United States or Israel ? Vote for the TOP Country of the Week !
Koton' äiti askaroi, Sisko istuu ommellen, Veikko riistaa ajelee, Itse, käsi poskellain, Istun täällä, haaveksin. Oi, miss' oot sa, armahin, Jot' en nähnyt, tunne en, Jota kaipaan, varron vaan? Muisto.
Tästä kodin kautta he menivät, monta nuorta miestä yhdessä roikassa, hiihtäen, laukut selässä. Kuistissa hän sai kahden kesken puhutella. "No muista sitten minua!" sanoi hän ja puristi sormia. "Muistan minä ... aina muistan." "Ensi lauttojen matkassa palaan ... silloin on kevät." "Varron ensimmäisiä lauttoja..." Puristi kättä lämpimästi... Tuntui siltä kuin riemu halkaisisi sydämen...
TIMON. No, mene hovimestarini luokse. CAPHIS. Anteeksi, herra: kuukauden jo ajan Lykännyt päiväst' on hän päivään maksun. Tärkeistä syistä herrani on pakko Omansa vaatia; siis nöyräst' anoo, Ett', ylevänä tässä niinkuin muussa. Velkanne suoritatte. TIMON. Ystäväni, Ma pyydän, tule huomenaamulla. CAPHIS. Ei, herra, TIMON. Muista paikkas, ystäväni. VARRON PALVELIJA. Min' olen Varron mies,
LUCULLUKSEN PALVELIJA. Niin, kumma seikka: Näin Timon maksaa, mit' ei koskaan saanut, Ikäänkuin herras helmilöissä kulkis Ja niistä Timonia velkoisi. HORTENSIUS. Tää inha toimi on, sen taivas tietköön! Hän Timonin ol' ystävä ja paras, Mut kiittämätön mies on niinkuin varas. 1 VARRON PALVELIJA. Mun kolmetuhatta on kruunua; Ja sun? LUCULLUKSEN PALVELIJA. Viistuhatta.
Sen on hän tekemättä, niin uskon ja vakavana varron mitä annetaan, ja tähän pääni torkahtaen kallistan. FUCHS. Olkoon niin! Niin tahdon uskoa ja vakavana varron mitä annetaan, ja tähän pääni torkahtaen kallistan. Ihmislapset! yksi teistä verta vuodattaen täällä taistelee, toinen vehkeilee luulokuviensa kanssa, ja aina ja kaikkialla on murhe, sota ja surkeus. Oo! MAX. Ja perkeleet kiljuu.
Soluu hetket niinkuin virran juoksu, missä illan joutsen joluu, tuntuu tuores lehden tuoksu. »Mitä varrot?» Hurtta sanoo; vierii hetki; kaksi, mutta kohta ääni armas anoo: »Varron sulhon vapautta.» Nyökkää päätään Hurtta.
CAPHIS. Malttakaa, tuossa tulee narri Apemantuksen kanssa; ehkä laskemme pikku pilaa heidän kanssaan. VARRON PALVELIJA. Hirteen koko mies! Hän meitä vain haukkuu. ISIDORIN PALVELIJA. Rutto sen koiran syököön! VARRON PALVELIJA. Mitä kuuluu, narri? APEMANTUS. Puheletko varjosi kanssa? VARRON PALVELIJA. En puhu sinulle. APEMANTUS. Et, vaan itsellesi. Siinä jo sait narrin niskoillesi.
Vierii hetki, kaksi, mutta kohta ääni armas anoo: »Varron sulhon vapautta.» Nyökkää päätään Hurtta. Suljuu aika niinkuin suvi-yöhyt, missä huomenruskot huljuu, vaikk' on mailla varjovyöhyt; lentää, liitää suuret perhot, syttyy helaatulten palot, punertuvat pilvein verhot, kangastuvat taivaan talot.
Hän mulle virkkoi: »Mitä varron, pian on nouseva, ja mitä aatoksesi nyt aavistaa, sun silmäs nähdä saavat.» Totuutta, joka valheen kasvot kantaa, inehmo huulin kiintein säilyttäköön, häpeä syytön koska tuosta tulee. Mut minä vaieta en voi; ja kautta tään kirjan säkeiden, jos eivät ehkä ne vaille kestävää jää suosiota,