United States or Andorra ? Vote for the TOP Country of the Week !
Siellä metsissä, metsien takana vaeltaa Parsifal, hänen lapsensa, iloinen laulu ilmassa yllänsä kiirimässä. Herzeloyde itkee, katsoo raukeamielisenä sinne koivujen helmaan, tunteensa häilyvät kuin valju vaalea liina keveässä ilmassa. Kuinka on hänen herkkäsydäminen lapsensa kestävä kylmän maailman? Hänen mielensä vuotaa kuin haavoissa, kun hän ajattelee lapsensa yksin siellä väljässä maailmassa.
"Jo kirkonkellot ne yhteen soi. Oi, lapsi raukka, mik' on sun, oi?" Hän kättä sen koskevi kalpeaa, Mut vastaukseks likistyst' ei saa. Hän suutelon painavi huulillen, Ei tunnu henkeys lämpöinen. Hän posken poskelle lähentää, Mut kylmä ja valju se on kuni jää. Ja hetken viipyvi, katsoo vait "Oi, tuoni, nyt morsion kauniin sait." P. Cajander. Vaivais-Aapo.
Lyhyt hallakin ol' loiston hetki. Surkaa lehdot! loppui armaan retki. Eikö kuolon valju henki säästä? Eikö luonto velastaan voi päästä, Uhraamatta surman enkelille Kaunihinta Luojan suomaa sille? Voiko kylmä kalma ihannella Hellää lempeyttä? armastella Kantalanko lasta Tuonen rotkot, Niinkuin "Lantaan" laksot, "Vanhais"-notkot?
Siis jos mua säälit, impi, Liiku hiljaa haudallain, Ettei ottais tulta tunne, Jonka uneen kerran sain! Kuinkas eksyit sä, kumma kukka, Kuuman aavikko-kosteikon, Kuinkas eksyit sä kauas tänne, Kussa varmaan sun kylmä on. Sulle valju on Suomen taivas, Sulle kolkko on ilma sen: Tääll' on tuntehet taltuksissa, Jäistä järkeä ihminen.
Lietso tuulta, Tuulikki Tapion neiti! Ethän lietso laht' on tyyni, Kuin väsynyt valvonnasta, Riehunnasta. Kurkistan kuvia siitä: Väsyneesti: On rannan kukka Niin hervas, Niin valju. Päin päivän nousua se nuokkuu Noin silmät ummessaan Ja lehdet lerpallaan. Se tuskin tuntis kuvaistaan, Jos näkis sen. Mut onnellinen sit' ei nää, Kun sokko on.
Sill' leipä vieraan karvast' ois ja sana karkeaa. Sen päiv' on valju, loistoton, sen sydän sulle outo on. Laps Hellaan, älä vaihda pois sun maatas ihanaa! CHRYSEIS. Oi, elä enempi laula. ANEMOTIS. Tahdotko keralla käydä? CHRYSEIS. Ah, en voi ma... Laps Hellaan, maasi mainitaan, se suur' on, suloinen. Sen päiv' on sees, on vehryt maa ja aava aalto sen.
Nousi hän pian vuotehelta, Puki päälle vaattehia "Voi, voi minua, vaimo valju, Kuinka hamehin hametta, Hame aina eestakaisin, Kuinka lie'kään tyttäreni!" "Hyvin kyllä, muori kulta, Hyvin ennen, nyt paremmin!" "Voi, voi minua, vaimo valju, Kuinka sukin sukkiani, Sukin aina eestakaisin, Kuinka lie'kään tyttäreni!" "Hyvin kyllä, muori kulta, Hyvin ennen, nyt paremmin!"
Lukkari oli jo virtensä veisannut, pappi saarnansa sanonut, mutta vielä myöhään yöhön kävi karkelo uutispirtissä, josta oli tuleva nuorikkojen asuinsija. Ne, jotka eivät tupaan mahtuneet, tanhusivat pihalla, jonne kuu ja tähdet loivat loistettaan ja kuului selvästi eteiseen sijoitetun soittoniekan viulu, mainehikas kautta rantakylien. Pysähtyi valju morsian kesken karkeloa.
Syystuntu luonnossa ja taivas valju, ja kukat kuolleet, lehdet kellertää, ei tunnu tuuli, kylm' on luonnon silmä, ja veden pinta tuskin värähtää. On luonto tyyni, tyyni tunteettuutta, tai ehkä uinuu sopusointuaan tai väsyi luomaan ja nyt voimaa uutta tuoss' imee ikuisista vuoksistaan.
Anna aikoa vähäsen, Aikoa isottomalle, Emottomalle enempi; Ei mua emoni auta, Oma vanhin valmistele, Auttavat kyläiset eukot, Kylän vaimot vaatehtivat, Kylmä on kyläinen toimi, Valju mieron vaatehtima." Lyylikin hiihanta.