United States or Vanuatu ? Vote for the TOP Country of the Week !
FUCHS. Totisesti; sillä vaikea on virkamme harjoitus. MAX. Tulkoon virka-ero. Tästä korkeasta arvosta me tahdomme astua alas, pyhkäisten jalkaamme; sillä tässä alla lepää joku musta koira haudattuna. Haa! jos tietäisin kenen konsti tämä, että meitä, mielessänsä kavaluus ja surmamme, nostettiin tähän korkuuteen, niin Jumal' avita! hänen lähettäisin heti sinnen missä pippuri kasvaa.
Mut vait oli impeni kaino, Katsahtain korkuuteen, Ja poskellans kyynele kiilsi Helmenä kirkkaana. Mun käteni ihanast' eksyi Kiharains mustaan yöhön. Niin vietimme lempeäss' laaksoss' Päivämme autuaan; Me varjossa valkean tuomen Istuimme ruohistoss', Ja läheni kesänen ehtoo, Sunnuntai-ehtoo tyyni.
RACHEL. Vaiti katsahtelet sinä korkuuteen. Onko tämä rukousta taivaan Herran tykö? Sano mitä tahdot rukoilla, ja minä yhdistän sun rukouksees äitillisen ääneni. MARIAMNE. Samoin teen myös minä ja, usko mitä sanon, povesta uskollisuudessa sua kohtaan niin puhtaasta kuin tämä taivaan vahvuus, johon lähetän rukoukseni sun edestäs, mun lemmittyni. RACHEL. Sano kuinka on laitas ja mitä on tapahtunut.
PATRIK. Te rahjut! käsittäkäät olevamme sitä kansaa, joka mailmalle toi tietojen valon, joka filosofian tulisoiton nosti korkuuteen, joka tutkisteli ja selitteli ihmissuvulle himpeän entisyyden kalliit hengenaarteet, sitä kansaa, jonka kieli kaikkialla maa-pallon kamaralla kaikuu, idässä, lännessä, pohjassa ja meress'. Tiedättekö, roistot, että olemme ihan tätä kansaa?
Mutta tie se toinen, jonka avaa etehenne orpo neito, johtaa ylös prameuden korkuuteen, antaa teille pohjattomat rikkaudet, mahtavia ystäviä ja pian myös kohottaa teidät ylös aatelissäätyyn. FOKAS. Hyvä! Mutta mielin teille ilmaista, että jo äitini kohdusta virtaa suonissani kallista nestettä, Tähtitanssein verta.
Hetken päästä metsän kohdust Kaikuu tuima paukaus, Korvest astuu ampuniekka Koirasmetso saaliina. Taasen työhönsä hän käypi, Kirves vilkuu raivaes, Kirves vilkuu, metsä mäikyy, Uusi niittu laajenee. Pohjolasta tuuli pauhaa, Kesän taivas kirkas on, Heljä aurinkoinen ehtii Puolipäivän korkuuteen. Sillon kuuluu soma laulu Kanervaiselt kankahalt; Kenen onpi lempee ääni? Kuka nummel helottaa?
Muutama silmänrävähdys tuijotteli hänen katsantonsa; mutta pian oli hän täydessä huomiossa, istui liikkumatta virren loppuun asti, silmänsä teroittaen korkuuteen päin. Kahtena kirkkaana lähteenä, joiden pohjalla säteilee auringon kuva, loistit vapautetun vangin silmäkuopat, täytettyinä kyynelten hopealla.