Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 7. kesäkuuta 2025
Jos olisi sydämmeni tuon tyynen järven kaltainen!» ja hän rupesi laulamaan: Ah ihana on ilta ja metsä vilpoinen, on tyyni järven pinta, jo nukkuu tuulonen. Vaan sydämmeni, miksi sä olet rauhatoin? Kun luontokin on tyyni, miks' sykit, riehut noin? Ah, sydämmein on lempi niin saanut sykkimään; oi tullos rauhan henki jo mua viihtämään!
Tuskinpa nuor' oli vieras loppuhun ehtinyt, kun jo, kirkas kyynele silmässään, nous tuolista vanhus: »Poika sen armahan», lausui hiljaa hän, »kuva kallis sen kuvan, jonk' yhä kaipaavaan sydämeeni ma kätkin, tullos, niin sydämelleni taas jalon vainajan painan.
Nyt tahdon mielelläni kuolla». Sitten hän nosti lapsen syliinsä, suuteli sitä molemmille poskille ja sanoi: »Tervetultuasi, lapsi kulta! Sinä olet isäsi ilmikuva. Tullos urheaksi ja uljaaksi kuten isäsi ja helläksi ja lempeäksi kuten äitisi ja yhtä hyväksi ja hurskaaksi kuin he molemmat!»
Neito, suositko tummaa iltaa, Tähtein valoa vapisevaa? Mallmorkummulle tullos Katsomaan, miten syntyy yö. Kummull' istunut oon ma usein, Päivä kiiltävän porttinsa kun Sulki lännessä, rusko Pilven reunalta hälveni. Viileytt' illan oon hengittänyt, Nähnyt laaksojen tummenevan, Aattehissani kauas
Tullos neitonen minulle, Minulle miehelle hyvälle, Tälle Suomen sulhaselle, Sorialle sorkalelle; Ei minulta tyhjä puutu, Pahat päivät polvenahan. Kolm' on aittoa minulla: Yks' on aitta vehkasuolla, Toinen parkkikankahalla, Kolmansi kotoinen aitta.
Tullos siis, sä rauhan neiti, kylvä lunta sydämmeen, tyynnä niinkuin talven luonto käyn sun syliis ikuiseen. V
Kuolinsija! Runoilija Kasvoin kalpein lepää siin'; Silmä siintää, katseen kiintää Vielä taivaan sinerviin. Vetten vyöstä soi kuin yöstä Huuto sairaan Vellamon; Laitaan purren hiljaa surren Aalto vaipuu kuolohon. Kohtalo. Pakene, tullos vaimoksein Jo rinnoilleni uinumaan; Sa mailla vieraill' lemmessäin Saat taaton ko'in ja isänmaan.
Vihaansa hiukan hilliten he silloin sanoivat: »Sinä yksin tullos, menköön hän matkaansa, mi rohjennut on tänne. Palatkoon yksin tietään houkkaa, sitä hän kokekoon! Sun tänne jäädä tulee, mi häntä ohjannut yön halki olet.» Lukija, arvaat, kuinka kauhistuin ma nuo kuullen turman sanat, sill'en koskaan nyt uskonut maan päälle osaavani.
Ensiks Aias päin väkiaskelin riensi ja huusi: "Tullos, houkkio! Miks sinä säikyttää koet suotta miehiä Argos-maan? Lie meillekin tuttua taisto, vaikka nyt meitä on runnellut Zeun hirveä ruoska. Laivat meiltä jo kai tuhoella on mielesi toivo, vaan kädet torjua meilläkin on, koet sen heti kohta. Paljoa ennemmin käsin vankoin vallata totta kansavan kaupunkinne me voimme ja sen soraks sortaa.
Ei kysynyt enempi poika, nousi kerran keski-yöllä, liikahutti linnan uksen, korven kammoihin katosi; tuli tytti vastahansa, soinnahti sorea ääni: "Tullos taattoni kotihin, korven kansan karkeloihin!" Katsoi poika kauno-hiusta, hius kuni palava hiili, silmä etsi silmän toisen, sielu kuin sininen liekki, huuli painui huulosehen, huuli kuin veri vetävä, povi toisensa tapasi, kaikki uppos unholahan.
Päivän Sana
Muut Etsivät