Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 19. heinäkuuta 2025
Sua onnessa tuossa en häiritseis, vaikk' katsees kylläkin murheeni veis pyhän, puhtaan uinuthan unta. Mun ihailla kainoutta sentään suo, jota kertovi kasvosi kauniit nuo sydän lie myös valkeempi lunta.
Olemmehan yksi sielu Jaettu kahteen, joiden koko riento On yhdistäytä jälleen. Suojelkoon Sua Herra! Morsioksi itses pue! Tääll' ylkänäs taas Akselisi kohtaat.
Mut olin vannonut ja päättänytkin Raudalla tällä päästäsi ne polttaa. ARTHUR. Nyt Hubertilta näytät; koko ajan Vain teeskelit. HUBERT. Vait! Hiljaa! Hyvästi! Setäsi ei saa tietää, että elät. Valeilla vainukoirat nuo ma syötän. Levossa nuku, lapsut, huoletonna; Ei Hubert kaiken mailman aarteista Sua loukkaa, ei. ARTHUR. Oi, taivas! Kiitos, Hubert! HUBERT. Vait!
Virkki, mut kuullut ei jalo jaksaja, oiva Odysseus, joutuen vain ohi kiiti akhaijein laivoja kohti. Niinpä nyt yksin riens eturintaan Tydeun poika, Nestorin vanhan luo kävi valjakon varjelijaksi, näin sanat siivekkäät puhutellen hälle jo lausui: "Miehet nuoremmat kovin ahdistaa sua, vanhus, murtunut sulta on voima, ja vanhuus vaikea painaa, heikomp' ehkäpä lie ajomies, hevot myös hitahammat.
MARCIA. Niistä kiharista maksais moni kuninkatar miljuunia, niitä kiharia olit sinä itse vielä eilen valmis suutelemaan, painelemaan vasten ohaustas, joka poltti paljaasta rakkauden kimmasta. CANZIO. Niin taisi helvetti vääntää miehen aivon. Marcia, sua uhkaa vankeus; koeta pyrkiä Metsolan vapauteen taas. CANZIO. Seis, vaimo, seis! Seiso koreasti, tyttösein!
Jalon riemun tuopi Se sieluhuni, samalla kuin täytyis Mun sua nuhdella siit', että käytit Niin miettimällä tätä nuorukaista. Ylevä herttua! Ma tiedän, mitä Sanoa aiot. Tänne anna sormus, Min hältä sait, ja jonka muka annoin Ma muinoin hänen isälleen. Täss' on se. Niin, minä tunnen sen. Kaikk' epäilys Puheensa totuudesta haihtuu nyt. Tuo sormus, mitkä muistot herättää se!
Sen niitehen kiintäisin hienoon Värikimmelten hehkeäin Jo sadun, mi haastais vienoon, Sua kaikesta lepyttäin. Ja syämessäs viivähdellä Sen antaisit empien, Niin ihmeen viehkeä, hellä Ois tenhosa satu sen. Mut rintaas väikettä varmaan Se riemujen mailta lois, Läpi arkion usvan harmaan Tosiluontees se ilmi tois.
Hällepä vastasi näin isä ihmisien, jumalainkin: "Here, ällös mun joka aivoitustani tietää toivoko; ei hevin käyne se, vaikk' ole puoliso vaankin! Mutta mi kohtuus on sinun kuulla, sit' ei tuta kenkään joukost' ihmisien, jumalainkaan saa sua ennen. Vaan jumaloilta mit' on salass' yksin mieleni päättää, aina ja kaikkia niit' älä turhaan tutki ja urki!"
Tiehes, nokkaviisas! Vait oiti! Lisää valkeita! Hyi, sua! Ma kyllä kieles salpaan! Hei vain, lapset! TYBALT. Kun ehdon vihaan pakko-malttamus Näin yhtyy, ruumiin valtaa vavistus. Pois käyn; mut kuje tuo, vaikk' armasta Nyt on se, jäljessään tuo karvasta. Jos saastuttanee käsi halpa tää Tuon pyhäkön, se hurskas synti on; Mun huuleni, kaks pyhäretkijää, Sovinnoks tarjoo hellän suutelon.
Sit' älä kärsivällisyydeks sano, Se toivottuutta on; jos veljes surman Näin kärsit, henkees suoran tien sa näytät Ja neuvot murhaajas sua teurastamaan, Mik' alhaisoss' on kärsivällisyyttä, Jaloiss' on kalman kylmää pelkuruutta. Mit' enää puhun? Henkes parhaiten Sa turvaat, Glosterin jos surman kostat. GAUNT. Asia Herran.
Päivän Sana
Muut Etsivät