United States or Haiti ? Vote for the TOP Country of the Week !
Sydän näät se on, ei käsivarsi joka voimia antaa voi.» Tykit kohta soi, tulikasteessaan uros nuor' on nyt; rivit pirstotut väistyi, hän itse vaan ei väistynyt. Oli hälle patteri kuin kotilies; sen tulta kuin viisi hän hoitaa ties; tuli kasakkaparvi, hän niiltä jo parran poltti kuin mies. Lomahetken sai, heti riensi luo väen väistyneen, palautti taas vihan ääni tuo arat rohkeuteen.
Niin voimatonna metsä irvisteli ja ulvoi raivoansa syksyöin. Sun tuvassasi nuori onni eli ja talos varttui toimeliain töin. Ja Pohjantähti, taivaan kuningas, kun yli Pohjanmaiden silmäeli, ei nähnyt toista sinun vertaistas. Niin tuli sota maahan. Kaikki ties, min vaati kunnia ja kotilies. Sa sodan leikkiin lähdit muiden mukaan. Sua urhokkaampaa tuntenut ei kukaan.
Maamies, mahti Suomenmaan, taas sun voimas tarvitaan, Suomessa on suuri hätä, kysytähän kyntäjätä. Suloinen on Suomenmaa, laulun maaksi lausutaan. Liekö kaunis myös sen kansa tarmoltansa, tavoiltansa? Torppari tai virkamies, sama meill' on kotilies, sama myöskin Suomen laki rengillä kuin herrallaki. Oppahamme oikeus, valkamamme vapaus, kukin itseänsä kaitkoon, sentään tunnussanan taitkoon.
Ja niin siinä yksinäni vaeltaissani usmain ja sumujen lävitse, laulelin rohkein mielin Salis'in kanssa: Yks' on toivo mulla vielä. Täyttyneekö? Ken sen ties: Maalla maja mulla siellä. Siinä oma kotilies. Rauha oman orren alla Niin, ja sitten mutta tän Virkan hiljaa, kuiskaamalla Rinnallain hän, juur' hän! Takaisin.
Kas, laulaja, hän on sotamies! ja hän lempivi soturin lailla, min mielessä aina on kotilies, vaikka vierii hän vierailla mailla. Ja laulaja hän on ritari vaikk' oiskin vaan de la Mancha! Hällä kädessä toisess' on kitari ja toisessa peitsi vankka. Hän sotii ja kulkee ja kullervoi vaikka tuulimyllyjä vastaan! Mut maailman kaiken hän taistohon voi toki vaatia armahastaan.
Ja he ei sentään ole tehneet muuta kuin minkä tekee joka kunnon mies, he suojanneet on Suomen joulupuuta, meill' että oisi oma kotilies, isänmaa, emonkieli ja laki! Nään heidät selvään. Tunnen heistä monta. Jokaisen käteen käydä tahtoisin, sanoa sana kuink' on arvotonta! ei, hiljaa ehkä pois ma hiipisin ja virkkaa voisi en mitään.
Korkea, oi kotilies! pala siunattu liekki! Hiilos himmenee, vilkkuvat sini-salaperäiset virvat, nousevat kangastuksina kaukaa suvun alku-äitien ammoiset tarinat, olentosi lähteet aukeaa, yksilön rajat ratkeaa, onkalot perittyjen ominaisuuksien, kuilut kuolleiden kouristaa, aivojen outojen, villien luomat kummitusihmeet, näyt näkemättömät, sadut sanomattomat; pauhaten kumpuaa iankaikkinen kuoro: »Valhetta, valhetta vaan oli leimuva liesi, valhetta vanhempain koti kultainen, kallis, taruja työ, hyve, totuus, juttuja jumalten lait, runon raikuva kangas.
Tykit paukkuivat, ens-taisteluaan Schwerin kävi nyt; rivit pirstotut väistyi jo, hänpä se vaan ei väistynyt, oli hälle patteri kuin kotilies, sen tulta kuin viisi hän hoitaa ties; kasakoit' tuli parvi, hän niiltä jo parran poltti kuin mies. Lomahetken sai ja nyt kiiruhtaa paenneitten luo, ja mielet malttuvat, kun kajahtaa vihan ääni tuo.
Päivän Sana