United States or Zimbabwe ? Vote for the TOP Country of the Week !
Jätä huone Kuolevan ja kohden kotoasi riennä, Jossa hetki ankara sua odottaavi», Niin hän lausui ihanasti myhäellen. ELINA. Ja sä tulit. Mutta katsahtihan tarkoin Vaimo pian sammuvalla silmällänsä. ALMA. Mitä on siis teillä tiedokseni antaa? Tosiaankin tärkeätä, huomaan minä. Toki murheen pimeyttä enemmin Kuni iloa mä muodoistanne varron.
Ma virmapää, mit' oonkaan aikaan saanut nyt! Kuin voikaan pien' intohimon säen tuhota näin paljon aivojamme! Pian päätä, nyt mit' on tehtävä! Käyn syrjään, varron, siks kunnes munkki ehkä jättää hänet. NELJ
FLAMINIUS. Sitä ei ole tarvis hänelle sanoa; hän tietää kyllä, että pidätte häntä liiankin hyvällä silmällä. LUCULLUKSEN PALVELIJA. Haa! Hovimestariko tuossa hiipii? Hän kulkee pilvessä. Hoi! Huuda häntä? TITUS. Kuulkaatte, herra. 1 VARRON PALVELIJA. Suokaa anteeks, herra, FLAVIUS. Mit', ystävä, sa tahdot minusta? TITUS. Rahoja varromme.
MARIAMNE. Vaimo, välttäkäämme olemasta toinentoisellemme vaivaksi. Minä kiirehdin hänen luoksensa. Jaa, tässä on tulta, tässä on tuulta mun ympärilläni, mutta lujana käyskelen ja varron mitä tuleman pitää. Ja nyt tulee joko onni armas tahi kaatumus jyrkkä. Ketä etsit? GREGORIO. Yhtä miestä! MARCIA. Ja tämä mies on sytyttänyt vihas? GREGORIO. Häntä vihaan aina kuolemaan asti.
CLEOPATRA. Kiltti airut, suurelle Sanokaa Caesarille: voitonkättään Nöyrästi suutelen ma; jalkoihinsa, Sanokaa, kruunuineni polvistun, Ja kaikkivoivan suusta varron kuulla Egyptin tuomion. THYREUS. Jalosti tehty! Jos äly, taistellessaan onnen kanssa, Vain uskaltaa, min voi, niin voitto sillä On varma. Kättänne mun kunnioittain Suudella suokaa.
Jäi siihen hän kuin miesi kuunteleva, näät katseensa ei kauas kantaa voinut vuoks ilman pimeän ja sumun sankan. »Kuitenkin meille tässä voitto kuuluu», hän alkoi, »jos ei... Avun moinen lupas... Oh, kuinka varron, että toinen tulee!» Hyvinkin huomasin, hän kuinka peitti sanainsa alun sitten lausumillaan, jotk' ensimmäisistä niin erosivat.
KERTTU. Hallitkaat mielenne ja olkoon tyyneys ja rauha, koska neitonen käy vastaan uuden aikansa aamua. Liisa, ole valmis. LIISA. Tytöt, suokaat mulle hartianne. KERTTU. Nyt hellitän sitees. LIISA. Hellitä side. KERTTU. Ole valmis. LIISA. Varro. KERTTU. Miksi varron? LIISA. Hellitä side. Vapisenpa toki. LIISA. Ja tämä on maailma! Mun korea lapseni! LIISA. Tämäkö se viherjäinen maa, ja taivas tuo?
Minä ehkä olen keksinyt oivallisen hyvityksen. Varro tässä hieman! Varronko sinua, vai pistänkö itseni koreasti sivulle nyt ja omaan kotooni tavoitan? Mutta taitaapa se toki näyttää niinkuin vähän varkaan kujeelta. Minä varron sinua, mutta koska sieltä tulet, niin rakennan välillemme pienen riidan. Syytä löytään aina. Riidan rakennan ja sitten jätän sinun omalle onnelles.
Mut hän, joit' aikaa ynnä tapaa varron puheen ja vaitiolon, seisoo hiljaa; siks vasten toivoani viel' en kysy. Siks hän, mi näki, kuinka vaikenin ma sen katselmuksissa, mi kaikki näkee, näin virkkoi: »Tyydytä jo kuuma halus!» Ma virkoin: »Tosin vuoksi ansioni en oman vaatia voi, että vastaat; mut hänen vuoks, mi mulle sallii sanan,
Nyt palaa hän itsestänsä iloisemmilta ahoilta etsimähän lohdutusta kovan kohtalon suruihin. Sano hänelle, täällä varron häntä miekoin ja mitata tahdon loppuun pitkän taiston.