Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 8. heinäkuuta 2025
Niin sama hällä nytkin väki ois, uus polvi vanhaa juurta miehekästä, hän tietää, mitä sois se, mitä vois, siks synkistyin hän näkee, kun se väistyy pois ja otsa ylväs painuu häpeästä. On lähtenyt jo Döbeln vihan-vimmoissaan, rivinsä Palmfelt järjestää jo kulkuun, tuoll' laskee Gripenberg jo miekan voitokkaan. On hetket kalliit. Vihollinen laumoillaan jään yli ryntää saartain tietä sulkuun.
Kuningas juhlallisna siin' on kuin jumaluus, asussaan kahdestoista kuin astuis Kaarle uus. Hän liian ylväs hetkell' on tällä puhumaan, vain suurill' askeleilla käy valtasalissaan.
Ja jos joku kohtais onnettuus, niin laitamme, että on into uus taas tuotakin vaaraa vastaan. Kun toisihin aina me turvautaan ja parhaiten kun me taistellaan, niin auttavi luojaki lastaan. Ken Alppeja nousta ei jaksakkaan, hän ei näe Alppein ruusujakaan, ei tunne se tuoksua noiden. Ja tyynestä nauttia mahdoton on, kun myrsky ja tuuli on tuntematon ja läikkynä aallokkoiden.
Käskemään jo ryhtyy nyt taiston pirstomaa hän joukkoaan, luo ratsastaa, ja ruotu ruotuun yhtyy, uus uhka syttyy sotarintamaan. Aseissa miestä välkkyy seinä sankka, taas joukko musta, ryysyinen on vankka, on valmis, järjestynyt, hirmuinen. Ei enää kamppaella vain ja kuolla, ei, voittaa mieli väell' on nyt tuolla, nyt toinen henki täyttänyt on sen.
Sitten pitkät, pitkät ai'at on kuin haudan hiljaisuus, kuulen lyönnit sydänraukan, kunnes syntyy kuva uus: päivä vitkaan valkeneepi, valon valjun maahan luo, tuonottaista tanteretta katsastaa mun jälleen suo.
Ja on kuin maassa koittais aika uus ja viha väistyis, katois kavaluus, kuin veljet yhtyis, sisko siskon sais ja yhteisvoimin voittoon astuttais. Niin kerrotaan, on ijäks onneton, ken niiden laulun kerran kuullut on, se yönsä valvoo, päivät unelmoi ja tahtoo jotain, jot' ei koskaan voi. ELK
Ja ihannetta kohden kun kuljet korkeaa, Niin olkoon tunnuslausees: "Jumala; isänmaa!" Kun Luojaas, synnyinmaatas sun työsi palvelee, Ei silloin turma uhkaa, vaan esteet raukenee. Mut intos harras olkoon, kuin ois se aina uus, Ja töittes palkka olkoon maas suuri vastaisuus! Ja vallatkohon valo sun koko olennon, Niin silloin, nuori joukko, sun voittos varma on!
Mut Hän ei saavu vielä, viesti vaan, uus aika, airut päivän ruhtinaan, min orhi kulkee kuni aamurusko ja karkaa rautakengin kautta maan, min kypärässä heiluu uusi usko, ja uusi toivo välkkyy kalvassaan. »Hän saapuu, saapuu!» ajan airut huus, »hän saapuu, Suomen auvo, aamu uus!
Vain minut vaimoks sai merenimpiä ihminen hältä, Peleus, Aiakon poika, ja vastoin mieltäni vallan maiseen ylkään yhdyin; nyt kotonaanpa hän värjyy riutuen vanhuuttaan väetöntä. Mut uus suru sortaa mieltäni.
Verta sa Castrén'in sekä Lönnrot'in jalotöisten, Väinön kantelehen kaikuhun saattaja taas! Katsos kasvelevaa yhä oppilahittesi seuraa, Töitäsi jatkavien, jälkiäs astelevain! Katsos, kuin valo uus, valahuttama tutkijakuntos, Ympäri maailmaa ääreti paisuelee! Nähkösi rakkaus tuo, «Säkenöidesi» syttämä Suomeen, Taas kokountuneheks ympäri harmajan pääs!
Päivän Sana
Muut Etsivät