Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 23. heinäkuuta 2025
Miss' soluu Tweed ja mereen saa, miss' Sark käy Solwayta kohti, nyt Englannill' on rajamaa, rutiruojat ne maatamme johti! Mitä taistot kaikki ei tehnehet, ei väkivalta ja kettuus, sen aikaan nyt sai lahjukset ja harvain kurjien pettuus. Jäi Englannin miekka pilkaks vaan, ja uljuus meissä hohti, mut vieras kulta lannisti maan, rutiruojat ne maatamme johti!
Täten ei tiede ollenkaan kykene lausumaan ilmi itseänsä ajan realiteettia, sen perättäinseuraantoa ja kestämistä. Yhtävähän kuin sillat, jotka aina matkan päästä ovat rakennetut yli joen, seuraavat veden virtausta, joka soluu niiden holvien alatse yhtävähän seuraavat tieteen kaavat ajan virtaa.
Jäi talven valta taa, ja vihdoin suvi saa, taas laulelut pikkulintuin soi; ilo täyttää keväthaan, mut murhe mun on vaan, kun kulta mun hylkäsi, oi! Haan ruusukukan luo, miss' soluu sinivuo, nyt perhonen liihotella voi; sydän pieni sykähtää, se lemmen lumoon jää, mut kulta mun hylkäsi, oi!
Soluu hetket niinkuin virran juoksu, missä illan joutsen joluu, tuntuu tuores lehden tuoksu. »Mitä varrot?» Hurtta sanoo; vierii hetki; kaksi, mutta kohta ääni armas anoo: »Varron sulhon vapautta.» Nyökkää päätään Hurtta.
Mutta tässäpä sarvi tulee. Koepas joutua hieman, mies, ja väännä hänen hampaansa hajalleen puukonpäälläsi". "Odota, odota, hän myöntyy!" sanoi Tomalin; "katsokaa, hän viittaa, että pullo annettaisiin hänelle. Siirtykääpä vähän syrjään, pojat! Oop sey es! sanoi hollantilainen soluu alas kuin pumpuli!
Isä, katsos, etkö haltiaa nää? Se on keijuinkuningas, kruunuin, vöin! Näät usvaa vain, jota nousee öin. »Tule, vieno laps, niin pois sun vien! Monet leikit leikimme siimeissä tien; kukat kauniit kukkii, miss' soluu vuo, somat vaatteet kultaiset äitini suo.» Oi, taatto, oi, taatto, sa kuulithan nyt nuo keijuinkuninkaan viehättelyt! Jää rauhaan, pieno, rauhoitu, oi; syyslehvissä tuulen viuhina soi.
Jos hän vielä joutuu kaupunkeihin ja näkee ihmisten ahertelun ja luomisen keskellä luomusten runsautta, valtaa hänen sisäisen silmänsä elävän nykyisyyden kokonaisvaikutus tahi sitten vain vähäpätöisimmän ihmisen kohtalo, hänen muistojensa läpi soluu ihmiskunnan historia: miten omituista, miten sietämättömän arvoituksellista, miten tuskallisen hämmästyttävää onkaan kaikki!
Terät silmäin pienentyy ja suurtuu, tuikkii eessä tulikerät, himmeäksi huone huurtuu. »Mitä tahdot?» Hurtta puhuu; vierii hiljaa hetki, kaksi, vihdoin ääni vieno huhuu: »Tahdon taaton vapahaksi.» Nyökkää päätään Hurtta. Soluu hetket niinkuin virran juoksu, jossa illan joutsen joluu, tuntuu tuores lehden tuoksu. »Mitä varrot?» Hurtta sanoo.
Päivän Sana
Muut Etsivät