United States or Togo ? Vote for the TOP Country of the Week !
Mun riemuni muinoinen, Mi loistat vielä mun muistossain, Vaikk' yö mun silmäni peittää Ja mielein pimeä on! Et tarvinne tänään kai Sä peittää kasvojas' häpeestä, Ett' ois' Morannalin poika Sodasta paennut pois. Kuin isänne väkevät, Gall, metsän ruhtinas, Klesamor, Sä miekkain ystävä uljas, Ja Rurmar, laulaja sä, Te retkille sankarein Nyt käykää, Finjalin poluille!
Ah, isänmaani, armas aatoksein, suruni, riemuni ja itku illan, ma sulle veisaan virttä Galilein, kun tuuli leikkivi yön suortuvilla, maa, metsä huokaa, nurmen kaste lankee. Sua herättääkö edes hetki ankee? En usko. Yössä myrkky-yrtit itää, maan ohjaksia henget pienet pitää. Mut alla tuskan, alla tuhmuudenki ja sorron, pimeyden, tään kansan henki se kuitenkin liikkuu! S
Nyt hän oli taas niin iloinen, kun kaikki jälleen oli hyvin, ja kuinka onnellinen olenkaan minä, sitä ei voi sanoin kertoa. Kiitos siitä, sinä sinä! Oi, sinä, joka leppeänä jälleen olet täyttänyt riemuni maljan kukkuroilleen, niin ylitsevuotavasti, niin ihanasti! Hän sanoo, että hän ei kaipaa minua nyt, kun kaikki on hyvin jälleen, ja että hän voi ajatella minua ilomielin.
Kun merimiesi raukka Mä kukkarannaltani Oon poissa, riemu silloin Ei loista silmissäni; Maa onpi autiona Ja taivas tähdetönnä Ja murhe mielessäni Ja kaiho katkerainen. Nadeschda puhuu totta, Mun riemuin on vaan laina Häneltä ainoalta." Hän neiden käden otti Ja lausui hymyellen: "Nyt riemuni mä tunnen, Mik' on Nadeschdan riemu?" "Mun lempeni se onpi Mun riemuni, ei sammu Se niin kuin ruhtinoiden."
Oi suuri Luoja, missä Anna on, Ken riemuni, ken Mariani ryösti? PARONI PANTZARSK
Ja parhain riemuni on ymmärrys, että kaikki, jotka veden nimeä kantavat, virtaavat minuun, ettei yksikään pisara mene hukkaan. Jotka maan syvyyksiin tunkeutuivat, ne lähde kuohutti kirkkaina jälleen ilmoille, puro saattoi jokeen ja joki minuun. Ja jotka kuohu viskasi rannan kiville, ja jotka aurinko kuivasi, ne nousivat pilviin ja taas tulivat alas ja vuotivat minuun.
Tuli tunturin laelle revontulten roihutessa, näki taivahan palavan, hyrähti hymyhyn huuli: "On iloni isommat, onpa riemuni remahtavammat kuin juhlat valon jumalten, pidot, laulut päivän lasten." Yö oli aava ympärillä.
Mua maailma kun soimaa, tuomitsee, Sä siit' et huoli, mulle hymyilet Ja tuoksull' asuntoni täyttelet Mua tuskin muut maan päällä muistelee. Tuoll' oisi impi kirkkorannalla, Vaan häntä tuskin tohdin aatella, Hän kenties millä, millä rankaisee! Oi, kukkaseni, armas kukkani, Sä olet ainoa mun riemuni. Kevähällä ruusuni Kukki kaksitellen, Syksyllä on yksi, Vaan yksi kukkanen.
Niin kämmenin häntä mä kantaisin ja hälle mä heikko oisin ja ilkkuis hän ei minun heikkouttain taas muille ma oisin toisin! niin hälle mä tarjoisin riemuni tarhat ja hälle mä itkisin itkuni parhaat ja laulaisin lauluni ujoimmat, pojan tuntehet punastuvat. Näät luulenpa, siellä mun sisälläin oli jossakin kaunis kuva, vaikk' on se nyt tomun peitossa oli puhdas ja punastuva.
Jos oisi mun nää linnan maat, ja vaunut, ratsut, väki vakaa, ois riemuni, kun saisin nuo Montgomeryn Kertun kanssa jakaa. Meeri Morison. Oi, Meeri, tule ikkunaas, yö uinuu, kiiltää kaste haan! Sä silmäs suo mun nähdä taas, ne voittaa kaikki helyt maan. Sua ilomielin vuotan vaan kuin orja aamunkoittohon, jos ikionnen palkaks saan, sun, armas Meeri Morison.