Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 14. kesäkuuta 2025
Joku muisto, armas, hyvä, joku lehti lemmen kirjan, joku katse kyyneltyvä, niinkuin nään nyt silmät Irjan; joku ilme, sointu, sana, joka vuotten takaa sulle suurtuu, kahta kauniimpana tuot' on Turunkorva mulle. Se on Sotkamossa talo, missä lapsuuspäivät vietin, jota saartaa sinisalo; siellä leikin, lemmin, mietin.
Vanhus, kuulut myös sinä muinoin onnekas olleen, lapsilt', aarteiltas mies rikkain mailla, mit' äärtää Hellespontos valtahinen, Frygian periääret, kaukana Lesboskin, Makar ammoin jonk' asututti. Mutta kun taivahiset nämä turmat tuottivat sulle, muurejas ainainen nyt saartaa murha ja taisto.
Sanoiko hän niin, se vanha jöröpää? No niin, siinä on hänelle kunniaa kyllin, että tulen Drottningholmaan häntä varta vasten noutamaan. Me ratsastamme takaisin kaupunkiin, reet seuraavat meitä, ja me koetamme onneamme huomenna. Tuskin maksaa vaivaa, että koetammekaan saartaa naaraskarhua Hårdin poissa ollessa, sanoi toveri.
Vaikka tuiskii talvi lunta, paljon painuu alle jään, näkee unta ihmiskunta oikeasta itsestään. Uusko uhkaa Suomen surma? Taasko tarpeen mahti maan? Tulkoon turma taikka hurma, kaikki yhteen kuulutaan! Tuima tääll' on kehto, hauta, sankka saartaa pohjan yö, tääll' ei auta miekka, rauta, auttaa aatos, tarmo, työ. Juhlaruno nuorsuomalaisille sanomalehtipäiville 18/11 1910.
Tää suo, mi lemun levittää niin pahan, tuon kaiken saartaa tuskan linnan, jonne hyvällä emme päästä voine koskaan.» Myös muuta haastoi hän, jot'en ma muista, kun tornin korkean tuon tulihuippu mult' otti kaiken huomion ja katseen. Sielt' äkkiä nous kolme raivotarta, veristä kolme kuilun neittä, joilla jäsenet naisen oli ynnä hahmo.
Kuusmiehinen nyt seura kahdeks eroo: vie toista tietä viisas johtajani levosta pois mun ilmaan vapisevaan; ja sinne saavun, miss' ei valkeutta. Viides laulu Niin läksin ensi piiristä ja astuin ma toiseen, paikan pienemmän mi saartaa, mut tuskan suuremman ja vaikerruksen. Ovella seisoo Minos julma, hijoo hammasta, tutkii synnit, tuomitsevi ja määrää rangaistuksen hännällänsä.
Sota kaikkien kaikkia vastahan soi, vaikk' kaikki vain rauhaa halaa, viel' loppua murhien nähdä ei voi, koko maanpiiri hehkuu ja palaa, suru taivahat saartaa, ja ihmiskunta vain hulluna hourivi hurmeista unta. Taas milloin se järkiinsä järjestyy? Kesä kansojen, milloin se koittaa?
Näät niinkuin tornit ylväät seppelöivät Montereggionen muurikehän harjaa, niin rannasta, mi rapalammen saartaa, kohosi puolivarteen saakka jätit nuo kauhistavat, joita uhkaa vielä Zeus ukonjyrinässä taivahalta. Erotin eräältä jo kasvot, rinnan, käs'varret jotka pitkin kylkiluita riippuivat, olkapäät ja vatsaa osan.
Katso, niinkuin pilvi kaartaa taivaan kannen kirkkahan, hältä murhe mielen saartaa, tuntee kaipuun katkeran, vaipuu aatos, äsken lieto, silmä sumuun kyyneltyy, tuima pyrkii ilmi tieto, syvä niinkuin rinnan syy: »Kesät kulkee, talvet vaihtuu. syksyt seuraa toisiaan, kerran viime hanget haihtuu, astut itse alle maan. Kukkii pääsi päällä kunnas, kulkee ihmisheimo uus.
Sievän liikehdyksen kautta Labeo vei miehensä pois taistelosta ja perääntyen hän astui nopeasti kunnaan vieremän ylitse vasemmalle. Juutalaiset töyttäsivät eteenpäin, muutamat vielä hätyyttäen hänen legionaansa, toiset koettaen saartaa toisia Romalaisia. Mutta Labeo kuljetti kiireesti miehensä kappaleen matkaa eteenpäin, ja nyt hänen soturinsa lujalla huudolla iskivät Juutalaisten kylkeen.
Päivän Sana
Muut Etsivät