United States or Australia ? Vote for the TOP Country of the Week !


Toki vakaana hän asteleevi Jalolla ja tyyneel katsannol; Hameliepeens tuulen siivil liehuu, Keltakiharansa sinkoilee. Hänen ympärilläns synkees laaksos Tuli sinertävä välähtää, Sillon kimmeltävän impihaamun Näet kirkkaudes seisovan. Harhaileevi neito sinnen tännen, Salost jylhästä ei loppuu tul,

Niin hän kauvan kalliolla seisoo, Viimein aamutuuli puhaltaa, Korkee kuusi kunnahalla pauhaa; Sinnen katsoo kalliolta mies, Ja hän kohottaavi tukehtuvan rintans, Aatoksissansa hän haastelee: »Ilo elämäin on hautaan pantu, Itse murheellisna ristinä Seison haudan äänettömäl kummul. Mihen katsantoni teroitan? Mitä vartoon, koska rakentelen? Maata Tuonen, Kalman santapeltoo.

Mutta tuska perin valloitti hänen nuoren miniänsä, joka kiljui sydämmensä ahdistuksessa, tempoili koreata, keltaista tukkaansa, viskellen itseänsä sinnen tännen, ja hänen silmissänsä synkeä himeys peitti päivän valon.

Mutta se nousi koillisesta, hohtaen kuin tuhannen taivaan kaarta; sieltä välähti se lounaiseen, väikkyi kauvan sinnen tännen, vavahdellen oikealle, vavahdellen vasemmalle kunnes seisahti se viimein ja rupesi hymyilemään hopeakirkkahaana.

Oi Mariamne! tyyni korkea kuva, mun sydämmeni tahtoo sinusta siirtyä pois, ja lähestyä toista kuvaa, täynnä lemmen hekumaa ja tulta. Siinä muutos, joka saattaa huoneeseemme myrskyä ja pimeyttä, murhetta, joka sydämmiä musertelee, ja tätä kaikkea sillon, koska varrotaan iloa ja riemua. Oi vaikea päivä, oi tuskan hetki, joka sieluani vimmatusti sinnen tännen tempoilee! Mutta mikä on sielu?

KERTTU. Siinä sinertävä lahti, Saimen merestä hopeakiiltävä viilu. LIISA. Herttaisesti hymyilee kirkas lahti aamun auringolle. No mikä on sitten tuo ihanasti kalteva lakeus tämän lahden toisella rannalla? 1:N NEITO. Se on Ahtiniittu, ystävämme. 2:N NEITO. Jonka kukkasnurmilla usein olet piehtaroinut. LIISA. Monena heinäkuun aamuna mun kantoi sinnen äitini helmoissansa.

Mutta nyt pitää myös sataman, sataman sekä äitin sanoja että isän iskuja; rakeita pitää sataman, ja hän kontii vielä edessämme, kalistellen hampaitansa. Missä on se meidän nuoriherra? RACHEL. Hänestä en tiedä nyt, mutta hetki sitten kiirehti hän ulos, puettuna miekkaan ja kappaan, niinkuin tarkoittaen pidemmälle, mutta puistoon tähän pysäyi hän toki, käyskellen sinnen tännen.

FUCHS. Totisesti; sillä vaikea on virkamme harjoitus. MAX. Tulkoon virka-ero. Tästä korkeasta arvosta me tahdomme astua alas, pyhkäisten jalkaamme; sillä tässä alla lepää joku musta koira haudattuna. Haa! jos tietäisin kenen konsti tämä, että meitä, mielessänsä kavaluus ja surmamme, nostettiin tähän korkuuteen, niin Jumal' avita! hänen lähettäisin heti sinnen missä pippuri kasvaa.

JAANA. Kaikki kaikki, kuin ette vaan ole se, miksi nämät teitä syyttää. NIKO. Kunniallinen olen, muusta rikoksesta en tiedä, kuin että kerran laivastani karkasin ja siitäpä söin jo vettä-leipää Turun linnassa, juuri silloin koska tapahtui tämä varkaus, jota nämät nyt tahtovat saattaa päähäni. Siellä istuin silloin ja sinnen tulin suoraan Engelsmannin laivalla.

Mutta kaunis on Canziokin vielä, koska katumus ja sovinto on viimein tehnyt hänessä työnsä. Niin, luulenpa että katumuksen ahdingossa hän jo käyskelee puistossamme, eikä saavuta rauhaa. Varro minua hetki, minä riennän hänelle lahjoittamaan anteeksantamuksein. Hän käyskelee sinnen, hän käyskelee tännen ja rakentaa pian hautansa Arnon helmaan. Tai olisiko jo järkesi hairahtunut?