United States or Brazil ? Vote for the TOP Country of the Week !
Kuin tulis tupahan ukko, Vanha vaari vaikuttaisi Ymmärryksessä ytimen, Kielessä kiverän konstin Saaha sanoja somasti Sattumahan säntillensä, Kiitoksia kiiätellä Lingolla liki hovia, Seuran suuria saleja, Ruhtinoitten ruunun luokse; Jospa vanha Väinämöinen Lainoaisi lapsillensa Lahjan laitella sanoja, Sormet soittamaan panisi!
Tähän korkealla olevaan turvapaikkaan oli nyt arvoisa rouva eräänä päivänä kello 3:n aikana iltapäivällä itse saattanut toivehikkaan kamarikollegiossa palvelevan poikansa ynnä nuoren kreivi Bertelsköldin siinä luvallisessa tarkoituksessa, että hänen turvattinsa oppisi harppua soittamaan niinkuin hänen isänsä oli toivonut.
Minä pidän teille soittajaiset!" Sen sanottua hän aukaisi laukkunsa ja otti siitä pieniä soittotoosiansa, asetti ne pöydälle ja pani ne toinen toisensa jälkeen soittamaan, italialaisten nuorukaisten suureksi ihastukseksi. "Minä olen itse ollut auttamassa näitä tehtäessä," sanoi hän ylpeästi.
Paluumatkalla pyysi Villiam häntä soittamaan urkuja, ja he menivät kirkkoon ja veisasivat yhdessä virren; oli niin kummallista, tyttö riensi ulos jälleen; sitte puhui hän hänelle herra Jensenistä heidän kulkiessaan kotiinpäin polkua ruispeltojen läpi.
Tilaisuus tähän ilmestyiki pian. Asuipa, näet, läheistössämme muuan raatali, joka paitsi nimenomaista ammattiansa myöskin harjoitti viulunsoittoa. Jos oli mitkä häät, tahi muut tanssipidot, tottahan vanha Masalin soittamaan! Aina iloinen ja osava juttelemaan hauskoja kertomuksia, oli hän jokapaikassa tervetullut.
Läpättäessä ne vielä venyttivät tuon kiusallisen utelemisensa niin luonnottoman pitkäksi ja valittavaiseksi, että rauha Taavetti-paran rinnasta kokonansa katosi. Saadakseen tuon kirotun kysymyksen vaikenemaan rupesi Raikunen soittamaan raivoisasti, kuin vimmattu, joksi ihmiset arvelivat hänen tulleen mielenvikaan. Mutta mitäpäs se raivoisa soitto auttoi?
Kerran eräänä pyhä-iltana kävin hänen kodissansa; viulu oli muassani, minä rupesin soittamaan, sillä Anna-Liisa kuunteli halusta viuluni ääntä. Tuvassa oli koko joukko kylän nuorisoa ja niiden seassa eräs Simo niminen torpan-poika, joka minun mielestäni useammin, kuin tarpeellista oli, katseli Anna-Liisaa. Minä painoin viuluani vasten leukaani, poljin jalkaa ja soitin kuin vimmattu.
Sitä en ollut mies tekemään, minä häpesin sekä sinua ja poikaa, että koko maailmata. Tekipä melkein mieleni tehdä loppu itsestäni. Kyllä minä hyvin ymmärrän sen. Ja sitte täytyi sinun ryhtyä viinaan kiinni saadaksesi voimaa unhottamaan jo soittamaan. Ei, ymmärrätkö sen, Kari? Herra ymmärrätkö sen? sanoi Torger, taas kohottaen päätänsä.
Sen neuvon minä annan, ja sitte tulen varmaan sinun ja Liisun häihin soittamaan tätä rakasta viuluani.» Näin sanoen Mikko painoi viuluansa rintaansa vasten ja lisäsi: »Olin minäkin ennen yhtä rakastunut ja rakastettu kuin sinä, mutta mustasukkaisuuteni turmeli onneni nyt ei ole minulla enää muuta rakastettavaa kuin tämä viuluni.» »Mistä tiedätte, kuinka rakastettu olen?
Ja Jon istuutui hiljaa jakkaralle vuoteen viereen ja otti viulun käteen. Hän katsoi niitä vahvoja, kalpeita kasvoja, jotka makasivat vuoteessa, hän muisti mikä isänsä oli ollut ja miksi hän oli tullut. Ja sitte hän rupesi soittamaan. Sairas avasi silmänsä. Näkikö hän unta?