaan rikkahan, Alle katoksen, päälle ortisen; Mutta sielläkin minä varajan: Pojat pienoset kisakiihkoiset Pesän rikkovat, kesän hukkaavat. Minä lintunen satakielinen, Rusorintainen, kupukaunoinen, Pesän laatisin köyhän tanhuaan, Alle katoksen, päälle ortisen; Mutta sielläkin minä varajan: Katos kaatuvi, pesä rikkoutuu, Pesä rikkoutuu, kesä hukkautuu.
On vuosi vierryt; uus vuosi on Kohoova ajan rientohon, Ja ihmis-elämä hehkuu, hiutuu, Kuin yöllä kipinä loistaa, riutuu. Nyt kello kutsuvi rukoukseen, Ja Luojan etehen hartauteen, Hänelle polvemme notkistamaan Ja hänen armoans julistamaan. Me häntä kiitämme riemuiten, Hänt' ylistämme myös iloiten, Me lapset pienoset täällä maassa, Ja kaikki enkelit taivahassa.
"Ja niistäkin liian pitkä ja tavallinen," muistutti pensas-hiiri. "Kiitoksia paljon!" emähiiri sanoi; "nuo pienoset eivät ymmärrä paljon." "Hyvää yötä!" haltijatar lausui, käänsi lippaan kainaloonsa ja astui kotiinsa kuusen latvaan. Ihmissielu! Mikä olento? Ei ainetta, ei muotoa, ei paikkaa, eikä mitään aistillista ja kuitenkin väkevin, voimakkain, määrääväisin.