Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 3. heinäkuuta 2025
Vasta vanhalla ijällä Virrekseni viimeiseksi Ymmärsin yhen asian Aivan arvosta isosta, Kokonansa korkeasta Kuin on kuuluisa kulento, Merimahti mainittava Tupamäeltä tuntematon. Sepä vaankin vahvan luonnon, Tarkan toimen tarvitseepi, Perustetun pitkän mielen, Ett'ei kummasta kulusta Hämmästy hätätilassa, Ei sovi syville mennä Syvän synnyn tietämättä, Tuntematta tuulen mielen.
EDGAR. Kun suuremmilla saman tuskan näämme, Muistamme tuskin omaa kärsimäämme. On huoli haikein yksin huolta kantaa, Ja ilot, onnet, kaikki alttiiks antaa; Mut kärsimystä paljon huojentaapi, Kun surut, murheet osaveljen saapi. Kuin kevyt, helppo kantamus on vaankin, Kun sama taakka sortaa kuninkaankin! Laps hälle, isä mulle tuskan tuo.
ELIAS. Minun täytyy, ei auta. Minä vastaan sen edestä. ELIAS. Olkoon sitten niin korealle rukoukselle; kun ma sanonkin. Tuohon hänen heitän. Mutta mitähän sille teette, mitä vaankin? Pistätte mar sinne jonkin salalahjan muistoksi, hähhäh! ANTON. Sinä musta peikko! ELIAS. Minäkö? ANTON. Sinä killisilmä pakana! ELIAS. Minäkö? ANTON. Rukoilla sinua!
Ihan ääneti läksi hän alas, mut silmä se vaan salamoi, saman tien hän läksi ja palas, tukevimman nyt ruoskan toi. Sen laski hän kourastansa: "Sotamies olin myös minäkin; minä ammutess' ampusin kanssa, ja lyödessä löin takasin." "Jos kuin orhi nyt ruoskaa saankin, kun tein mitä parhaiten, niin potkaisenpa ma vaankin, ja kuin orhi ma potkaisen."
»Jos kuin orhi nyt ruoskaa saankin, Kun tein mitä parhaiten, Niin potkaisenpa ma vaankin, Ja kuin orhi ma potkaisen.» Kenraali kun uhkan on kuullut, Taaks suorana astahtaa; Mut ei suutu hän, kuin ois luullut; Miest' ääneti tarkastaa. Ja kun katsovi, suoremmaksi Vars sorja se suoristuu; Ja hän vait on, ja kirkkaammaksi Yhä katsanto kirkastuu.
Hällepä vastasi näin isä ihmisien, jumalainkin: "Here, ällös mun joka aivoitustani tietää toivoko; ei hevin käyne se, vaikk' ole puoliso vaankin! Mutta mi kohtuus on sinun kuulla, sit' ei tuta kenkään joukost' ihmisien, jumalainkaan saa sua ennen. Vaan jumaloilta mit' on salass' yksin mieleni päättää, aina ja kaikkia niit' älä turhaan tutki ja urki!"
Kyllähän se käkee ja käkee, mutta ei siitä käkeilemisestä mitään lähde, ellen minä aina joka paikassa purpata ja parpata. Ja olisi pantu Mikko papin hakuun, niin olisi maar mies jo täällä, ja sairas saisi lohdutusta ja virvoitusta. Voi sinua, Ellu, sentään! En minä niin osaa sanoa. Mutta kyllä vaankin ne Herran tiet ovat ihmeelliset; ihmeelliset ovat Hänen tiensä, ja tuomionsa.
Kyllä, kyllä vaankin sitten käskis». Niin hän haasteli, istuen kivellä ja kyyätellen kehnosti palavata kekälepystyänsä; ei huomannut kuinka pikku hälläkkä tyttönen, lusikka kourassa, hänelle vihaisesti irvisteli ja hänen puhettansa myöten pientä leukaansa keikutteli. Kuitenkaan ei auttanut tässä tyttöjen itku, ei kiivaat sanat, vaan täytyipä heidän tyytyä setänsä annokseen.
Hän, jonka pari yksinkertaista sanaa ennen oli pidetty puhtaana rahana, hänen täytyi nyt yhtä päätä julki ja juhlallisesti vakuuttaa maksavansa velkansa sille ja sille. Sitä suurempi oli sen perästä hänen murheensakin, voisiko hän vaankin lunastaa luvatut sanansa, ja hän epäili kunniansa säilyttämisestä enemmän kuin tarpeen olikaan.
VAIMO. Kun ma sanonkin: miksi et pysy koreasti kotonasi, kumma mies, koska tiedät minun tällaiseksi tuittupääksi Mustalais-Kaisaksi? Revinhän sinua tukastakin taas. Mikä kynsiinikin, mikä vaankin ämmän kynsiin? Minähän sinua revin taas! TIMO. Niin mar', jo sitten herran tukasta repi. Mitä tuossa lapsekkaita vaikertelet, koska ei ole tässä yhtään hätää?
Päivän Sana
Muut Etsivät