Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 17. heinäkuuta 2025
Nuorukaisna enkö koittais Vanhain toivot vahvistaa? Mik' on miesten työksi luotu, Lie se mun myös tehdä suotu!" Näinpä sulho rohkeasti. Silloin joukko vakavasti Tähtäsi Paukahti! Huuto hurja raikui, Vuoren rinta kaikui! Vaan nyt nousi kämmenilleen Korven herra kauhea; Ennustaen vainojilleen Kuolemaa ja kostoa. Päälle karkaskin Kaksin kämmenin, Irvihampahin, Karjunalla Hirmuisalla!
Kaikkialle kauhun kantaa, palaa pappilat ja talot, puuntaa pitkin taivaanrantaa suuret, synkät tulipalot. Sanotaan jo, ett' on rauha; tuot' ei kukaan todeks usko. Kuinka alkais aika lauha, koittais uuden aamun rusko? Sotaa kestänyt on kauan, sukupolven suuren ajan raikunut vain valta rauan. Ken ois sille pannut rajan?
KUNINGATAR. Tuo hulluutt' on. Noin hetken raivoo hän, mut pian lauhtuu Ja lepää raukeena kuin naaraskyyhky, Kun poikasparin kullankarvaisen Se hautonut on eloon. HAMLET. Kuulkaa, herra; Mi syynä, että näin mua kohtelette? Teit' aina rakastin. Mut mitä siitä! Vaikk' koittais Herkuleskin parastaan, Ain' ulvoo koira, naukuu kissa vaan. KUNINGAS. Horatio hyvä, vaari hänest' ota.
Jos kerran katto siirtyis, päivä koittais, Sun puhtaan kauneutes se purppurois, ja Juhana jos veljen julman voittais, me mentäis täältä kaukomaille pois, Sun maahas, missä satakielet soittais tai missä Böhmin viidat vihannois, ain tuonnemmaksi, Alppein tuolle puolen, taa veljesvainon sekä huomen-huolen.
Ja on kuin maassa koittais aika uus ja viha väistyis, katois kavaluus, kuin veljet yhtyis, sisko siskon sais ja yhteisvoimin voittoon astuttais. Niin kerrotaan, on ijäks onneton, ken niiden laulun kerran kuullut on, se yönsä valvoo, päivät unelmoi ja tahtoo jotain, jot' ei koskaan voi. ELK
Muut syytteet kaikki Ne ovat vihan kaunaa ilkimyksen, Katalan, epäsuvustuneen konnan, Jonk' itse tahdon urhokkaasti voittaa, Ja vastavuoroon kintaani ma heitän Nyt jalkoihin sen korskan kavaltajan, Ritarikuntoni näin näyttääkseni Parhaissa hänen sydänverissään. Jott' onni tämä pian koittais mulle, Määrätkää, herra, päivä taistelulle.
Käy halki henkeni elämän pirta, teen työtä, taistelen, pyrin, toimin, en tiedä, lienenkö kude, loimi. Ma kuulun jonnekin. Minne? mietin. Sukkulan surinan pääni päällä kuulen enkä arvaa, päivän neitikö helskyttää hääkangasta kultakarvaa. Mut jos hän Päivätär päreä ois, niin tottahan aamu koittais, ja jos hän kultakangasta lois, niin ilosta ilmat soittais! En tiedä. Yön sylissä yksin seison.
Aseissa on armas, Ja joukkoahan Hän, kas, komennoipi, Ja peits' salamoipi. Mun syömmeni sykkii: Siell' olla jos vois! Jos takki ja housut Ja hattu mull' ois! Ma urhona, kultan', Sua seuraisin, Pois kulkisin kauvas Vihollisihin; Ja voimamme voittais, Ja aukeisi ties. Mik' onni tok' koittais, Jos öisin ma mies!
Ja mikään ei enää kiihoita, se kuollutt' on. Jos miehet naisen sydämelle arvon sois täyden sekä tahtois tuntea, min armaan aarteen kätkeä voi nainen poveensa uskollista rakkautta; jos muistot hetkein ihanimpien jäis aina sielussanne elämään; jos katsehenne, muulloin selkeä, myös läpi hunnun, jolla meitä vanhuus tai taudit verhoaa, vois tunkea; jos omistus, min tulis rauhoittaa, halua toisen omaan teiss' ei syttäis: kas silloin varmaan päivä kauniimpi ja meidän, naisten, kulta-aika koittais.
Päivän Sana
Muut Etsivät