United States or Lithuania ? Vote for the TOP Country of the Week !
Isäni ja Roger liittyivät niihin vanhoihin merimiehiin ja kalastajiin, jotka olivat vuorilla tähystämässä, ja Ewelyn ja minä koetimme seurata heitä, mutta tuulen ankaruus teki sen meille mahdottomaksi. Me emme voineet sitä kestää.
Ja yhtäkkiä sanoi hän ja minä käännyin ehdottomasti: Voitte ymmärtää, että tämä tulee minulle olemaan ääretön onni. Me koetimme. Hän oli mahdoton. Mutta hän ymmärsi Eliaksen. Hänellä oli aivan varmaan leivän nälkä, elämäntehtävän nälkä ja juuri kuin Eliaksella ihmeiden nälkä.
Kuljemme juuri muutamaa käytävää, kun huomiotamme herättää puoleksi maan alla oleva suuri suunnaton holvisali, jota isompaa ei ole monta kirkkoa Suomessa. Koetimme arvailla, mikä tuo oli mahtanut olla: juhlasaliko, talliko, navettako? Ei! viinikellari se oli! Vanhan ryöväriritarin viinikellari!
Me koetimme nähdä jotakin veden pinnan himmeässä valossa; joka silmänräpäys luulimme kuulevamme airon lyöntiä. Olimme lähteneet liikkeelle aivan sattuman nojaan. Heti kun lautta oli tullut virran keskelle ja joutunut sen pyörteisiin, valtasi tuska meidät ja me kaduimme melkein jättäneemme kartanon. Minä käännyin väliin katselemaan taloa, joka yhä harmaana häämöitti valkeata vettä vasten.
Eikä edes kolmen sallittu yhtäaikaa toisiaan tavata, vaikka kaikin keinoin koetimme sitä saada. Vain "klubissamme" saimme samalla aikaa olla kaikki, kaksi aina kussakin karsinassa. Sairaat eivät voineet tällöinkään seuraan päästä, sillä kävelymme tapahtui avonaisen taivaan alla, sateessa ja kylmässä useinkin tuntimäärin seista värjötettiin.
Minä seurasin, vaikka en täysin yhtä uljaana. Anna sitten kolmantena, koko lailla meitä arempana. Yleinen huomio kääntyi meihin, jok'ainoa silmä meitä seurasi siellä, missä koetimme sävyisästi pujottautua paikoillemme. Sitten alkoi heti kohta ankara tutkinto, jonka jälkeen tuomio lankesi. Tunnin aresti niin kuului päätös. Tunnin aresti? Pyh mitä me siitä.
Meidän tuskamme kun tuollaisissa tilaisuuksissa koetimme pidättää nauruamme, uskaltamatta vilaistakaan toisiimme, jotta emme purskahtaisi ilmi nauruun, oli kaikkea muuta vaan ei hauskaa, sillä joka kerta kun naurumme räjähti ilmi, oli siitä meille kaikille pahoja seurauksia; ensinkin seurasi siitä aikamoinen "tukkamylly" ja lisahtelevia korvapuustia ja sitte pitkiä, kirjallisia kertomuksia käytöksestämme päiväkirjoihimme.
Kylän miehet oliwat hänen siitä löytäneet ja nyt tuoneet Ruokolaan. Kaikki katsojat oliwat liikutettuina ja kyynelet silmissä, mutta enimmin niitä toki tulwasi Asarin isän silmistä. Näyttipä siltä kuin Asarin huulilla olisi pyörinyt wielä sanat: "Isä, isä! Ei hän tullutkaan hywäksi, waikka me jo koetimme yhdessä olla! ei ihmisen suurin onni ole rikkaus tässä maailmassa!"
Unen horroksissa ollessamme koetimme jotain sinne päin sommertaa, että hän antaisi meidän wähänkään nukkua; sitten waiwuimme taasen uneen. Mutta tuskin olimme oikein alkuunkaan päässeet, kun molemmin putosimme kolinkolia lattialle. Täytyipä nyt herätä ja horroksissa ollessamme emme ensin tietäneet missä olimme.
Koetimme reikiin ampumalla, ja lyhyesti sanoen, kaikilla mahdollisilla keinoilla sitä hätyyttää, kunnes vihdoin pimeys meidät keskeytti eikä muu auttanut kuin panna koirille kaulavitjat kaulaan ja lähteä vaivaloiselle matkalle takaisin Salakan torppaan, jonne pilkkoisen pimeässä saavuimme aivan väsyneinä ja joltisestakin pakkasesta huolimatta läpimärkinä.