United States or Egypt ? Vote for the TOP Country of the Week !
Jokohan olisi jättänyt naimistuumat? sanoi Korabljova. Ei, ei ole jättänyt, vaan minä en tahdo, sanoi Maslova. Siinä sitä on tyhmää! sanoi Korabljova bassoäänellään. No jos ei eletä yhdessä, hittoako siitä naimisesta, sanoi Fedosja. Seuraapa sinunkin miehesi sinua, sanoi ratavahti. Mepä olemmekin laillisesti vihityt, sanoi Fedosja. Mutta miksi hän menisi vihille kun ei mennä yhteen. Pöllö! Miksi?
No se oli oikein oikeata puhetta, juuri tuolla tavalla se on, kehui emäntä. Aivan siinä saa olla niin kuin aidanraos, kun ollaan talon edes, ja jos talonsa myy niin sitte ihmiset vasta käsihinsä ottavat. Mepä tuon tiedämme, sanoi Jaakko Jaakonpoika, sorvaten tupakkaa piippuunsa. Ei täällä saa polttaa, huomautti emäntä. Ahah, sopiipa mennä pihalle.
»Mepä olemme saaneet mukavan hyyryläisen», virkkoi rouva aina vähän väliä. »Vahinko vaan, että nuori, siivo poika on niin harvapuheinen, mutta hän hautoo varmaankin hiljaista surua sydämessään.» »Hm!» mutisi Sanni, jok'ei juuri uskonut siihen, mitä onnettomasta rakkaudesta puhuttiin. Ja siihen se jäi. Eräänä iltana meni perhe taas, päivän vaivoista väsyneenä, tyynesti levolle.
Mitä uskonet asetta, Sillä taistele sodassa. KOTRO. Soita, Hippo, kanneltasi, Lue loitsuja, Onervo. ONERVO. Koht' on vinkuva vihuri, Huiman myrskyn valmistamme. KULLERVO. Mepä miekoin soittelemme. Rynnös, urhot, päälle rynnös! Joukko seuraa Kullervoa muristen: "Rynnös, rynnös! " Hippo asettuu nuotion luo kannelta soittamaan, Onervo mutisee loitsuja ja tekee temppujakin.
Omituista onkin nähdä hellän, rakastettavan, jota olemme oppineet kunnioittamaan rauhan sanansaattajana, äkkiä muuttuvan, kun hän muistaa jotakin, joka, jopa aikoja takaperin, haavoitti hänen sydäntänsä. Mepä hämmästymme niinkuin se, joka kaunista tarua lukiessaan, käännettyä kirjassa lehden, lukee jotakin, jota hän ei olisi voinut aavistaa.
Mepä sinne myös hevot ohjatkaamme ja vaunut, kuss' urot uljaat tappoon taajimpaan jalan, vaunuin syöksyvät yhteen 529 vimmall' urhojen kanssa ja suunnaton soi sotahuuto."
Kerskasit vaill' apukansoja, vaill' asejoukkoja yksin Troian varjelevas, kera veljet vain sekä langot. Heistäpä en ketäkään nyt keksi, en huomata saata; hiivistäytyvät pois kuin koirat leijonan luota. Vaan mepä kamppailemme, me vain apuheimona tulleet. Sill' apukansan kanss' ani-kaukaa myös minä saavuin, sen Lykiasta ma toin, jota halkoo kuohuva Ksanthos.
Hänkin oli epärehellinen ihminen, sillä "kyllä vakka kantensa valitsee". "Vai niin! Mutta mepä emme aiokaan sinun luvistasi pitää minkäänlaista lukua", sanoi nimismies, pisti kellon lakkariinsa ja niin lähtivät syynimiehet pois. Jo samana iltana istui Nartti koreasti kiinni, vahvasti raudoitettuna. Tuon kellon asiat olivat kummallista laatua.
Voi, kun et minulle ennen mitään sanonut, ja minä luulin sinun vain narrailevan", tyrski Anna-Maija. "Voi tokkiisa, kun et ennen mitään virkkanut!" "Mitäs se tekee, kun nyt sen tiedät kumminkin?" sanoi Risto. "Niin, vaan kunpa minä jo lupauduin Riitalan Matille." "Mitäs semmoisista luvista", arveli Risto taas, "mokomalle miehelle!" "Vaan mepä jo suudeltiinkin", selitti Anna-Maija.
Sen koommin katsonut ette taa, kun käskitte: käykää päin! Mepä seurasimme, se uskokaa, jok' ainoa urhona kaatui, ei muuten he viipyis näin.» Käden nostaen luutnantti vielä nous verihiekalle istumaan, näkö seestyi, suurin lainein sous povi kuoleman tuokiolla, hän heilutti hattuaan: »Vai kunnialla siis kaatuivat eturinnassa rientäin he, ja luutnanttiaan liki seurasivat?