United States or Liberia ? Vote for the TOP Country of the Week !
Hän sai kertoa niitä uudestaan monta kertaa ja kun sitten rupesi puhumaan papin selityksistä, niin Ellen itsekseen jatkoi tarua samaan suuntaan, kuin se oli aloitettu, lisäten siihen yhtä ja toista omasta havainto-piiristään. Siten luonto hänen ympärillänsä tuli hänelle yhä elävämmäksi.
Se, mikä oli ollut, oli yht'äkkiä kuin tarua, jonka oli kuullut jostain toisesta kerrottavan, kuin näytelmä, jonka oli nähnyt ja josta oli poistunut, kun esirippu laski. Käydäänkö talossa? kysyi kyytipoika. He olivat ajaneet johonkin pihaan ja hevonen oli pysähtynyt solalle. Mikä talo tämä on? Karila. Talossa nukuttiin jo pirtin puolella, mutta pihan-pääkamarista näkyi tulta.
"Mitä hyötyä olisi ollut sanomisesta?" "Ja kuinka ei kukaan muu sitä nähnyt?" "Jäljet olivat noin kahdenkymmenen kyynärän päässä ruumiista, eikä kukaan pannut niihin vähintäkään huomiota. Luultavasti en minäkään olisi sitä tehnyt, ellen olisi tuntenut tarua." "Löytyy kai paljon paimenkoiria nummella?" "Kyllä, mutta siinä ei ollut kysymys paimenkoirasta."
Joku vaatinut lie, joku vartoi varmaan ... olin siellä kuin kutsusta kullan armaan. Sisäsuojasta jostain tuon lumotun linnan kuin soittoa kuulin, kuin tarua rinnan. Joku kärsi siellä, joku siellä suri, niin nyyhke mun poveni puhki puri. Kuin leimaus lensin ma ääntä kohti! Kuu kylmä permannon paasiin hohti. Ylt' ympäri aukeni autiot huoneet; oli kuin ois vainajat varjoja luoneet.
Itse hän seuraavalla tavalla puhui minulle tunteistansa nähdessään tuota kummallisesti myöhistynyttä pesu-akkaa. Minä en ensinkään muistanut tuota tarua, ennenkuin vaimo jo oli kadonnut näkyvistäni, enkä edeltäpäinkään sitä ajatellut. En sitä edes uskonutkaan enkä lähestyessäni siis tietänyt häntä kammoksua.
"Sepä vasta hauskalta kuuluu", sanoi hän, kun tohtorin kertomus oli päättynyt. "Minä saan tilan haltuuni todellakin miellyttävissä olosuhteissa. Olen kyllä kuullut puhuttavan tuosta koirasta niin kauan kuin voin muistaa. Sitä tarua on meidän perheessämme usein kerrottu, mutta en ole koskaan tullut ottaneeksi sitä vakavalta kannalta.
Likisti neito kättäni: Vavahti silloin rintani; Sivelsi sormin poskeain: Kuohahti veri rinnassain; Syleillen vaipui kaulalleni: Jo luulin jättäväni maan; Huulensa liitti huulilleni: En tiennyt mitä luulinkaan. Sin' et usko tarua, Ett' ois ruusupensasta Luotu puiden kuninkaaksi; Vaan kyll' uskot, poika, sen, Ett' on luotu neitonen Sydämesi valtiaaksi.
Sulaudun yhä enemmän tähän hänen maailmaansa, joka alussa on kuin epätodellista tarua, mutta muuttuu vähitellen todellisuudeksi, niinkuin ei muuta todellisuutta olisikaan olemassa.
Katsoi taatto kauhistuen: "Ei sinne menoa meillä, siell' ei laaksot päivän lasten!" Yönä kolmanna kohisi taas korpi tarua uutta: "Tule kerran keski-yöllä kahden kallion lomahan, metsän synkimmän sylihin, suon rajalle rannattoman, löydät rimmen, löydät immen, rintasi sinisen liekin."
Ei kenkään voi sitä aavistaa, mitä tähdet ne pienet haastaa, kun niitä ääneti katselee mies yksin miettivä maasta. Mua itketti, mua hävetti ja sitten mua myös suututti. Ne kertoivat tarua muinaista, miten isänmaall' oli hätä, miten vieraan miekalla lyötihin ja ristillä maata tätä. Mut kansa nous kuin teräsjous ja sotapurret maassa sous. Mut tähtien silmät ne hämärtyy.