Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 13. kesäkuuta 2025
Se ystäväni on, Ken pötkii vihamiestään pakohon; Jos sen hän tekee, mihin halu likin, Niin pian pakoo ystävyyttänikin. Taas runo! YLIMYS. Hyvästi! Te vihastutte. POSTHUMUS. Kulussa aina? Kaunis ylimys! Oi, kurjuutt' ylevää! On sotamailla, Ja sentään sotatietoja on vailla! Ois moni tänään myynyt kunniansa, Ruhonsa pelastaakseen. Pakoon pötki Ja sentään kuoli!
Jo v. 1810 hän Kirjoituksia vihkoonsa ensimäiseksi pani runon Teurastamisesta elli Lahtaamisesta, v. 1816 oli Pila-Kirjoituksia kirjassa pila Armeliaisuus nimeltä ja v. 1817 oli Ajan Wiete runovihkosessa runo Kuoharista elli Salwaajasta, joiden kaikkien sävy on eläimiä säälivä. Mutta varsinaisemmin eläinsuojelusta tähtääviä jotkut hänen kirjotuksensa ovat vasta hänen myöhemmällä ijällänsä.
Tuo virkkavi Imatra impi: »Maan eestä laula, mut mulle ei.» »Sa mulle oot kallihimpi», näin saneli Ontrei ja suukon vei. »Teit kyllin jo lauluja mulle, maan ympäri olen ma maineikas.» »Vasta kyllin on lauluja sulle, runo tehty kun on joka kutristas.» Mitä moiselle immyt taisi? Hän leikkasi kutrinsa kultaiset, »Katsos, poikani kaunokaisin, mulle vieläkö laulat ja maalle et?»
Tuon emo sanoiksi virkki: "Pahoin teit sinä poloinen, kun on ammuit Väinämöisen, kaotit kalevalaisen, Suvantolan suuren miehen, Kalevalan kaunihimman!" Seitsemäs runo Vaka vanha Väinämöinen uipi aavoja syviä; kulki kuusisna hakona, petäjäisnä pehkiönä kuusi päiveä kesäistä, kuusi yötä järkiähän, eessänsä vesi vetelä, takanansa taivas selvä. Uip' on vielä yötä kaksi, kaksi päiveä pisintä.
Hän oli urhea, jalomielinen ja tunnollinen mies. Ristiinassa Savossa 1762. Hänen luonteensa kuvailemiseksi runo kyllä riittää; kärkäs hänen kätensä tosiaankin kuuluu olleen ruoskaan tarttumaan, kun joku vain ei osannut puhua niinkuin piti. Sodan alkaessa hän oli Hämeen rykmentin majuri. Kesällä 1808 tämä omapäinen upseeri johti menestyksellisiä partioretkiä.
Myötätuntoisuutta, Juteinin hyvien pyrkimysten ymmärtämistä ja hänen suomalaisuuden hyväksi uhrautuvaa työnsä tunnustusta esim. osottaa seuraava »lähetetty» runo, nimeltä Toivo ja Kiitos, jonka lukija on löytäviä Sanan Saattajan Viipurista 11 n:osta v. 1833 maalisk. 16 p.
Saadaksensa vesikaari-jutun onnellisempaan loppuun, sanoi Salmelan isäntä: Muistatko sinä, Samu, vielä ulkoa sen runon vesikaaresta? Minä tarkoitan sitä, mikä oli aikoinaan pappilan lasten sanomalehdessä. Sinä ja Hilma luitte sitä usein ulkoa. Olihan sellainen runo Pääskysessä, mutta enpä taida sitä enään muistaa ulkoa, vastasi Samu. Hilma sen varmaan muistaa! Muistatko? kysyi isäntä.
Ihren glossariumissa puhutaan sanasta *runa*, josta saadaan valoa suomalaiselleki sanalle *runo*. Mutta vaikka Suomen kansa ei tuntenut entis-aikanansa kirjoitustaitoa, on se kuitenki muiston kautta säilyttänyt runossa ja sadussa paraimmat mielipitonsa ja merkillisimmät asiansa muinaisuudesta. Isänmaanrakkaus on pelastanut ne unohduksesta, ja sillä tavoin on Suomen kansallaki muinaskirjallisuus.
Kahdesneljättä runo Kullervo, Kalervon poika, sinisukka äijön poika, hivus keltainen, korea, kengän kauto kaunokainen, jo kohta sepon ko'issa kysyi työtä iltasella isännältä iltaseksi, emännältä aamuseksi: "Työt tässä nimettäköhön, nimi työlle pantakohon, kulle työlle työntyminen, raaolle rakentuminen!" Seppo Ilmarin emäntä, tuopa tuossa arvelevi, kulle työlle uusi orja, raaolle rahan-alainen.
"Mikä se on?" kysyi sairas. "Tämä on eräs runo", selitti Oskari. "Minä en jaksa muistaa mikä yritys se mahtaisi olla. Lue se! ehkä sitten siitä jotakin muistaisin", sanoi sairas ja hänen silmänsä ummistuiwat puoliksi. Ja Oskari luki: "Miks' synnyin? Miks' synnyin ma miks' joku muu Ei eestäin syntynyt? Miks' unholaan kuin laho puu On syntyy täytynyt?
Päivän Sana
Muut Etsivät