United States or French Guiana ? Vote for the TOP Country of the Week !
Lähtisivätkö jollekin pitemmälle matkalle? Ka, kelpaanko minä vielä niille? Minkäpä tähden en kelpaisikin! Kenkään syy se ei ollut, saattoi ollakin vain jotenkuten tapaturma. Semmoista sattuu jokaiselle... Ei jomotakaan enää jalkoja. Saattaisin ehkä paneutua pitkäksenikin. Vaan jo tulevat ehkä pian valjastamaan. Ka, kun ei enää kirvelekään sisuksia.» Loimi lämmittää harjattua karvan juurta.
Tietäähän sen, tahtoo muka voimiaan näyttää... Eivätpähän olleet pappilassa apetta antaneet, kosk' on omat silput kuluneet ... se on se nykyinen pehtori semmoinen, mikä lie... Vitsapahan oli katkennut reslan laidasta, kun nurkkaan ajoi ... ja entäs loimi, jopahan taas oli sika!... Mitä? ... ja nyt näki Liisa jo semmoista, että ei kiitetty, ja hän huusi siitä Matille talliin...
Sitä oli varottu kuin silmäterää, lapset eivät saaneet siinä koskaan istua, ja sentähden oli se säilynytkin tahratonna. Mutta nyt se oli alttiiksi annettuna tuhkan porolle, siihen oli läikkynyt kahvia, ja monesta kohden oli sametin nukka kulunut niin, että loimi pisti näkyviin. Turhaan koetti rouva peittää tätä rakasta huonekaluaan palttinapäällyksellä.
Mutta ei se loimi saanut kauan olla liikuttamatta; pian tuli yksi ja toinen katsomaan ja kopeloimaan sen selkää. Siinä ei luuta tuntunut ja kirkasta tulta sähisivät karvat, kun kädellä silitti. Aina milloin Mooses liikkui ihmisten ilmoilla, nähtiin hänen olevan matkassa hyvällä hevosella.
Tuossa on loimi.» Vaimon voimat olivat jossain määrin palanneet. Hän ryhtyi korjaamaan lasta syliinsä. Miksi se oli niin omituisesti kankea? Kiireesti paljasti äiti sen kasvot. Lapsi oli kuollut.
Tuntui se vaan, että siellä tallissa se piltossaan seisoo loimi selässä ja syödä rouskuttelee mieluista apettaan. Se tuntui niin todelta, että täytyi aina mennä katsomaan. Mutta liikahtamatta kuni kivi makasi pitkällä pituuttaan ruunikko, jalat ojennettuina suoraksi kuni puikot. Tuli aina kammariinkin Hanna, jossa lapset sikeästi nukkuivat. Mutta ei ollut huvempi sielläkään.
Siitä se on tottunut lähtemään, ja siitä se osaa. Mutta ei se lähde, ennenkuin on lähdettävä, tietää tarkoin, milloin sen aika on tullut. Ei katso taakseen, mutta tuntee, kuinka isä ja minä kärryihin kiipeämme, kuinka loimi kääritään jalkojen ympärille, kuinka isä täyttää piippunsa ja raapaisee tulta, vetää rukkaset käteensä ja ottaa ohjakset.
Kun käytte, tytöt, kankuriin ja viette sinne työtä, niin taivaltaa te muistakaa taas kotiin ennen yötä! Mun laittoi äiti kaupunkiin: "Käy, kehi kankaas loimi!" Mut kehinpuuta käyttäissäin, toi sydänhuolta toimi. Ja kaunis lännen kankuri sai kuteelle jo kankaan; kuin pauloin sitoi sydämein hän joka niiden lankaan.
Sill'aikaa kun Pulkkinen näkyi puhelevan lautamiehen kanssa, tämän seistessä loimi kädessä, jonka oli hevosen selästä ottanut rekeen pannakseen, äkkäsi Hellmanni tyhjät kahvikupit pöydällä. Julmistuen siitä hyökkäsi hän salin yli ruokasalin ovelle ja karjaisi sieltä keittiöön piialle: Mitä hiiden hävyttömyyttä se on, ettei kuppeja haeta pois? Siinäkö sinä meinaat antaa niiden seistakin? Siinäkö?
Nukkuos tähtiä katselemasta, Vaipuos kuusia kuuntelemasta, Uinuos äitisi laulelmin, Keinuhun vemmelpuun! Harva on soimi ja hieno on loimi, Kuurassa kiiltävi maa. Lämmitä lempi, äityen lempi, Varjele lastani valkeaa! Ihmiset emollesi kantavat kaunaa. Saanut en kylpyä, saanut en saunaa. Pysty on kulkea pyytäjän tie Sulleko loivempi lie? Harva on soimi ja hieno on loimi, Kylmä on yö kuni sois.