Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 8. lokakuuta 2025
Mut mentyä myrskyn Se aalloilla on Taas nähtynä laiva, Tuo uppoamaton. Ja purjeet ja laiva On ollut kuin uus. Taas pettyi ne, jotka Sen turmaa jo huus'! Näin myrskyjen jälkeen Se uudesti ain' On ehommaks tullut Ja uljaammaks vain. Jos myrskyt, jos hyrskyt Kuin ruhjoneet ois, Koht' turman ne jäljet Taas hälveni pois. Tok' ei ole laivan Se ansio vaan, Ett' aalloiss' ei käynyt Se uppoamaan.
Seitsemästoista päivä ol' elokuuta tää, ja juhlapyhäks urho sen katsoi harmaapää. Tuoll' liehui Suomen lippu, sen luo, juur' aljettuun hän aikoi Adlercreutzin jumalanpalveluun. Taas kuulla häll' on mieli, kuin miekat kalskahtaa, kuin kenttätykki veisaa säveltä tuttavaa, taas muistaa oma nuoruus, sen voima, urhokkuus, ja nähdä, verityössä kuin kestää polvi uus.
Mitä tietävi rauha mun sydämessäin, tää suuri ja outo ja uus? Minä kuulen, kuink' kukkaset kasvavat ja metsässä puhuvat puut. Minä luulen, nyt kypsyvät unelmat ja toivot ja tou'ot muut. Kaikk' on niin hiljaa mun ympärilläin, kaikk' on niin hellää ja hyvää. Kukat suuret mun aukeevat sydämessäin ja tuoksuvat rauhaa syvää. Kaks lauloi lintua kehdollain ja toinen niist' oli musta.
Niin kiikkuvat maljat ja riemu käy; Se ruhtinan mieltä ei häirivän näy. Mut ruhtinan poskuset hehkun saa, Jalo juoma se uljuutta innostaa. Miel' yltyvi hällä, ja rohkeuttaan Jumaluutta nyt käypi hän herjaamaan. Ja pöyhkien julkea herjailee! Koko joukkio myöntäen nyökkäilee. Kun uhkea ruhtina ääneen huus, Ees takasin riensihe passari uus.
Ja siistinä ja puhdasna, Uus esiliina verhona, Jo Ressu kotiin meni sieltä. R
Uus vaiva uudet säkeet vaatii multa ja laulun kahdenkymmenennen tätä ens virttä, joka kirotuista kertoo. Jo vallan valmis olin katsomahan ma kuiluun, allani mun ammottavaan, mi kyynelistä tuskaisista tulvi. Näin kansaa syvänteessä pyöreässä ma käyvän ääneti ja itkein, kuten käy hautasaatot maailmassa meidän.
Tiheessä miestä välkkyy asehissa, ja joukko musta ryysyvaattehissa taas järjestyksessä on hirmuinen. Ei taistella nyt vain aio se koittaa, ei enää kuolla vain, mut myöskin voittaa, uus henki innostuttanut on sen. Vahvistuneita rivejänsä pitkin nyt rauhallisna Döbeln ratsastaa, jokaisen parven kaikki soturitkin terävin silmäyksin katsastaa.
Mikä ikuisuus? Se mi aina on uus; Se on muuttuvan elämän kehto. Mikä yksilö on? On työmies vaan, Tosin peittyvi piankin helmaan maan, Mut e'estymisen hän on ehto. Muut huoleti dogmeista taistelkoot, Ja saivarruksia punnitkoot. Minun noit' ei tarviskaan. Minä lemmin kaikkia, kaikkeutta, Ja tutkien maata ja taivasta Oman rauhani taivaan saan.
Sitten pitkät, pitkät ai'at on kuin haudan hiljaisuus, Kuulen lyönnit sydänraukan, kunnes syntyy kuva uus: Päivä vitkaan valkeneepi, valon valjun maahan luo, Tuonottaista tanteretta katsastaa mun jälleen suo.
Ja kalastaja ylös päin Katsahti sekä virkkoi näin: Suo Herra, kaikkivaltias, Taas meille apuas? Sä sääsit rajat vesillen. Siis anna tulvan vaieten Tuhoisen tiensä sulkea, Ja kunnialla kulkea! Kun taas ne kedot vihannoi, Nyt joille tulva tuhon toi, Uus Höytiäisen rantamaa Maatamme kaunistaa. "Hyi! huusi Teresia. "Hyi! parkasi Aina. "Mikä nyt?" huudahti iso sisar. "Mato!" kirkasi Teresia.
Päivän Sana
Muut Etsivät