United States or Saint Kitts and Nevis ? Vote for the TOP Country of the Week !
Ken rinnan rikkahan ja köyhän lasta Yht'-arvoisina koulutielle johti, Ett' yhtä kirkas heille toivontähti Elämän aamutaivahalta hohti? Ken halki syytösten ja soimausten Viel' innoll' aina johti joukkoansa Ja leijussansa kantaa vaihtumatta Nuo toivonsanat: "Valistus ja kansa"? Ei kysytä.
Ja peltomieskin pelloltaan Se viljakullan kerää, Näin talviajaks joukolleen Varaten eineen erää, Ett' elämist' ei puuttuisi, Kun kylmä maita kulkee Ja luonnon rinnan rikkahan Syliinsä jäiseen sulkee. Myös kansan kesää ihanaa Se vaanii talven halla: Idästä irjuu pakkanen Ja uhkaa kuolemalla. Pelastaa täytyy talveksi, Mit' armas kesä antaa, Ja vilja hengen pellolta Nyt yhteis=aumaan kantaa.
Vapautta ma vaadin ja intoilin, Valon, ilman tarvetta rintoihin Koin kansahan saada ja syttää. Ja kun kansani kalliin puutteeseen Nään nääntyvän, kuolevan kurjuuteen, Tämä aate mun mieleni voittaa: »Oi eipähän muuta nyt tarvittais Kuin rikkahan tiedoksi puutteet sais Kai kilvan ne auttaa koittaa!» Näin kummia toivoin, haaveksin, Näin hupsun tuumia hourailin, Parinkymmenen vanhana vasta.
Minä otsani kolmasti maahan lyön, minä helmet helmahas puotan ja riisun rikkahan solkivyön. Ja ma merkkiä anon ja luotan. Mut vaiti seisovi seita yön ja yksin ma uskon ja uotan. Mun onneni kukkii kuin omenapuu kevät-öissä valoisissa, kun kuusten latvat ne kumartuu ja immet on' unelmissa.
Vapautta ma vaadin ja intoilin: valon, ilman tarvetta rintoihin jos kansaani voisin syttää! Ja kun kansani kalliin puutteeseen nään nääntyvän, kuolevan kurjuuteen, tämä aate mun mieleni voittaa: "Oi, tuskinpa muuta nyt tarvittais kuin rikkahan tiedoksi puutteet sais kai kilvan he auttaa koittaa!" Näin kummia toivoin, haaveksin, näin hupsun tuumia hourailin, parinkymmenen vanhana vasta.
On ihminen isäinmaatta Kuin juuria vailla on puu, On niin kuin syksynen päivä Kun aurinko piiloutuu, On laineilla häilyvä lastunen vaan, On myrskyssä lentävä lehti Isänmaaton ken on, Hän itsekäs on, Ei löydä hän onnea milloinkaan, Ja loistoa rikkahan nautteissaan Hän mieroa köyhempi on.
On ihminen isäinmaatta kuin juuria vailla on puu, on niin kuin syksynen päivä, kun aurinko piiloutuu, on laineilla häilyvä lastunen vaan, on myrskyssä lentävä lehti isänmaaton ken on, hän itsekäs on, ei löydä hän onnea milloinkaan, ja loistoa rikkahan nautteissaan hän mieroa köyhempi on.
Vuotavat veneensä kyllä polttakoot tulella ja syöttäkööt susille heittiöt hevosensa, vaan äkisevätä eli muuten pahaa akkaansa ei saakkaan taudilla eli muulla mies tapattaa. Ilman näyttää tämä sananlasku muinaisaikaan syntyneeksi, koska miehellä ei vielä ollutkaan paljo muuta toimittamista, kuin veneensä, hevosensa ja akkansa kera. Raha rikkahan kuluvi, pää menevi köyhän miehen.
Kun tytärt' ylhän Zeun rukouksillansa he palvoi, Hektor Aleksandron meni kaunoiseen asumukseen, jonk' oli itselleen kera taiturien tämä tehnyt oivinten, mitä silloin maass' oli rikkahan Troian; nää esipylvähikön, salin laati ja kammion sorjan Hektorin, myös Priamon talon viereen, kalliolinnaan.
Saako leikar leikin lyöä, Piipari ilon piteä, Hyvän muorin moisiolla, Hyvän vaarin vainiolla, Tämän talon tanterella, Talon rikkahan rikoilla?" "Saapi leikar leikin lyöä, Leikin lyöä ja kisata, Hyvän muorin moisiolla, Hyvän vaarin vainiolla, Tämän talon tanterella, Talon rikkahan rikoilla." "Hyvä kiitos, hyvä laitos, Saamasta hyvän sanoman!