United States or Nigeria ? Vote for the TOP Country of the Week !
Syyttäkö kauppamies kiitti puoti-poikaansa? Antero Kalvin! Varmaankin olemme joskus ennen nähneet häntä? Aivan niin! Sehän se on sama poika, mikä Raasilan kestikievari-talossa noin 4 vuotta takaperin Tanhuansuuu Heikin, Varpusen Laurin kasvatuspojan kanssa pelasti provasti Wernin rahat, mitkä jo olivat varkaitten käsissä. Sehän se on!
"Minä en tiedä mitä kello on?" vastasi Heikki kyynelissä silmin. Hän tunsi itsessänsä, että hän oli tehnyt väärin. "Minä en muistanut kelloa", lisäsi hän, "isäni jalka sahattiin poikki..." "Isäni! kuka on isäsi?" "Varpusen Lauri!" vastasi poika. "Varpusen Lauri!" kertoi kapteeni kummastuneena. Sitten oli hän kotvan aikaa vaiti. Näyttipä kuin olisi hän jotakin miettinyt.
Me yhen emosen lapset, Yhen kantamat kaposen, Yhen sotkan suorittamat, Yhen peiposen pesemät, Yhen hanhen hautelemat, Yhen varpusen valamat, Kulle nyt työlle tempoamma, Kulle viitsimmä viralle?
Olet rehellinen, hiljainen ja ahkera, sinä lisäät omaisuuttasi ja Jumala siunaa työsi. "Mutta oletko koskaan nähnyt, että satakieli rupeaa varpusen pariksi tai notkea gaselli kuormajuhdan pariksi? Ne eivät sovi yhteen. Katso tuonne ja sano itse, sovitko sinä lapselleni Mirjamille." Ja hän työnsi pitkällä sauvallaan syrjään viheriäisen, villaisen esiripun, joka oli huoneiden välillä.
Mutta esiliinassa oli ollut pikkarainen varpusen poikanen, joka kai oli pudonnut pesästään. »Anna se minulle», oli hän sanonut, sillä hän piti linnunpoikasista. Silloin oli tyttö auliisti avannut esiliinansa, jotta hänen tarvitsi vain ottaa. Ja hän teki sen eikä edes epäröinytkään, sillä olihan hän tytön herra. Antajaa ei hän ollut sen jälkeen ajatellutkaan.
Ja hän katseli vähän aikaa vielä, Näki aalloilla pilven punertavan siellä; Pilvi ei ollut vainkaan, Tunsi kultansa laivan Ylistetty nyt luoja maan ynnä taivaan! Varpusen olut. Näin minä unta maatessani, Varpusen panevan oltta; Munankuori oli kuurnana, Ja tuohta hän ruukasi polttaa. Ja koska hän oluensa valmiiksi sai, Hän itsensä siitä nyt humalaan joi, Ja pani ala räystähän maata.
Puussapa varpusen poikue siin' oli, pienoset, piillen hyykistyi hädän all' ihan latvaan, lehtien peittoon, kahdeksan emo yhdeksäs, elon-antaja armas. Pienoset käärme ne nieli, ja piipitys surkea kuului, vaikertain polopoikasiaan emo lenteli eestaas, vaan, kerält' oieten, siipeen kyy kävi vaitelevaista.
Nuorukainen Heikki Tanhuansuu, joksi Lauri Varpusen ottopoikaa hänen äitinsä sukunimellä kutsuttiin, oli saanut palveluspaikan kapteenin luona. Parempaa isäntää olisi Heikki tahtonut; hän ei ensinkään ollut mieltynyt siihen mieheen, joka häntä niin oli kohdellut kuin kapteeni.
KONRAD. Minä kuulin varpusen äänen. THEKLA. Sinä tarhapöllö! SELMA. Alallaan! Muistakamme, että olemme salaliittolaisia. KONRAD. Komijanttejahan ilosia me ollaan. Ja minä halaan jo päästäkseni leikkiin. Tulkoot jo hyvät herramme. SELMA. Taavetti, ole vartijamme tuolla tiellä ja saata meille tieto nähtyäsi isäni tai herras. TAAVETTI. Sen teen, mun fröökinäni.
Eräänä syksy-aamuna oli rivi, jommoista ei olisi kukaan voinut uskoa löytyvän kirjoitettuna Lauri Varpusen sydämen kirjassa, luettava suurilla kirjaimilla; nämä oikeen loistivat ikäänkuin isonnus-lasien takaa; mutta isonnus-lasit olivat Lauri Varpusen suuret silmät.