United States or Austria ? Vote for the TOP Country of the Week !


Isä ja äiti eivät sallineet, että nukuimme kauan aamusella, ja kotona oli vanha kalastaja, jonka oli tapana kello neljän aikana huutaa ikkunamme takaa: "nouse nuottasille! nouse nuottasille!" ja nuolen nopeudella nousimme vuoteelta; kyllä tuo alussa tuntui raskaalta, mutta lopuksi ymmärsimme, että on totta, mitä vanhat ihmiset sanovat "aamuhetki kullan kallis". Niin, niin, siksi tulee kauniisti käydä levolle jo yhdeksän aikaan illalla.

He astuivat veneesen, sovittivat pienen purjeen tuulta myöten, kiinnittivät sen köydet sekä peräsimen ja lähtivät hyvillä mielin ulos merelle. Vene oli tuskin kahtatoista kyynärää pitkä, mutta jotenkin leveä ja syvä; sillä oli kummallekin puolelle kaltava kansi, jonka yli veneen laita kohosi tuskin puolta kyynärää. Peränpuolella, jossa vanha kalastaja istui, olivat loput onkisiimoineen.

Minä olen vakuutettu siitä, että hän täytti velvollisuutensa!" "Sen hän teki!" vastasi nuori kalastaja. "Jos milloinkaan mies on rehellisesti koettanut joka tilaisuudessa tehdä velvollisuutensa, niin veljeni sitä teki. Veljeni ei ollut hyväpäinen mies, mutta hän oli rehellinen, uskollinen ja oikeutta rakastavainen.

Mummon talolla oli naapurikin, sillä siinä oli talo vieressä, vähäistä pienempi kuin edellinen. Kun mummon vieraat seisoskelivat pihalla, eli oikeammin punertavalla kalliolla, tuli naapurin isäntäkin ulos. Hän oli vanha mies jo, jonka ahavoittunut muoto ja karkea vaatetus ilmoitti, että hän joko oli kalastaja itse, tai vähintäänkin kalakauppias.

Tuskin verkko tälläkään kertaa oli painunut veteen, niin kalastaja alkoi vetää sitä ylös, ja se tuntui vieläkin raskaammalta kuin edellisellä kerralla. Kalastaja luuli taaskin saavansa koko kantamuksen kaloja, mutta pahastipa hän jälleen pettyi, kun verkkoon olikin tarttunut vain kiviä ja liejua.

Kalastaja oli soutamassa ja Anna piti perää. Tuolla ui jo valkoinen laiva sinne päin ja Annan sydän alkoi tykyttää kovasti. Hän tunsi astuvansa takaisin menneisyyteen, tuohon kuolleeseen menneisyyteen, jota hän ei enää tahtonut ajatellakaan. Eikö tätiä vielä näkynyt? Tuossa hän seisoi nojautuen laivan reilinkiin.

Ja onpa uni tosiaankin kallis lahja väsyneelle, sairaalle ja surevaiselle; mutta ei sen vaoksi saa laiskotella kauniina aamuna, vaan täytyy ajatella, että vanha kalastaja seisoo ikkunan ulkopuolella huutamassa: "ylös reivaamaan! ylös reivaamaan!" Mutta minun piti kertoman, miten oli aamulla metsässä. Niin, siellä oli viheriäistä ja raitista ja hyvin ihanaa.

"Pitääkö minun panna matoa koukkuun?" kysyi pikku paroni surkean muotoisena. "Totta maar, nuhjus! Etkö sinä itse aina sitä tee, kun ongella olet?" "En, sitä tekee kalastaja taikka palveliat." "Kehtaatko vaivata vanhempia ihmisiä tuollaisella? Pane oitis koukkuun matoa taikka minä sinun panen madon sijaan."

Kapteeni ja nuori kalastaja lukivat moneen kertaan tämän kirjoituksen ja vihdoin viimein saivat selkoa siitä sen verran, että taisivat lukea seuraavaa: Ennenkuin kuolema minua kohtaa panen minä alempana kirjoitetun kirjoitettu itseäni varten monta vuotta sitten pulloon, jonka lasken mereen rakas veljeni Alfred tekee niinkuin minä olisin tehnyt, jos se tulee perille viimeiset hellät terveiset vaimolleni ja äidilleni ... ... sinä Alfred.

No, odota sitten täällä minua, kunnes palaan takaisin! sanoi sulttaani ja sulki portin jälessään kiinni. Allah meitä auttakoon! huudahti kalastaja ja nosti kätensä taivasta kohti, sillä hän näki, miten aallot löivät sulttaanin pään yli ja hän katosi syvyyteen.