United States or Curaçao ? Vote for the TOP Country of the Week !
Kuin ukonvaaja pilvest' iskee siksi ett' avartuu eik' enää mahdu sinne, ja luopuu luonnostaan ja maahan kirpoo; niin suurtui sieluni näist' armauksista ja siirtyi ulos itsestänsä, enkä menoa tapauksen voi muistaa enää. »Aukaise silmäs, olemustain katso! Oot nähnyt seikkoja, jotk' on sun tehneet hymyni kestämähän kelpoisaksi.»
Kai ehkä toinen laajemman köynnösmaan voi istuttaa, ken, kerskuen syntyään, Mars-kenttää astuu virkain vaaliin; kellä on kunto ja maine kuulu, kun kilpaan käy; ken turvata ehkä voi klienttein joukkoon : määräpä kohtalon on yksi ylhäin, yksi alhain, uurnasta kaikkien arpa kirpoo.
Pojat, silmäellen heitä, Kohentavat kekäleitä, Päästelevät kilvan noita Kokkasanan vekamoita, Jotka kirpoo Karjalaisen suusta, Niinkuin kypset hedelmäiset puusta. Riemust' ah kuin pojan silmä välkähtää, Tyttö hänen puheelleen kun hymyää!
AARON. Vaikk' ohjaa Venus teidän halujanne, Mun poveni on valtias Saturnus. Mitä sanoo kuolonjäykkä silmäni, Vait-oloni ja tämä musta mieli, Nää villakippurat, jotk' oijistuvat Kuin käärme, joka kiemurastaan kirpoo Ja tuhoovaiseen työhön suoriutuu? Ei, rouva, nää ei lemmen merkkejä! Sydäntä ohjaa viha, kättä surma, Ja päässä veri takoo, kostonhimo.
Kuin ukonvaaja pilvest' iskee siksi ett' avartuu eik' enää mahdu sinne, ja luopuu luonnostaan ja maahan kirpoo; niin suurtui sieluni näist' armauksista ja siirtyi ulos itsestänsä, enkä menoa tapauksen voi muistaa enää. »Aukaise silmäs, olemustain katso! Oot nähnyt seikkoja, jotk' on sun tehneet hymyni kestämähän kelpoisaksi.»
Niin nousen ja suutun ja suoristain kohu korven soi minun korvissain kas, kuinka ne kirpoo kahlehet, paperkukkaset, omenat kultaiset, mies, vaimo ja laps miten kalpenee, kun tuskan huutonsa huokaisee, kun tuulispäässä ma tohisen pois; ja on kuin ei kattoa, seiniä ois, kuin sammuisi kynttilät oksiltain, ne kestivät kehnoa ilmaa vain, mut päälläni syttyvät tähdet yön, jää jälkeeni tyhjyys ihmistyön.
Ahasverus meni. Grotte saa orjattaret. Istuimeltaan kirjatulta Tähtireunus-haljakkain Frode katsoo mieltyin kulta- Koristeisten impein tulta, Kun ne hurjaan tanssiin kirpoo Sävelissä kitarain. Kansleri-Mammonpappi saapuu Sievään kumartain: Lisävoimaa, luvallais, Grotten työhön tarvittais, Hyvä isä, Suuri lisä Työhön tarvittais.
Peikot pienet nakuttaa: kirpoo tulikipunat, kivilaatat lohkeevat, lastatahan laivoihin, viedään suuriin kylihin, pannaan muistopatsaiksi, palatseiksi, linnoiksi, kuninkaille, keisareille, vierahille jumaloille, joille vuori harmaja vain on lasten tarina. Hakataan, hakataan. Pojat, pienet varokaa!
Pois kirpoo multa murheen ies, kun maata katselen: on kaunis mulla kotilies, on linna autuuden! Sukujen syntymättömäin soi veri pyyteineen niin myrskyten mun sielussain kuin koski tyrskypäin. Se sammuttaa voi helvetin, sill' olen *mies* en jokaisin vain soluin, mit' on ruumiissain, vaan mies myös sielultain.