United States or Romania ? Vote for the TOP Country of the Week !
Armas päivä paistaa, kohta Lämpimäks jo muuttuu sää, Hanki loisteessansa hohtaa, Sulain kiteet kimmeltää. Poika repaleissa vallan Saloss' yksin kuljeksii. Hongat, kuuset huminallaan Häntä täällä tervehtii. Pieni mierolainen aina Yhä rientää eteenpäin, Eipä murhe mieltä paina, Rallatellen laulaa näin; "Hopsis jalat! Väsymystä Tunnetteko? Talohon Kohta päästään, siellä kystä Minulleki kyllin on.
Olipa kystä kyllin syöä, kyllin syöä, kyllin juoa punaisissa purtiloissa, kaunoisissa kaukaloissa: pirotella piirahia, murotella voimuruja, sirotella siikasia, lohkota lohikaloja veitsellä hope'isella, kuraksella kultaisella. Olut juoksi ostamatoin, mesi markoin maksamatoin, oluoinen orren päästä, sima vaarnojen sisästä, olut huulten huuhtimeksi, mesi mielten kääntimeksi.
Vaimo, mies ja heidän pieni poika Suojatta on taivaan alla aivan, Kunnes taasen työllä hikisellä Saivat mökin pienen suojaksensa. Nyt on poissa vaimoraukan miesi, "Puitta, tuletta on mökin liesi," Mutta Herra elää, orpoin isä Niinhän vaimo tyytyvältä näyttää, Kuin ois kyllin kystä aitassansa.
Talohon kohta päästään, siellä kystä minullekin kyllin on. Hongat, kuuset, vaiheitani tahdotteko tietää te? Kuulkaa, tässä kulkeissani, nyt mä teille kerron ne! Aina muistan riemuin vielä isän armaan mökkiä, viisi meit' ol' lasta siellä, vanhin niistä olin mä. Muistan kuinka kotikaski tähkäpäin jo kellerti; noro hallan irti laski, julma viljan runteli.
Eipä Helka ollut siihen paljon sanonut mitään. Oli vaan mennyt pois koko hevosen tiloilta ja pistäynyt hänkin vierastupaan. Siellä kohta oli isä sanonut Helalle: "tässä on nyt niinku kosiomiehet, vaan kun minusta ei ole läksijäksi, niin en ole osannut sanoa heille 'uutta enkä kystä. Mitäs sinä Helka tästä asiasta sanoisit?"
Kun emme häntä huomanneet ollenkaan. Seisoikin siinä niin hiljaa ja äänettömänä ROUVA LINDEMAN. No, kan tänka! Kun kuuli, niin kuulkoon. Siitä minä vähät. Uskallan sen sanoa heille vaikka vast'silmiä. ROUVA RANK. Niin, tosi asiahan se on, ei siitä mihinkään pääse. Mikä maku tässä sokerikaakussa on? Se ei ole kystä. Ei ole kystä ensinkään. Mutta on siinä vielä muutenkin outo maku.
Nyt tulee hauska, kystä korppi saa.» Hän tunsi joka miehen joukostansa, niin nimeltä kuin koko laadultansa, jokaista tarkkas, jonka nähdä voi, kuin isä kullekin hän sanan soi: »Noin, Kalle Hurtti, kas se sattui maaliin, ei enää keikkune, ken sai sen saaliin! Korpraali Flink, ain' äityy ammunta! Voi, Pekka Pistol kaatui, peijakas! Vahinko, kunnon poika niinkuin kulta!
Ne kysyivät: »Oisko kystä talossa?» Ne tahtoivat laulaa kynttilän valossa, joka paperilyhdyssä loisti. Pian kaikk' oli valmista kuin tulipalossa. Ne ottivat omakseen karsinaloukon ja käskivät poispäin katsomaan; mut tullut ei ikävä katsojajoukon, ilo, nalja virtasi vallaltaan. Ne päällensä valkeat vaatteet pukivat, ne yskivät, tukkansa suoraksi sukivat, vielä paperitötteröt päähän.
Sillä jok' ainoa valtias näät, joka laivoja johtaa, mustan, vuonakkaan emälampaan hälle nyt antais lahjan kaunihin kartuttain, jott' ei ole vertaa; kyll' ois tarjota kystä, kun hän pidot, atriat laatii." Virkkoi noin, mut vait oli muut, ihan ääneti istui; vaan sotaärjyinen Diomedes nousi ja lausui: "Nestor, mieleni on, sydän käskee miehevä tuonne tunkeumaan mua luo liki-leiriyneen vihamiehen.
Tuo oli Tuuri onnellinen, talonpoika taidollinen, kaatoi kannuhun olutta, lausui tuolla lausehella: "On eloa, on iloa, oisi kyllin kystä meillä, yksi on suru sydämen: Tuoni ankara tulevi, Kuolo kaikki korjannevi." Senp' on sai sanoneheksi, kuului tiuvut talvitieltä, kulkuset kujan periltä; kuunteli isäntä itse, vaikenivat valta-luojat.