United States or Saint Barthélemy ? Vote for the TOP Country of the Week !
Veret kiertelevät niin rauhallisesti ja tyynesti suonissani, jotka tuntuvat kuin peratuilta ja puhdistetuilta jostain pohjamudasta. »Pyh!» sanon minä taas ajatellessani Annaa. »Siinäkö se siis olikin! Vai ei sen juuret sen syvemmälle ulottuneetkaan!» Sanon sen ääneen, tahdon kuulla, miltä se kuuluu. Eikä todellakaan äänessäni ole mitään vastalausetta. Ole siis tyytyväinen! Semmoista se on elämä!
"Jos sinä tuntisit tulen, joka on vuosikausia polttanut suonissani, tietäisit öitteni kamalat tuskat, niin sinä vapisisit. "Haa, vaikka et voisi minua rakastaakaan, niin minulle tuottaisi nautintoa, kun näkisin sinun vapisevan kuten äsken, kun minä juuri sain sinut vapisemaan." "Vaikene", huudahti Valeria ja yritti tunkeutua hänen ohitsensa.
Siksi että elämä, suuri, mahtava elämä jälleen kiertää suonissani, sen muistot ja toiveet jälleen sydäntäni sykerryttävät. En tahtoisi tuottaa tuskaa sinulle, vaan iloa. Kuka voi niitä toisistaan erottaa! Sille, joka on tuomittu meren ikuisen ulapoita mykkänä ja kylmänä melastelemaan, on suurin tuskakin vain päivänsäde pimeydessä. Poloinen poikaseni! Kuka tuomitsi sinne sinut? Minä itse.
Suonissani ei juokse ylhäistä verta, eikä minua seuraa kauppaneuvoksen, eikä muu arvonimi. Rakas, kunnon isäni on reppu selässä käsityöläisoppilaana vaeltanut ympäri maailmaa minä olen työmiehen poika ja aikaisemmasta nuoruudestani olen saanut työskennellä syvistä riveistä, se on alasinten ja ruuvipenkin luota aivan kuten työmiehetkin, jotka nyt käskettävänäni ovat.
Sitte alkoi hän vähitellen lohduttaa itseänsä: Vaikk'en muistaisi muuta mitään koko illasta, niin muistan ainakin sen, että jalot kysymykset ovat kuumana virtana sähisseet suonissani ja pyhittäneet vereni niin kuin ainoastaan suuri juhlahetki tuolle kansanjoukolle tekee. Mutta sitä hän ei voinut itseltään kieltää, että viina oli ilmaissut hänestä rumankin totuuden.
Veli Svenonius, rientäkäämme täältä! Veri hyytyy suonissani. Ole huoleti, veli, sanoi Svenonius. Minä kyllä huomaan, että se on vale ja että se on aiottu oikeuden miekkaa tylsentämään. Tuossa on keppisi, ystäväiseni; lähdetään! Niin, lähdetään! Huh! Nimismies poistui niin nopeasti kuin hänen arvonsa virkamiehenä sitä salli.
Ei ollut malttia eikä aikaa pitkältä tuumia sopimuksemme kohtuullisuutta, sillä nälän kouristukset ja sen tuottama raakuus tuskin tapaavat vertaisiansa. Arpa heitettiin. Se tuli minun osakseni. Veri tuntui seisahtuvan suonissani. Minä olin ehdotuksen ilmilausujana tarttunut omaan paulaani. Ei siis muuta kuin rohkeutta muutama silmänräpäys, ja kaikki olisi lopussa.
Tuo kaikki teki koko kuvan niin viehättävän näköiseksi, että joka kerta, kun loin katseeni häneen, veri suonissani tulvi rajusti, niin että lopulta en enään tiennyt, mihin silmäni kääntäisin. Mutta ehkä voivun jo liiaksi haaveilujen piiriin, jonka tähden on parasta palata kertomukseemme.
Me seisoimme paikallamme ja koetimme kuunnella, mutta emme voineet enää kuulla mitään. "Watson", sanoi hän, "tuo oli koiran ulvontaa." Veri hyytyi suonissani, sillä hänen äänessään oli jotain, joka ilmaisi hirveän kauhun vallanneen hänet. "Miksi he tuota ääntä sanovat?" kysyi hän. "Ketkä?" "Ihmiset näillä seuduin." "Oh, he ovat hyvin tietämättömiä. Mitä sillä on väliä, miksi he sitä kutsuvat?"
Tyhjennettyämme toisen puteliin sampanjaa, tuntui suonissani, kuin olisin juonut tulta, minusta oli kuin olisivat aivoni olleet ilmitulessa. Ei elämässäni ollut mikään viini minuun niin vaikuttanut. Olikohan se seurauksena siitä läpikiihoitetusta tilasta jossa olin? Oliko vatsani jollakin tavalla kipeänä, vai oliko sampanja niin harvinaisen väkevää?